|
9.6.2002
Tyyni valtameri 5° 45' S 105° 42' W
Kaipaamme Suloa!
Päivä sen jälkeen kun lähdimme Galápagossaarten Floreanalta, kierteli
Kristiinan ympärillä suula. Hanski ja Lissu löivät eurosta vetoa,
laskeutuuko se kannelle vai ei. Hanski hävisi. Aikansa venettä kierreltyään
suula onnistui istuutumaan etukaiteelle. Se alkoi sukia sulkiaan eikä pelännyt
meitä, vaikka varovasti lähestyimmekin sitä. Tästä alkoi Sulo-suulan ja
meidän yhteinen matkanteko. Vaikka meillä ei ole varmuutta suulan
sukupuolesta, päätimme tasapuolisuuden vuoksi ristiä sen Suloksi. Näin
Hanskillakin on seuraa ja joku jolle puhua kuin mies miehelle.
Ensimmäisinä päivinä lintu kökötti liukkaalla kaiteella sukien sulkiaan
eikä poistunut aluksesta. Mietimme mikä sitä oli kohdannut, koska selvästi
jotain sen "sulkaturkissa" oli vialla. Kannelle tupsahti yön aikana
pari lentokalaa ja yritimme syöttää niitä Sulolle, mutta sen oli lähes
mahdoton saada otetta kalasta pitkällä ja terävällä nokallaan. Lopulta se
lähti itse kalastamaan. Lennossa ei ollut suulamaista suloutta, vaan se
räpytteli jatkuvasti. Mutta pian se oppi kyttäämään lentokalaparvea ja
syöksyi suoraan kaiteelta kalojen perään napaten joskus saaliin ilmasta.
Sulkien sukiminen jatkui. Yöt se kyhjötti pää siiven alla joko kaiteella tai
ankkuriboksin päällä. Sitä ei häirinnyt vaikka purjeet paukkuivat tai
skuutti heilui sen pään yläpuolella. Satunnaista etukannella vierailijaa se
tapitti pyöreillä silmillään. Eikä se äännähtänytkään, vaikka kukin
peräjälkeen kävimme sen kanssa juttelemassa, Hanski varsinkin. Sulo alkoi
lentää yhä pidempiä matkoja ja yhä useammin. Se liiteli enemmän ja oli
selvästi paremmassa kunnossa.
Eräänä päivänä se päätti muuttaa takakannelle. Pieni, tuuliperäsintä
ohjaava autopilotti sattui sen istuinaluseksi, vaikka olikin liukas ja liian
leveä räpylöille. Se ilmaisi mielipiteensä päästämällä valuvat
valkoiset pilotin päälle, joten oli pakko hätistää Sulo pois ja irrottaa
pilotti. Sulo ei ollut moksiskaan huonosta kohtelusta, vaan palasi
takakaiteelle. Se oli kuitenkin aika liukas ja kerran se jopa putosi veteen
laskeutumisen epäonnistuessa. Asensimme sille katkenneesta vavasta orren, jossa
on loistava pito. Siihen oli helppo räpylöillä tarttua.
Kerran se tuli mielestään häirityksi pyrähtäen lentoon, kun Auli heilui
liian lähellä kalakoukun kanssa. Ei se edes tullut saaliinjaolle, sille
kelpasi vain itse pyydetty kala. Muuten Sulo ei ollut ihmisarka. Yövahdissa oli
jotenkin seurallisempi olo, kun näki Sulon hahmon pimeässä yössä.
Sitten eräänä aamuna se lähti tapansa mukaan kalaan, eikä enää palannut.
Sulo, tule takaisin! Meillä on ikävä!
Viikko purjehdusta takana.
Vuorokausimatkat ovat hiljalleen kasvaneet tuulen voimistuessa. Matka on
taittunut seuraavasti: 127 mailia, 129, 138, 130, 158, 153 ja 159 mailia. Aluksi
ajoimme spinnulla, mutta nyt tuuli on sen verran kovaa, että ylhäällä on
reivattu, spiirattu genoa ja reivattu isopurje. Vauhtia on 7-8 solmua.
Kahdentuhannen mailin raja rikkoutui sunnuntai aamuna, matkaa Fatu Hivalle on
jäljellä 1950 mailia. Sää on ollut erittäin vaihteleva, liekö El Niñon
vaikutusta. Tuuli on puuskaista ja vähän väliä sataa. Meriveden lämpötila
on 28 astetta C.
Elämä rullaavassa ja keikkuvassa veneessä on hieman hankalaa. Muutama päivä
menee, mutta nyt on kestettävä kolme viikkoa. Nukkuminen on vaikeaa, vaikka
täkkejä ja tyynyjä on tungettu sänkyihin antamaan tukea. Kahvinkeitto
aamuäreänä vie viimeisetkin huumorinhiukkaset, kun suodattimellinen
porolientä leviää pentryyn. Mitään ei voi tehdä pitämättä toisella
kädellä kiinni. Mutta silti meillä menee hyvin! Päivärutiini syömisineen,
jumppahetkineen ja lukemisineen rullaa, pikku askareitakin tehdään. Tähän
mennessä on saatu kaksi kalaa, pieni hopeanvärinen (makrilli?), josta tehtiin
soppaa ja isompi turkoosinvärinen (wahoo?), joka paistettiin pannulla. Kumpikin
maistui purkkiruuan jälkeen erinomaiselta.
El Niño [ninjo] on sääilmiö, joka
syntyy kun pintaveden lämpötila kohoaa Tyynellä merellä, päiväntasaajan
paikkeilla. Ilmiö saa alkunsa pasaatituulten heikkenemisestä, jolloin niiden
normaalisti mukanaan työntämä pintavesimassa ei liiku eikä anna tilaa
kylmemmälle vedelle nousta syvyydestä pintaan. Veden lämpeneminen lisää
sateita ja pilvisyyttä päiväntasaajalla Etelä-Amerikasta Papua-Uuteen
Guineaan saakka. El Niñon vaikutukset ulottuvat koko maapallon sääsysteemiin.
El Niño vuosina Indonesiassa ja Australiassa kärsitään kuivuudesta, Perussa
ja Ecuadorissa sateista. Atlantilla on vähemmmän hurrikaaneja ja USA:n
itärannikolla vallitsevat kaakkoistuulet.
El Niño vaikuttaa myös kalastukseen. Normaalisti kylmä pohjavesi nostaa ylös
planktonia, jota tietyt kalalajit syövät. Kun ravinnetta ei ole, muuttuvat
kalalajit, mm. anjovis katoaa Ecuadorin ja Perun rannikolta. Galapagossaarilla
tapaamamme merimakkaran kerääjät kertoivat, että saalista on vähän ja
että vesi on kolme astetta normaalia lämpimämpää.
Kalastajat ovatkin
aikanaan nimenneet El Niñon. Espanjankielinen sana tarkoittaa poikaa tai
Kristuslasta: veden lämpenemisen huippu sattuu Etelä-Amerikan rannikolla
joulun aikaan.
El Niño esiintyy noin 3-5 vuoden välein ja se kestää 12-18 kuukautta. Ilmiö
on tilastoitu vuodesta 1950 ja viimeksi se esiintyi vuosina 1997-98.
USA:n merientutkimuslaitos NOAA
lausui huhtikuussa 2002, että El Niño ilmiö on kehittymässä, mutta sen
voimakkuudesta ei vielä ole tietoa. Meri on lämmennyt päiväntasaajan
rannikkoseuduilla keskimäärin 2-3 astetta Celsiusta. Normaalia enemmän
sateita ja pilvisyyttä on havaittu itäisellä Tyynellä merellä. Tutkijat
väittelevät siitä, onko El Niñolla yhteyttä maapallon ilmakehän yleiseen
lämpenemiseen.
19.6.2002 Tyyni valtameri 9° 25' S 131°
6' W
Kolmentuhannen mailin matka alkaa lähestyä loppuaan. Näin voi sanoa kun
jäljellä on 450 mailia eli kolme vuorokautta. Ehdimme Marquesassaarten
eteläisimmälle saarelle, Fatu Hivalle juuri sopivasti
juhannuspäivänä.
Kaksi ensimmäistä viikkoa kestäneet sadekuurot ja puuskaiset tuulet ovat
vihdoin jääneet taakse, mutta tuuli on voimistunut. Ajoittain olemme joutuneet
reivaamaan isopurjeen kolmosreiviin tai öisin ajaneet pelkällä genoalla.
Päivien yksitoikkoisuutta on piristetty juhlimalla kaikenlaista: puoliväliä,
tuhannen mailin rikkoutumista, sukulaisten ja ystävien synttäriä,
nimipäivää ja hääpäivää. Juhliminen tarkoittaa erikoisen hyvää ruokaa:
poronkäristystä, lättyjä, pizzaa tai kääretorttua.
Kalaonni ei ole suosinut kahden ensimmäisen jälkeen kuin kerran, saimme
laihan, kullanvärisen kalan. Entistenkin lajien arvailut taisivat mennä
pieleen, joten jätetään tämä kokonaan arvaamaamatta. Hyvää, valkoista
lihaa se oli. Sen jälkeen joku vei vieheen, jolla kaikki kalat oli saatu.
Tyypillisimpiä saaliita täällä lienevät tonnikalat, doradot ja wahoot.
Valitettavasti meillä ei ole kalakirjaa, josta saaliin laadun voisi
selvittää.
Meri on ollut luultua autiompi. Vain kerran iso delfiiniparvi, luultavasti täplädelfiini
(spotted dolphin), tuli aivan veneen viereen. Oli upeaa katseltavaa, kun delfiinit
surffasivat isossa aallokossa ja hyppelivät ilmaan, kunnes ne nopeina uimareina
jättivät Kristiinan taakseen. Aikaisemmin olemme nähneet muutamia
delfiiniparvia kaukana veneestä ja kerran muutamia pallopäävalaita, jotka
nekin olivat kaukana.
Kannelle ja avotilaan tulee joskus aallokon mukana portugalinsotalaivoja.
Ne ovat ilmaa täynnä olevan muovipussin näköisiä, meduusan kaltaisia
polyyppieläimiä. Muovipussi toimii paitsi kellukkeena myös purjeena, jolla
sotalaivat seilaavat jopa vastatuuleen. Pussin alaosasta roikkuu polttavia,
sinisiä rihmoja, joilla se saalistaa. Lissu koski huomaamattaan köyteen
tarttunutta portugalinsotalaivaa. Sormia alkoi ilkeästi pistellä ja käsi
puutua. Onneksi alue oli aivan pieni, sillä kosketuksesta voi saada vakavia -
ja joka tapauksessa erittäin epämiellyttäviä - oireita, joihin ei ole
lääkettä. Kannelle huuhtoutuneet sotalaivat ovat olleet hyvin pienikokoisia,
vain parin sentin mittaisia, kun taas meressä näkee usein noin 20 cm pituisia
"purjeita", joiden rihmastot saattavat olla 30 cm pitkiä.
Suloa koskeviin moniin kysymyksiin täytyy vastata, että valitettavasti Sulo
jäi sille tielleen, kalastamaan keskelle merta.

Sulo suula
HYVÄÄ JUHANNUSTA!
Täällä kaukanakin täytyy herätellä
mieleen Suomen ihana suvi. Koivuntuoksun puutteessa teemme sen makuhermojen
kautta nauttimalla mustikkapiirakkaa! (Kiitokset Salosen Annelille kuivatuista
mustikoista.)
Tyyni valtameri,
maapallon suurin meri, peittää lähes kolmanneksen maapallon pinta-alasta.
Noin 25.000 saarella asuu 8,8 miljoonaa asukasta. Tyynenmeren saaristo on jaettu
kolmeen alueeseen: Melanesiaan, joka käsittää Papua-Uusi-Guinean,
Salomonsaaret, Vanuatun, Uusi Kaledonian ja Fidzisaaret, Polynesiaan,
johon kuuluvat mm. Uusi-Seelanti, Havaiji ja Pääsiäissaaret sekä lukuisat
pikkusaaret tämän kolmion sisällä; sekä Mikronesiaan
päiväntasaajan pohjoispuolella.
Polynesian saaret asutettiin pitkän ajanjakson kuluessa noin 3000-1500 eKr.
(joidenkin lähteiden mukaan vasta 500 eKr.). Polynesialaiset olivat erittäin
taitavia merenkulkijoita ja suunnistajia. Eurooppalaiset saapuivat alueelle
1700-luvulla. Nykyään Polynesiaan kuuluvat itsenäiset Uusi-Seelanti, Samoa ja Tonga; Uuden-Seelannin kanssa
liitossa olevat Cooksaaret ja Niue; Pääsiäissaari (Chile), Havaiji ja
Amerikan Samoa (USA), Pitcairn (Iso-Britannia) sekä Ranskan Polynesia. Saarilla puhutaan eurooppalaisten kielten lisäksi polynesian
kieltä, joita on monia murteita. Niihin kuuluu myös Uuden Seelannin
alkuperäisasukkaiden maorien kieli.
Ranskan Polynesia - Ranskan
"merentakainen alue", kuten entisen siirtomaan määritelmä
nykyisin kuuluu - käsittää 119 saarta ja atollia sekä kattaa noin 4,5
miljoonan neliökilometrin kokoisen alueen. Ranskan Polynesialla on oma lippunsa,
kansallislaulunsa ja valuuttansa, CFP frangi. Alue koostuu viidestä
saariryhmästä: Seura-, Tuamotu-, Tubuai-, Gambier- ja Marquesassaaret.
Pääkaupunki Papeete sijaitsee Tahitilla, jossa asuu 170.000 Ranskan
Polynesian 285.000 asukkaasta.
26.6.2002 Hiva Oa, Ranskan Polynesia
Meillä on ongelmia sähköpostin ja päivityksen kanssa, sekä
satelliittipuhelin että radiopuhelin ovat mykkiä jyrkkien kallioiden
reunustamissa lahdissa. Kärsivällisyyttä!
Tuuli hiipui kahdeksi viimeiseksi päiväksi ennen Fatu Hivaa,
joten saavuimme jyrkkien ja korkeiden kallioiden reunustamaan ankkurilahteen
sunnuntain vastaisena yönä, melkein täydenkuun valossa. Kristiinalta oli
kulunut 3000 mailin matkaan 20 vuorokautta ja 18 tuntia - ei hassumpi
saavutus.

Viimeisenä purjehduspäivänä kalaonni
kääntyi.
Hanski sai noin 20 kiloa painavan ja 130 cm pitkän wahoon.
Norjalainen Thor Heyerdahl,
joka purjehti Perusta Kon-Tiki lautalla Ranskan Polynesiaan, asui vaimonsa
kanssa Fatu Hivalla vuoden verran 1930-luvulla. Heillä ei ollut mukanaan muuta
kuin aivan välttämättömät varusteet. Ideana oli hankkia ruoka ja muut
tarpeet suoraan luonnosta.
Pienessä Hanavaven lahdessa oli vain muutama vene. Idylliä rikkoi aallonmurtajan
rakennustyö lahden perällä. Kaivinkoneiden äänet ja valtavat betonikuutiot
eivät sopineet maisemaan. Vietimme ensimmäisen päivän veneellä tehden pikku
hommia. Kyljet ja vesilinja olivat aivan täynnä ruskeaa levää, meriruohoa ja
simpukoita. Ne olivat tiukassa ja puhdistamiseen meni koko aamupäivä.

Fatu Hivan Hanavave-lahti
Hiljaisuus - kaivinkoneesta
huolimatta - tuntui omituiselta, eivätkä tavarat lähteneet liikkeelle, vaikka
ne jätti kädestään mihin vaan. Merellä vene natisee ja paukkuu, tavarat
kolisevat kaapeissa, joten maihin tullessa nauttii varsinkin hiljaisuudesta.
Maanantaina lähdimme hyvissä ajoin jollalla rantaan. Rantautuminen ei ollut
mainingin ja murtuvien aaltojen takia helppoa ja saimmekin pari saavillista
vettä jollaan, kun emme neljän hepan prutkullamme päässeet pakoon murtuvaa
aaltoa. Onneksi emme joutuneet uimaan. Kylässä oli muutama tie, yksi
päällystetty betonilaatoilla. Talot olivat siistejä ja puutarhat hyvin
hoidettuja. Koulun pihalla pelasi parikymmentä lasta jalkapalloa.
Fatu Hivan "nähtävyys" on 60 metriä korkea vesiputous, jonka
etsimisessä meillä menikin koko päivä. Vasta kolmas reitti vehreässä
metsässä oli oikea. Vesiputous oli kyllä korkea, mutta ei kovinkaan runsas.
Hieno paikka kuitenkin. Jyrkän kallion juurella oli lampare, jonka viileässä
vedessä kävimme uimassa ja pesulla. Runsas makeavesikylpy tuntui ihanalta koko
päivän kävelyn jälkeen.
Koska Fatu Hiva ei ole virallinen maahantulosatama, ei meidän sallittu viipyä
siellä kauempaa. Tiistaina 25.6. purjehdimme 45 mailin matkan Hiva Oalle.
1.7.2002 Hiva Oa, Ranskan Polynesia
Iiro saapui Cassandralla Hiva Oalle keskiviikkona, takanaan 20
päivää ja kuusi tuntia yksinpurjehdusta Galápagoksen San Cristobalista. Aina
hyväntuulinen ja toimelias gastivieraamme Lissu
lähti Suomea kohti lauantaina vietettyään Kristiinalla seitsemän viikkoa.
Hiva Oan 1500 asukkaan Atuonan kylästä löysimme kaikki
välttämättömät palvelut: sisäänkirjoittautuminen poliisin luona, pankki,
ruokakauppoja, pyykkipalvelu sekä nettikahvila. Kaupoissa on
ranskalaistuotteita, joista edullisin ja suosituin on aito pitkä patonki.
Vaikka Aulin leipojankyvyt ovat vuoden mittaan kehittyneet, maistui patonki
mainiolta itsetehtyjen sämpylöiden jälkeen. Kylän nähtävyys on
ranskalaistaiteilija Paul Gauguinin (1848-1903) hauta. Hän asui
elämänsä kaksi viimeistä vuotta Hiva Oalla, mutta oli oleskellut myös
Tahitilla, Panamassa ja Martiniquella.
Ankkurilahti sijaitsee muutaman mäkisen kilometrin päässä kylästä, mutta
olemme joka kertaa saaneet kyydin. Suosituin automalli on avolava, jonne on
helppo poimia kävelijöitä matkan varrelta. Vesi lahdessa on sameaa eikä
houkuttele uimaan. Lisäksi täällä on paljon haita, jotka eivät kuulemma
periaatteessa käy ihmisen kimppuun, mutta saattavat mutaisessa vedessä
erehtyä. Veteen ei siis tee mieli, vaikka lämpötila pysyttelee 27-30
asteessa. Lahdessa on noin parikymmentä venettä, kaikki ankkuroituneena sekä
keulasta että perästä. Kokka maininkia päin vähentää hieman rullausta,
mutta silti lahti on aika levoton; vene rullaa ja heiluu jatkuvasti.
Aallonmurtajan suojassa pääsee jollalla kätevästi pienelle laiturille ilman
kaatumisvaaraa. Jotenkin kuitenkin shortsit kastuvat tai likaantuvat joka
matkalla.
Saimme kaksi neuvoa portugalinsotalaivan aiheuttamaan
polttoon: ammoniakki, jota on virtsassa, ja etikka. Ehkä kokeilemme ensin
jälkimmäistä. Thor Heyerdahl oli kuulemma käyttänyt virtsaa, ilmeisesti
Kon-Tikin (tai Raan) varusteisiin ei etikka kuulunut.

Atuonan ankkurilahti Hiva Oalla
8.7.2002 Nuku Hiva, Ranskan Polynesia
Nuku Hiva on viimeinen vierailukohteemme Marquesassaarilla, joten tässä
välissä hieman yleistietoa saariryhmästä.
Marquesassaaret, Ranskan Polynesian pohjoisin
saariryhmä, käsittää kymmenen korkeaa, tuliperäistä saarta. Suurimmat ovat
Nuku Hiva ja Hiva Oa. Nykyään saarilla asuu noin 6000 ihmistä, mutta ennen
valkoihoisten tuomia sairauksia saarten asukasmääräksi on arvioitu jopa
100.000. Vielä nykyäänkin saarilla on hyttysen levittämää
elefantias-tautia, joka turvottaa raajat norsumaisen kokoisiksi. Saaret ovat
täynnä vanhoja kiviperustuksia, entisten asuntojen paikkoja, sekä
kalliopiirroksia ja kivipatsaita, joita kutsutaan nimellä Tiki.
Eristyneisyydestään johtuen - Marquesassaaret sijaitsevat aivan keskellä
Tyyntämerta, sekä Panamaan että Australiaan on 4000 mailia - saarilla ei ole
lainkaan kotoperäisiä maaeläimiä, vaan kaikki ovat ihmisen mukanaan tuomia. Erilaisia
lintuja on sen sijaan paljon. Vuohet, siat ja hevoset ovat villiintyneet ja
paikoin niin lisääntyneet, että uhkaavat syödä maan paljaaksi. Esimerkiksi
600 asukkaan Ua Hukalla on 1500 hevosta ja 3000 vuohta. Rotat
kiipeävät palmuihin syömään kookoksia, paikoin palmupuiden rungot on
suojattu peltilevyllä.
Ensimmäinen eurooppalainen saarilla oli espanjalainen Alvaro Mendaña de
Neira, joka purjehti paikalle vuonna 1595 ja nimesi saaret sponsorinsa
mukaan. Saaret ovat kuuluneet Ranskalle vuodesta 1842.
Marquesassaarilla puhutaan ranskan lisäksi omaa kieltä, joka eroaa 800 mailin
päässä sijaitsevan Tahitin kielestä. Ka-oha tarkoittaa
tervehdys!
Alueella on subtrooppinen ilmasto, kosteaa ja lämmintä, päivällä noin 30
celsiusastetta. Sadekautena, huhtikuusta lokakuuhun, sataa rankasti ja paljon.
Pasaatituulet puhaltavat tasaisesti etelän ja idän väliltä. Saaret ovat
hurrikaanialueen ulkopuolella, vaikka viereisiä Tuamotusaaria on koetellut
epätavallinen hurrikaanikausi El Niño-vuosina 1982-83.
Hiva Oan Atuonasta purjehdimme muutaman tunnin matkan viereiselle Tahuatan
saarelle. Valkoisen hiekkarantalahden vesi oli kirkasta ja houkutteli vihdoinkin
uimaan. Mutta kaunis lahti oli houkutellut myös muita paikalle, parhaimmillaan
lahdessa killui 15 venettä. Vietimme kaksi yötä Tahuatalla, lähinnä uiden
ja nauttien lähes tasaisesta olosta ilman ikuista maininkia. Viimeisellä
uintireissulla aamulla ennen lähtöä jonkun sortin meduusa poltti Aulin
käsivarteen kolme ruoskansivallusta muistuttavaa viivaa ja olkapään alue
punoitti ja turposi. Kokeilimme siihen etikkaa, mutta ei auttanut. Käsi oli
kipeä koko päivän ja vieläkin käsivarressa näkyy
kolme punaista viivaa.
Tahuatalta ajoimme moottorilla vastatuuleen Hiva Oan
pohjoispuolelle, Hanaiapan lahteen. Täällä ei ollut muita veneitä. Kylä oli
erittäin sievä hyvin hoidettuine, rehevine puutarhoineen ja siisteine
taloineen. Juuri kun haaveilimme puutarhoiden yltäkylläisestä
hedelmävalikoimasta, käveli vastaamme William, kylän ainoa englanninkielen
taitoinen. Hän on pitänyt vuodesta 1973 veneilijöiden vieraskirjaa ja pyysi
meitä kirjoittamaan siihen, kiitokseksi hän antaisi meille hedelmiä. Sovimme
treffit seuraavaksi päiväksi ja otimme reppuun vastalahjaksi t-paidan ja
lippiksen. William oli varannut meille neljä papaijaa, kolme greippiä,
muutaman banaanin ja yhden leipäpuun hedelmän. Hän näytti erittäin
pettyneeltä meidän tuomisiimme. Arvasimme syyn ennen kuin hän ehti sitä
Kristiinassa vastavierailulla kertoa. Alkoholi, tupakka, hajuvesi tai lääkkeet
olisi ollut mieluinen korvaus hedelmistä. Aika kohtuutonta, kun hedelmät
mätänevät täällä maahan. Annoimme hajuveden puutteessa kynsilakkaa sekä
purkin ibuprofeiinia. Mukana ollut 15-vuotias tyttärenpoika kyseli musiikkia,
hän sai the Howling Molen CD:n. Teimme vielä banaanikauppaa ihan oikealla
rahalla ja saimme kaksi terttua vihreitä banaaneja 1000 paikallisella
frangilla eli 10 eurolla.
Suurin osa ihmisistä saa elantosta kopra- ja nonokaupasta. Kopra
on kuivattua kookospähkinän kuorta, josta tehdään kookosöljyä. Siitä
valmistetaan edelleen mm. saippuaa ja margariinia. Jokaisessa kylässä näkee
pilkottuja kookoksen kuoria kuivumassa puisilla lavoilla, joiden ylle voidaan
saateen sattuessa vetää katos. Haju on imelä, ei mikään kovin
miellyttävä.
Nono-puun hedelmä on päärynän muotoinen ja kokoinen, vaalean
vihreä kuori on pilkullinen ja muhkurainen. Se ei vaadi paljon kasvupaikaltaan
ja nonopuita näkeekin niin puutarhoissa kuin kuivilla mäen rinteillä. Nonosta
tehdään mehua, jolla sanotaan olevan useita tervehdyttäviä vaikutuksia. Yhä
lisääntyvä vienti menee USA:han. Williamin mukaan koprakilosta saa 90 ja
nonokilosta 60 paikallista frangia (0,90 ja 0,60 euroa).

Kookospähkinän kuorta eli kopraa kuivumassa
Perjantaina Hanaiapan lahteen saapui Marquesassaarten ja Tahitin välillä kolmen viikon
välein liikennöivä Aranui-laiva, jota edelleen kutsutaan kopralaivaksi,
vaikka se kuljettaa myös turisteja sekä kaikkea mahdollista muutakin lastia.
Rannalle purkautui 50 turistia, jotka kiertelivät kylällä sen aikaa kun
nono-tynnyrit, koprasäkit, limepussit ja muu tavara lastattiin laivaan.
Hanaiapasta jatkoimme itään Puamau-lahteen, jossa sijaitsee yksi
saarten parhaimmista arkeologisista löydöksistä, mm. noin kolmimetrinen Tiki-patsas. Thor Heyerdahl kertoo Fatuhiva-kirjassaan käynnistään
paikalla, aikana, jolloin patsaat olivat täysin viidakon vallassa: "Äkkiä
näimme ne. Jättiläiset. Ne tuijottivat meitä tiheikön keskeltä pyörein
silmin, jotka olivat isot kuin pelastusrenkaat. Niiden pirulliseen virnistykseen
vedetyt groteskit suut olivat kyllin suuret nielaisemaan ihmisen. Ne olivat
paksumpia kuin gorillat ja lähes kaksi kertaa ihmisen korkuisia..." Nyt
alue on raivattu ja esillä on neljä seisovaa ja yksi vakaatasossa oleva
kivipatsas.

Hiva Oan Tiki ja Hanski
Puamaun lahdesta lähdimme sunnuntaina 7.7. kohti 87 mailin päässä olevaa Nuku
Hivaa. Monen tuulisen päivän jälkeen nyt oli aivan tyyntä, joten
lilluimme hiljalleen eteenpäin ja ajoimme moottorilla. Nuku Hivan Taiohaesta,
joka on Marquesassaarten "pääkaupunki" suuntaamme postin haun ja
ruokaostosten jälkeen 500 mailin päässä oleville Tuamotusaarille.
Edellinen
- Seuraava
|