Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

Galápagos - Marquesassaaret  9.6. - 8.7. 2002

  9.6.  19.6.  26.6. 1.7.  8.7.

9.6.2002 Tyyni valtameri 5° 45' S  105° 42' W
Kaipaamme Suloa!
Päivä sen jälkeen kun lähdimme Galápagossaarten Floreanalta, kierteli Kristiinan ympärillä suula. Hanski ja Lissu löivät eurosta vetoa, laskeutuuko se kannelle vai ei. Hanski hävisi. Aikansa venettä kierreltyään suula onnistui istuutumaan etukaiteelle. Se alkoi sukia sulkiaan eikä pelännyt meitä, vaikka varovasti lähestyimmekin sitä. Tästä alkoi Sulo-suulan ja meidän yhteinen matkanteko. Vaikka meillä ei ole varmuutta suulan sukupuolesta, päätimme tasapuolisuuden vuoksi ristiä sen Suloksi. Näin Hanskillakin on seuraa ja joku jolle puhua kuin mies miehelle.
Ensimmäisinä päivinä lintu kökötti liukkaalla kaiteella sukien sulkiaan eikä poistunut aluksesta. Mietimme mikä sitä oli kohdannut, koska selvästi jotain sen "sulkaturkissa" oli vialla. Kannelle tupsahti yön aikana pari lentokalaa ja yritimme syöttää niitä Sulolle, mutta sen oli lähes mahdoton saada otetta kalasta pitkällä ja terävällä nokallaan. Lopulta se lähti itse kalastamaan. Lennossa ei ollut suulamaista suloutta, vaan se räpytteli jatkuvasti. Mutta pian se oppi kyttäämään lentokalaparvea ja syöksyi suoraan kaiteelta kalojen perään napaten joskus saaliin ilmasta. Sulkien sukiminen jatkui. Yöt se kyhjötti pää siiven alla joko kaiteella tai ankkuriboksin päällä. Sitä ei häirinnyt vaikka purjeet paukkuivat tai skuutti heilui sen pään yläpuolella. Satunnaista etukannella vierailijaa se tapitti pyöreillä silmillään. Eikä se äännähtänytkään, vaikka kukin peräjälkeen kävimme sen kanssa juttelemassa, Hanski varsinkin. Sulo alkoi lentää yhä pidempiä matkoja ja yhä useammin. Se liiteli enemmän ja oli selvästi paremmassa kunnossa.
Eräänä päivänä se päätti muuttaa takakannelle. Pieni, tuuliperäsintä ohjaava autopilotti sattui sen istuinaluseksi, vaikka olikin liukas ja liian leveä räpylöille. Se ilmaisi mielipiteensä päästämällä valuvat valkoiset pilotin päälle, joten oli pakko hätistää Sulo pois ja irrottaa pilotti. Sulo ei ollut moksiskaan huonosta kohtelusta, vaan palasi takakaiteelle. Se oli kuitenkin aika liukas ja kerran se jopa putosi veteen laskeutumisen epäonnistuessa. Asensimme sille katkenneesta vavasta orren, jossa on loistava pito. Siihen oli helppo räpylöillä tarttua.
Kerran se tuli mielestään häirityksi pyrähtäen lentoon, kun Auli heilui liian lähellä kalakoukun kanssa. Ei se edes tullut saaliinjaolle, sille kelpasi vain itse pyydetty kala. Muuten Sulo ei ollut ihmisarka. Yövahdissa oli jotenkin seurallisempi olo, kun näki Sulon hahmon pimeässä yössä.
Sitten eräänä aamuna se lähti tapansa mukaan kalaan, eikä enää palannut. Sulo, tule takaisin! Meillä on ikävä!

Viikko purjehdusta takana. Vuorokausimatkat ovat hiljalleen kasvaneet tuulen voimistuessa. Matka on taittunut seuraavasti: 127 mailia, 129, 138, 130, 158, 153 ja 159 mailia. Aluksi ajoimme spinnulla, mutta nyt tuuli on sen verran kovaa, että ylhäällä on reivattu, spiirattu genoa ja reivattu isopurje. Vauhtia on 7-8 solmua. Kahdentuhannen mailin raja rikkoutui sunnuntai aamuna, matkaa Fatu Hivalle on jäljellä 1950 mailia. Sää on ollut erittäin vaihteleva, liekö El Niñon vaikutusta. Tuuli on puuskaista ja vähän väliä sataa. Meriveden lämpötila on 28 astetta C.
Elämä rullaavassa ja keikkuvassa veneessä on hieman hankalaa. Muutama päivä menee, mutta nyt on kestettävä kolme viikkoa. Nukkuminen on vaikeaa, vaikka täkkejä ja tyynyjä on tungettu sänkyihin antamaan tukea. Kahvinkeitto aamuäreänä vie viimeisetkin huumorinhiukkaset, kun suodattimellinen porolientä leviää pentryyn. Mitään ei voi tehdä pitämättä toisella kädellä kiinni. Mutta silti meillä menee hyvin! Päivärutiini syömisineen, jumppahetkineen ja lukemisineen rullaa, pikku askareitakin tehdään. Tähän mennessä on saatu kaksi kalaa, pieni hopeanvärinen (makrilli?), josta tehtiin soppaa ja isompi turkoosinvärinen (wahoo?), joka paistettiin pannulla. Kumpikin maistui purkkiruuan jälkeen erinomaiselta.

El Niño [ninjo] on sääilmiö, joka syntyy kun pintaveden lämpötila kohoaa Tyynellä merellä, päiväntasaajan paikkeilla. Ilmiö saa alkunsa pasaatituulten heikkenemisestä, jolloin niiden normaalisti mukanaan työntämä pintavesimassa ei liiku eikä anna tilaa kylmemmälle vedelle nousta syvyydestä pintaan. Veden lämpeneminen lisää sateita ja pilvisyyttä päiväntasaajalla  Etelä-Amerikasta Papua-Uuteen Guineaan saakka. El Niñon vaikutukset ulottuvat koko maapallon sääsysteemiin. El Niño vuosina Indonesiassa ja Australiassa kärsitään kuivuudesta, Perussa ja Ecuadorissa sateista. Atlantilla on vähemmmän hurrikaaneja ja USA:n itärannikolla vallitsevat kaakkoistuulet.
El Niño vaikuttaa myös kalastukseen. Normaalisti kylmä pohjavesi nostaa ylös planktonia, jota tietyt kalalajit syövät. Kun ravinnetta ei ole, muuttuvat kalalajit, mm. anjovis katoaa Ecuadorin ja Perun rannikolta. Galapagossaarilla tapaamamme merimakkaran kerääjät kertoivat, että saalista on vähän ja että vesi on kolme astetta normaalia lämpimämpää.
Kalastajat ovatkin aikanaan nimenneet El Niñon. Espanjankielinen sana tarkoittaa poikaa tai Kristuslasta: veden lämpenemisen huippu sattuu Etelä-Amerikan rannikolla joulun aikaan.
El Niño esiintyy noin 3-5 vuoden välein ja se kestää 12-18 kuukautta. Ilmiö on tilastoitu vuodesta 1950 ja viimeksi se esiintyi vuosina 1997-98.
USA:n merientutkimuslaitos NOAA lausui huhtikuussa 2002, että El Niño ilmiö on kehittymässä, mutta sen voimakkuudesta ei vielä ole tietoa. Meri on lämmennyt päiväntasaajan rannikkoseuduilla keskimäärin 2-3 astetta Celsiusta. Normaalia enemmän sateita ja pilvisyyttä on havaittu itäisellä Tyynellä merellä. Tutkijat väittelevät siitä, onko El Niñolla yhteyttä maapallon ilmakehän yleiseen lämpenemiseen.

19.6.2002 Tyyni valtameri 9° 25' S  131° 6' W
Kolmentuhannen mailin matka alkaa lähestyä loppuaan. Näin voi sanoa kun jäljellä on 450 mailia eli kolme vuorokautta. Ehdimme Marquesassaarten eteläisimmälle saarelle,  Fatu Hivalle juuri sopivasti juhannuspäivänä. 
Kaksi ensimmäistä viikkoa kestäneet sadekuurot ja puuskaiset tuulet ovat vihdoin jääneet taakse, mutta tuuli on voimistunut. Ajoittain olemme joutuneet reivaamaan isopurjeen kolmosreiviin tai öisin ajaneet pelkällä genoalla. Päivien yksitoikkoisuutta on piristetty juhlimalla kaikenlaista: puoliväliä, tuhannen mailin rikkoutumista, sukulaisten ja ystävien synttäriä, nimipäivää ja hääpäivää. Juhliminen tarkoittaa erikoisen hyvää ruokaa: poronkäristystä, lättyjä, pizzaa tai kääretorttua. 
Kalaonni ei ole suosinut kahden ensimmäisen jälkeen kuin kerran, saimme laihan, kullanvärisen kalan. Entistenkin lajien arvailut taisivat mennä pieleen, joten jätetään tämä kokonaan arvaamaamatta. Hyvää, valkoista lihaa se oli. Sen jälkeen joku vei vieheen, jolla kaikki kalat oli saatu. Tyypillisimpiä saaliita täällä lienevät tonnikalat, doradot ja wahoot. Valitettavasti meillä ei ole kalakirjaa, josta saaliin laadun voisi selvittää.
Meri on ollut luultua autiompi. Vain kerran iso delfiiniparvi, luultavasti täplädelfiini (spotted dolphin), tuli aivan veneen viereen. Oli upeaa katseltavaa, kun delfiinit surffasivat isossa aallokossa ja hyppelivät ilmaan, kunnes ne nopeina uimareina jättivät Kristiinan taakseen. Aikaisemmin olemme nähneet muutamia delfiiniparvia kaukana veneestä ja kerran muutamia pallopäävalaita, jotka nekin olivat kaukana.
Kannelle ja avotilaan tulee joskus aallokon mukana portugalinsotalaivoja. Ne ovat ilmaa täynnä olevan muovipussin näköisiä, meduusan kaltaisia polyyppieläimiä. Muovipussi toimii paitsi kellukkeena myös purjeena, jolla sotalaivat seilaavat jopa vastatuuleen. Pussin alaosasta roikkuu polttavia, sinisiä rihmoja, joilla se saalistaa. Lissu koski huomaamattaan köyteen tarttunutta portugalinsotalaivaa. Sormia alkoi ilkeästi pistellä ja käsi puutua. Onneksi alue oli aivan pieni, sillä kosketuksesta voi saada vakavia - ja joka tapauksessa erittäin epämiellyttäviä - oireita, joihin ei ole lääkettä. Kannelle huuhtoutuneet sotalaivat ovat olleet hyvin pienikokoisia, vain parin sentin mittaisia, kun taas meressä näkee usein noin 20 cm pituisia "purjeita", joiden rihmastot saattavat olla 30 cm pitkiä.
Suloa koskeviin moniin kysymyksiin täytyy vastata, että valitettavasti Sulo jäi sille tielleen, kalastamaan keskelle merta.


Sulo suula

HYVÄÄ JUHANNUSTA!
Täällä kaukanakin täytyy herätellä mieleen Suomen ihana suvi. Koivuntuoksun puutteessa teemme sen makuhermojen kautta nauttimalla mustikkapiirakkaa! (Kiitokset Salosen Annelille kuivatuista mustikoista.)

Tyyni valtameri, maapallon suurin meri, peittää lähes kolmanneksen maapallon pinta-alasta. Noin 25.000 saarella asuu 8,8 miljoonaa asukasta. Tyynenmeren saaristo on jaettu kolmeen alueeseen: Melanesiaan, joka käsittää Papua-Uusi-Guinean, Salomonsaaret, Vanuatun, Uusi Kaledonian ja Fidzisaaret, Polynesiaan, johon kuuluvat mm. Uusi-Seelanti, Havaiji ja Pääsiäissaaret sekä lukuisat pikkusaaret tämän kolmion sisällä; sekä Mikronesiaan päiväntasaajan pohjoispuolella.
Polynesian saaret asutettiin pitkän ajanjakson kuluessa noin 3000-1500 eKr. (joidenkin lähteiden mukaan vasta 500 eKr.). Polynesialaiset olivat erittäin taitavia merenkulkijoita ja suunnistajia. Eurooppalaiset saapuivat alueelle 1700-luvulla. Nykyään Polynesiaan kuuluvat itsenäiset Uusi-Seelanti, Samoa ja Tonga; Uuden-Seelannin kanssa liitossa olevat Cooksaaret ja Niue; Pääsiäissaari (Chile), Havaiji ja Amerikan Samoa (USA), Pitcairn (Iso-Britannia) sekä Ranskan Polynesia. Saarilla puhutaan eurooppalaisten kielten lisäksi polynesian kieltä, joita on monia murteita. Niihin kuuluu myös Uuden Seelannin alkuperäisasukkaiden maorien kieli.
Ranskan Polynesia - Ranskan "merentakainen alue", kuten entisen siirtomaan määritelmä nykyisin kuuluu - käsittää 119 saarta ja atollia sekä kattaa noin 4,5 miljoonan neliökilometrin kokoisen alueen. Ranskan Polynesialla on oma lippunsa, kansallislaulunsa ja valuuttansa, CFP frangi. Alue koostuu viidestä saariryhmästä: Seura-, Tuamotu-, Tubuai-, Gambier- ja Marquesassaaret. Pääkaupunki Papeete sijaitsee Tahitilla, jossa asuu 170.000 Ranskan Polynesian 285.000 asukkaasta.

26.6.2002 Hiva Oa, Ranskan Polynesia
Meillä on ongelmia sähköpostin ja päivityksen kanssa, sekä satelliittipuhelin että radiopuhelin ovat mykkiä jyrkkien kallioiden reunustamissa lahdissa. Kärsivällisyyttä!
Tuuli hiipui kahdeksi viimeiseksi päiväksi ennen Fatu Hivaa, joten saavuimme jyrkkien ja korkeiden kallioiden reunustamaan ankkurilahteen sunnuntain vastaisena yönä, melkein täydenkuun valossa. Kristiinalta oli kulunut  3000 mailin matkaan 20 vuorokautta ja 18 tuntia - ei hassumpi saavutus.


Viimeisenä purjehduspäivänä kalaonni kääntyi. 
Hanski sai noin 20 kiloa painavan ja 130 cm pitkän wahoon.

Norjalainen Thor Heyerdahl, joka purjehti Perusta Kon-Tiki lautalla Ranskan Polynesiaan, asui vaimonsa kanssa Fatu Hivalla vuoden verran 1930-luvulla. Heillä ei ollut mukanaan muuta kuin aivan välttämättömät varusteet. Ideana oli hankkia ruoka ja muut tarpeet suoraan luonnosta.
Pienessä Hanavaven lahdessa oli vain muutama vene. Idylliä rikkoi aallonmurtajan rakennustyö lahden perällä. Kaivinkoneiden äänet ja valtavat betonikuutiot eivät sopineet maisemaan. Vietimme ensimmäisen päivän veneellä tehden pikku hommia. Kyljet ja vesilinja olivat aivan täynnä ruskeaa levää, meriruohoa ja simpukoita. Ne olivat tiukassa ja puhdistamiseen meni koko aamupäivä.


Fatu Hivan Hanavave-lahti

Hiljaisuus - kaivinkoneesta huolimatta - tuntui omituiselta, eivätkä tavarat lähteneet liikkeelle, vaikka ne jätti kädestään mihin vaan. Merellä vene natisee ja paukkuu, tavarat kolisevat kaapeissa, joten maihin tullessa nauttii varsinkin hiljaisuudesta.
Maanantaina lähdimme hyvissä ajoin jollalla rantaan. Rantautuminen ei ollut mainingin ja murtuvien aaltojen takia helppoa ja saimmekin pari saavillista vettä jollaan, kun emme neljän hepan prutkullamme päässeet pakoon murtuvaa aaltoa. Onneksi emme joutuneet uimaan. Kylässä oli muutama tie, yksi päällystetty betonilaatoilla. Talot olivat siistejä ja puutarhat hyvin hoidettuja. Koulun pihalla pelasi parikymmentä lasta jalkapalloa. 
Fatu Hivan "nähtävyys" on 60 metriä korkea vesiputous, jonka etsimisessä meillä menikin koko päivä. Vasta kolmas reitti vehreässä metsässä oli oikea. Vesiputous oli kyllä korkea, mutta ei kovinkaan runsas. Hieno paikka kuitenkin. Jyrkän kallion juurella oli lampare, jonka viileässä vedessä kävimme uimassa ja pesulla. Runsas makeavesikylpy tuntui ihanalta koko päivän kävelyn jälkeen. 
Koska Fatu Hiva ei ole virallinen maahantulosatama, ei meidän sallittu viipyä siellä kauempaa. Tiistaina 25.6. purjehdimme 45 mailin matkan Hiva Oalle.

1.7.2002 Hiva Oa, Ranskan Polynesia
Iiro saapui Cassandralla Hiva Oalle keskiviikkona, takanaan 20 päivää ja kuusi tuntia yksinpurjehdusta Galápagoksen San Cristobalista. Aina hyväntuulinen ja toimelias gastivieraamme Lissu lähti Suomea kohti lauantaina vietettyään Kristiinalla seitsemän viikkoa.

Hiva Oan 1500 asukkaan Atuonan kylästä löysimme kaikki välttämättömät palvelut: sisäänkirjoittautuminen poliisin luona, pankki, ruokakauppoja, pyykkipalvelu sekä nettikahvila. Kaupoissa on ranskalaistuotteita, joista edullisin ja suosituin on aito pitkä patonki. Vaikka Aulin leipojankyvyt ovat vuoden mittaan kehittyneet, maistui patonki mainiolta itsetehtyjen sämpylöiden jälkeen. Kylän nähtävyys on ranskalaistaiteilija Paul Gauguinin (1848-1903) hauta. Hän asui elämänsä kaksi viimeistä vuotta Hiva Oalla, mutta oli oleskellut myös Tahitilla, Panamassa ja Martiniquella.
Ankkurilahti sijaitsee muutaman mäkisen kilometrin päässä kylästä, mutta olemme joka kertaa saaneet kyydin. Suosituin automalli on avolava, jonne on helppo poimia kävelijöitä matkan varrelta. Vesi lahdessa on sameaa eikä houkuttele uimaan. Lisäksi täällä on paljon haita, jotka eivät kuulemma periaatteessa käy ihmisen kimppuun, mutta saattavat mutaisessa vedessä erehtyä. Veteen ei siis tee mieli, vaikka lämpötila pysyttelee 27-30 asteessa. Lahdessa on noin parikymmentä venettä, kaikki ankkuroituneena sekä keulasta että perästä. Kokka maininkia päin vähentää hieman rullausta, mutta silti lahti on aika levoton; vene rullaa ja heiluu jatkuvasti. Aallonmurtajan suojassa pääsee jollalla kätevästi pienelle laiturille ilman kaatumisvaaraa. Jotenkin kuitenkin shortsit kastuvat tai likaantuvat joka matkalla.
Saimme kaksi neuvoa portugalinsotalaivan aiheuttamaan polttoon: ammoniakki, jota on virtsassa, ja etikka. Ehkä kokeilemme ensin jälkimmäistä. Thor Heyerdahl oli kuulemma käyttänyt virtsaa, ilmeisesti Kon-Tikin (tai Raan) varusteisiin ei etikka kuulunut.


Atuonan ankkurilahti Hiva Oalla

8.7.2002 Nuku Hiva, Ranskan Polynesia
Nuku Hiva on viimeinen vierailukohteemme Marquesassaarilla, joten tässä välissä hieman yleistietoa saariryhmästä.

Marquesassaaret
, Ranskan Polynesian pohjoisin saariryhmä, käsittää kymmenen korkeaa, tuliperäistä saarta. Suurimmat ovat Nuku Hiva ja Hiva Oa. Nykyään saarilla asuu noin 6000 ihmistä, mutta ennen valkoihoisten tuomia sairauksia saarten asukasmääräksi on arvioitu jopa 100.000. Vielä nykyäänkin saarilla on hyttysen levittämää elefantias-tautia, joka turvottaa raajat norsumaisen kokoisiksi. Saaret ovat täynnä vanhoja kiviperustuksia, entisten asuntojen paikkoja, sekä kalliopiirroksia ja kivipatsaita, joita kutsutaan nimellä Tiki.
Eristyneisyydestään johtuen - Marquesassaaret sijaitsevat aivan keskellä Tyyntämerta, sekä Panamaan että Australiaan on 4000 mailia - saarilla ei ole lainkaan kotoperäisiä maaeläimiä, vaan kaikki ovat ihmisen mukanaan tuomia. Erilaisia lintuja on sen sijaan paljon. Vuohet, siat ja hevoset ovat villiintyneet ja paikoin niin lisääntyneet, että uhkaavat syödä maan paljaaksi. Esimerkiksi 600 asukkaan Ua Hukalla on 1500 hevosta ja 3000 vuohta. Rotat kiipeävät palmuihin syömään kookoksia, paikoin palmupuiden rungot on suojattu peltilevyllä.
Ensimmäinen eurooppalainen saarilla oli espanjalainen Alvaro Mendaña de Neira, joka purjehti paikalle vuonna 1595 ja nimesi saaret sponsorinsa mukaan. Saaret ovat kuuluneet Ranskalle vuodesta 1842.
Marquesassaarilla puhutaan ranskan lisäksi omaa kieltä, joka eroaa 800 mailin päässä sijaitsevan Tahitin kielestä. Ka-oha tarkoittaa tervehdys!
Alueella on subtrooppinen ilmasto, kosteaa ja lämmintä, päivällä noin 30 celsiusastetta. Sadekautena, huhtikuusta lokakuuhun, sataa rankasti ja paljon. Pasaatituulet puhaltavat tasaisesti etelän ja idän väliltä. Saaret ovat hurrikaanialueen ulkopuolella, vaikka viereisiä Tuamotusaaria on koetellut epätavallinen hurrikaanikausi El Niño-vuosina 1982-83.

Hiva Oan Atuonasta purjehdimme muutaman tunnin matkan viereiselle Tahuatan saarelle. Valkoisen hiekkarantalahden vesi oli kirkasta ja houkutteli vihdoinkin uimaan. Mutta kaunis lahti oli houkutellut myös muita paikalle, parhaimmillaan lahdessa killui 15 venettä. Vietimme kaksi yötä Tahuatalla, lähinnä uiden ja nauttien lähes tasaisesta olosta ilman ikuista maininkia. Viimeisellä uintireissulla aamulla ennen lähtöä jonkun sortin meduusa poltti Aulin käsivarteen kolme ruoskansivallusta muistuttavaa viivaa ja olkapään alue punoitti ja turposi. Kokeilimme siihen etikkaa, mutta ei auttanut. Käsi oli kipeä koko päivän ja vieläkin käsivarressa näkyy kolme punaista viivaa.
Tahuatalta ajoimme moottorilla vastatuuleen Hiva Oan pohjoispuolelle, Hanaiapan lahteen. Täällä ei ollut muita veneitä. Kylä oli erittäin sievä hyvin hoidettuine, rehevine puutarhoineen ja siisteine taloineen. Juuri kun haaveilimme puutarhoiden yltäkylläisestä hedelmävalikoimasta, käveli vastaamme William, kylän ainoa englanninkielen taitoinen. Hän on pitänyt vuodesta 1973 veneilijöiden vieraskirjaa ja pyysi meitä kirjoittamaan siihen, kiitokseksi hän antaisi meille hedelmiä. Sovimme treffit seuraavaksi päiväksi ja otimme reppuun vastalahjaksi t-paidan ja lippiksen. William oli varannut meille neljä papaijaa, kolme greippiä, muutaman banaanin ja yhden leipäpuun hedelmän. Hän näytti erittäin pettyneeltä meidän tuomisiimme. Arvasimme syyn ennen kuin hän ehti sitä Kristiinassa vastavierailulla kertoa. Alkoholi, tupakka, hajuvesi tai lääkkeet olisi ollut mieluinen korvaus hedelmistä. Aika kohtuutonta, kun hedelmät mätänevät täällä maahan. Annoimme hajuveden puutteessa kynsilakkaa sekä purkin ibuprofeiinia. Mukana ollut 15-vuotias tyttärenpoika kyseli musiikkia, hän sai the Howling Molen CD:n. Teimme vielä banaanikauppaa ihan oikealla rahalla ja saimme kaksi terttua vihreitä banaaneja 1000 paikallisella frangilla eli 10 eurolla.
Suurin osa ihmisistä saa elantosta kopra- ja nonokaupasta. Kopra on kuivattua kookospähkinän kuorta, josta tehdään kookosöljyä. Siitä valmistetaan edelleen mm. saippuaa ja margariinia. Jokaisessa kylässä näkee pilkottuja kookoksen kuoria kuivumassa puisilla lavoilla, joiden ylle voidaan saateen sattuessa vetää katos. Haju on imelä, ei mikään kovin miellyttävä.
Nono-puun hedelmä on päärynän muotoinen ja kokoinen, vaalean vihreä kuori on pilkullinen ja muhkurainen. Se ei vaadi paljon kasvupaikaltaan ja nonopuita näkeekin niin puutarhoissa kuin kuivilla mäen rinteillä. Nonosta tehdään mehua, jolla sanotaan olevan useita tervehdyttäviä vaikutuksia. Yhä lisääntyvä vienti menee USA:han. Williamin mukaan koprakilosta saa 90 ja nonokilosta 60 paikallista frangia (0,90 ja 0,60 euroa).


Kookospähkinän kuorta eli kopraa kuivumassa

Perjantaina Hanaiapan lahteen saapui Marquesassaarten ja Tahitin välillä kolmen viikon välein liikennöivä Aranui-laiva, jota edelleen kutsutaan kopralaivaksi, vaikka se kuljettaa myös turisteja sekä kaikkea mahdollista muutakin lastia. Rannalle purkautui 50 turistia, jotka kiertelivät kylällä sen aikaa kun nono-tynnyrit, koprasäkit, limepussit ja muu tavara lastattiin laivaan.
Hanaiapasta jatkoimme itään Puamau-lahteen, jossa sijaitsee yksi saarten parhaimmista arkeologisista löydöksistä, mm. noin kolmimetrinen Tiki-patsas. Thor Heyerdahl kertoo Fatuhiva-kirjassaan käynnistään paikalla, aikana, jolloin patsaat olivat täysin viidakon vallassa: "Äkkiä näimme ne. Jättiläiset. Ne tuijottivat meitä tiheikön keskeltä pyörein silmin, jotka olivat isot kuin pelastusrenkaat. Niiden pirulliseen virnistykseen vedetyt groteskit suut olivat kyllin suuret nielaisemaan ihmisen. Ne olivat paksumpia kuin gorillat ja lähes kaksi kertaa ihmisen korkuisia..." Nyt alue on raivattu ja esillä on neljä seisovaa ja yksi vakaatasossa oleva kivipatsas.


Hiva Oan Tiki ja Hanski

Puamaun lahdesta lähdimme sunnuntaina 7.7. kohti 87 mailin päässä olevaa Nuku Hivaa. Monen tuulisen päivän jälkeen nyt oli aivan tyyntä, joten lilluimme hiljalleen eteenpäin ja ajoimme moottorilla. Nuku Hivan Taiohaesta, joka on Marquesassaarten "pääkaupunki" suuntaamme postin haun ja ruokaostosten jälkeen 500 mailin päässä oleville Tuamotusaarille.

Edellinen  -  Seuraava