|
26.4.2004 Naked
Island,
Prince William Sound, Alaska
Heräsimme sateen rummuttaessa keulaikkunaa ja tuulen viuhuessa
takilassa. Oli lähtöpäivän aamu. Tai peruutetun lähtöpäivän,
sillä kun ei ollut pakko, emme huonoon keliin lähteneet. Haimme kaksi
leffaa (Waterworldin, jossa roistot majoittavat ruostunutta Exxon
Valdezia, ja Harry Potterin) vuokraamosta sadepäivän ratoksi.
Seuraavana aamuna ei satanut, joten lähdimme. Vaikka oli perjantai.
Uskomusten mukaan satamasta perjantaina lähteminen tuottaa huonoa
onnea. Mutta menimme vain läheiseen lahteen ankkuriin, lohduttelimme
itseämme, emme lähteneet pitkälle ylitykselle. Myös sinä
iltapäivänä alkoi sataa ja sadetta jatkui seuraavat kaksi päivää.
Tuntui kuitenkin hyvältä olla taas liikkeellä. Varsinkin sunnuntaina,
kun saimme navakan itätuulen ja pääsimme ensimmäistä kertaa talven
jälkeen purjehtimaan. Lämpötila oli viiden asteen paikkeilla ja koko
talven kaapissa lojuneet pilkkihaalarit oli taas aika ottaa esiin.Näimme paljon muuttolintuja sekä vesilintuja, varsinkin kuikan
näköisiä sukeltajia (Pacific Diver?). Kohokohta taisi kuitenkin olla
muutaman miekkavalaan näkeminen. Emme ole nähneet miekkavalaita kuin
kerran Alaskassa. Nämä uivat rauhallisesti isoon vuonoon päin.
Kalaonnikin suosi ensimmäisenä päivänä: Auli sai kaksi 'rock
fishiä', ahvenen sukuisia, mutta pitkäeväisiä ja paksunahkaisia
kaloja. Hyvän makuisia. Hanskilla ei ollut yhtä hyvä onni: hän
menetti halibut (pallas) vieheen ja sai syötäväksi kelpaamattoman
ruman kalan.
Tänään maanantaina on ollut sateeton päivä ja olemme kävelleet
paljon 'Nakusaarella'. Tänne on Cordovasta reilut 60 mailia. Kuusten
peittämä matala saari on täynnä kauriin jälkiä. Karhuista ei
onneksi ole näkynyt minkäänlaisia merkkejä. Maassa on vielä paikoin
lunta, mutta sinnikkäät ensimmäiset kasvit tunkevat jo lumenkin
läpi. Saaren yli lensi tänään satoja hanhia.
Purjehdus Prince William Soundissa jatkuu ja seuraavaksi on vuorossa
pikainen poikkeaminen Whittieriin - tankkaamaan. Kapteeni tarkisti
polttoainetilanteen vasta kun olimme jo lähteneet Cordovasta eikä
sitä olekaan tarpeeksi Sewardiin saakka. Minä kyllä kysyin kun olimme lähdössä
että tarvitaanko...
Uintikausi on edennyt niin pitkälle että tänään seisoin pyyhkeen
kanssa avotilassa. Sitten sisu meni kaulaan. Vesi näytti niin mustalta.
Ehkä huomenna.
4.5.2004 Granite
Bay,
Prince William Sound, Alaska
Sateiseen viikkoon on mahtunut kaksi aurinkoista päivää,
vappuaatto ja eilinen, maanantai. Kummatkin on vietetty meloen. Kanootti kulkee vakaasti ja kantaa paljon
tavaraa (kamerareppu, ruokapussi, reppu, lumikengät, pumppu). Se on
helppo kantaa vuoroveden ulottumattomiin tai maakannaksen yli. Se on
kylläkin aika raskas meloa, mutta siitähän vaan käsilihakset
voimistuvat. Kanootti on juuri sellainen kulkupeli, josta olemme kauan
haaveilleet. Sillä pääsee liikkumaan hiljaa, eläimiä
säikäyttämättä.
Vappuaattona olimme Culross Passagen Long Bayssä, joka on
nimensä mukaan pitkä ja kapea lahti. Sen päästä avautuu
vuorovesijärvi, joka on yhteydessä mereen pienen joenpätkän kautta.
Meloimme järven toiseen päähän, mutta sitten meno tyssäsi edessä
kuohuvaan koskeen. Järvessä asusti saukko (siis tavallinen, ei
merisaukko). Se hyppäsi rannalta veteen huomatessaan meidät mutta
sitten pää pulpahti pinnalle aika lähellä. Saukko urisi rauhan
häiritsijöille ja sukelsi. Meloimme lopun päivää lahdella, sen
päästä päähän, pysähtyen välillä kahville ja nuotion tekoon. Oli kevään ensimmäinen lämmin
päivä ja tuulensuojassa istuen uskalsi näyttää auringonvaloa talven
kelmistämille kintuille. Vappuaaton illallinen (silliä, perunaa,
homejuustopiirakkaa, sinisimpukoita ja kuohuviiniä) nautittiin avotilan
pöydän ääressä. Seuraavana päivänä satoi.

Saukon laskettelumäki järven
viereisellä rinteellä.
Eläin on laskenut alas mahallaan ja kipittänyt taas ylös puide luo.
Juuri ennen vappua teimme parin tunnin käväisyn Whittieriin.
Tankkasimme 91 gallonaa eli 345 litraa dieseliä, joka oli yllättävän
kallista, 1.90 dollaria gallona. Kävimme suihkussa (6.80 $) ja ostimme
gallonan maitoa (4.70 $). Suunnittelimme jo jättävämme Kristiinan
Whittieriin ja pakenevamme sadetta Anchorageen Höylien luo, mutta satamassa ei ollut
ainuttakaan vapaata paikkaa. Hyvä niin, sillä poutaantui ja
seuraavana päivänä oli tuo edellä kuvattu hieno vappuaatto.
Culross Passagesta ajoimme Nellie Juan jäätikön ja Disk Islandin kautta Granite
Bayhin. (Paikannimet tiedoksi niille jotka tuntevat alueen tai
löytävät paikat kartalta.) Valitsimme tämän lahden siksi, että se näytti hyvältä
melontakohteelta: paljon pieniä saaria ja lahdenpoukamia. Ja niin se
olikin. Olemme meloneet ympäriinsä tutkien rantoja. Lahdessa käy kova
vuorovesivirta, sillä vesi pääsee virtaamaan vain parista pienestä
aukosta sisemmän ja ulomman lahden välillä. Emme ole nähneet merkkejä
eläimistä, mutta lintuja lahdella on paljon. Sotkan ja telkän
näköisiä hauskoja vesilintuja sekä pienempiä sukeltajia.
Lunta on paikoin vielä paljon. Nellie Juan jäätikön ankkurilahden (jossa olimme syyskuussa Jaskan ja
Teijon kanssa) rannalta kohosi neljän metrin kinokset, mikä esti
maihin menemisen. PWS:n keskiosan saarilla lunta on ollut vähemmän.
Täällä lumi on joiltain rannoilta sulanut, mutta lahden pohjukan
maastossa sitä on vielä 2-3 metriä. Teimme
lumikenkäkävelyn matalalle kukkulalle ja aiomme lähteä tänään
uudestaan, sillä käsivarsilihakset kaipaavat lepoa eilisen melonnan
jäljiltä.

Lunta on vielä jonkin verran!
Kalaa tässä lahdessa ei näytä olevan, mutta saapuessamme pysähdyimme
pohjaongelle. Auli sai neljä rock fishiä, joista isoin oli kilon
painoinen. Lohet tulevat lahtiin ja jokisuistoihin vasta myöhemmin.
Tähtäämme ensi viikonlopuksi Sewardiin, josta on tarkoitus
käydä Anchoragessa.
11.5.2004
Seward, Alaska, USA
Onkin tapahtunut paljon sitten viime päivityksen, jossa meloimme ja
kalastimme Granite Bayssa. Vietimme siellä yhteensä
kolme mukavaa ja aurinkoista päivää. Patikoimme ja meloimme sekä
saimme lahden ulkopuolelta lisää kalaa. Myös tässä lahdessa asusti
saukko. Toisin kuin merisaukko, joka uiskentelee enimmäkseen selällään,
saukko ui "normaaliasennossa", vatsa kohti pohjaa. Lumikenkäretkellä
näimme ensimmäiset karhunjäljet (mustakarhu) ja ne olivat tuoreet!
Lumijäljistä oli helppo päätellä koska kontio oli kulkenut: ei niin
aikaisin aamulla että lumen pinta olisi ollut vielä kovaa, eikä niin
paljoa meidän jälkeemme että aurinko olisi jo alkanut sulattaa jälkiä.
Kovassa auringonpaisteessa jälkien reunat pyöristyvät ja jälki
muuttuu epäselväksi jo tunnissa. Tämän huomasimme omista jäljistämme.
Jäljet nähtyämme ripustin karhusuihkeen eli pippurisumuttimen vyötärölle.
Olimme ostaneet tämän "aseen" Cordovasta. Jos karhu hyökkää,
sitä voi yrittää sokaista sumuttamalla suihketta silmiin. Pitää
vaan itse olla tuulen yläpuolella....
Granite Baystä lähdimme kohti Sewardia ja poikkesimme matkalla Chenega
Bayn kylässä, jossa asuu noin 50 ihmistä. Chenega sijaitsi
aikoinaan samannimisellä saarella, mutta vuoden 1964 maanjäristys
aiheutti kymmenmetrisen tulva-aallon, joka pyyhkäisi koko kylän
olemattomiin ja 23 kylän 68 asukkaasta kuoli. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin,
1984, Chenega Bay perustettiin uudestaan Evansin saarelle. Kyläkoulun
opettaja Steve tuli käymään veneellä ja seuraavana päivänä me kävimme
koulussa. Normaalisti oppilaita on 10, mutta nyt paikalla oli vain
kolme. Muut lapset olivat kulttuuripäivillä Tatitlekissa. Kerroimme
matkastamme ja lapset tulivat lopuksi katsomaan Kristiinaa.
|

Koulussa oli useita tietokoneita
ja langaton internet-yhteys, mutta kartta oli Neuvostoliiton
ajalta.
|

Vaikka lapset ovat kasvaneet
meren äärellä saaressa, oli purjevene uusi ja jännittävä
asia.
|
Saavuimme Sewardiin
perjantaina ja samana iltana lähdimme Anchorageen. Nina lainasi meille
autoaan. Perjantai-illan vietimme Höylien luona - viimeistä kertaa
luultavimmin. Maanantai oli varattu asioiden hoitoon, joten kun oli
viikonloppu aikaa ja auto käytössä, lähdimme tutustumaan sisämaahan.
Päämääränä oli Denalin kansallispuisto, mutta lopulta ajoimme
Fairbanksiin asti.
Denalin kansallispuisto on valtava alue, 6 miljoonaa
eekkeriä eli 24,3 miljoonaa aaria, jos olen ymmärtänyt termit oikein.
Jokatapauksessa maata on paljon, alue on hieman suurempi kuin
Massachusettin osavaltio. Nimensä kansallispuisto on saanut Alaskan ja
samalla koko Pohjois-Amerikan korkeimman vuoren, McKinleyn mukaan, jota
alueen alkuperäisasukkaat, athabascan intiaanit, kutsuvat nimellä
Denali, "Korkea". Vuori kohoaa 6,2 kilometriin (20 320
jalkaan). Kansallispuiston maasto on pääosin taigaa ja tundraa ja
siellä asustaa mm. karibuja, susia, hirviä, karhuja, kettuja, ahmoja
ja ilveksiä. Koska paikka on suosittu turistikohde, liikkumaan ei pääse
ilman lupaa. Alueella on 142 kilometriä tietä, mutta se on suljettu
yksityisautoilta lukuunottamatta sesongin lopulla arvottavia lupia.
Turisteja kuljetetaan busseilla. Suuresta kävijämäärästä antaa
viitteitä syyskuussa arvottavien autolupien määrä: 1600!
Kaikenkaikkiaan luonnonpuistossa vierailee satojatuhansia ihmisiä
vuosittain.
Sesonki ei ollut vielä alkanut, mikä oli sekä hyvä että huono
juttu. Tietokeskus filmeineen ja opasteineen oli kiinni, bussiajeluja ei
järjestetty. Mutta pääsimme ajamaan tietä omalla autolla. Liikkeellä
oli muutamia
muitakin varhaisia. Näimme useita karibu-laumoja. WSOY:n tietosanakirja
(Facta 2001) kertoo karibusta, poron sukulaisesta, näin:
"Pohjois-Amerikan peuroja, karibuja, on kuusi
alalajia. Kaikki ovat sopeutuneet kylmään ja lumiseen talveen. Sorkat
ovat leveät ja teräväreunaiset, joten niillä voi kaivaa ravintoa
lumen alta. Karvat ovat onttoja ja kuivuvat pian. Molemmilla
sukupuolilla on sarvet. Urosten sarvet putoavat aiemmin, joten naaraat
pystyvät lopputalvella puolustamaan kaivamiaan ravintokuoppia
uroksilta. Kiima-aika on syksyllä, vasa syntyy keväällä."
Karibujen sarvet olivat kasvussa ja taisivat kutista, sillä yksi eläin
taiteili kolmella jalalla ja yritti neljännellä raapia sarvia.
Hupaisan näköistä. Sen verran kaukana karibut olivat ettei
digikameralla saanut kunnon kuvia. (Kuva: Wsoy Facta 2001.)
Maisemat olivat kuin Suomen Lapissa, jos taustalla olevia vuoria ei
lasketa mukaan. Denalin huippu oli pilvien peitossa, mutta näimme sen
paluumatkalla kauempaa.

Denalin kansallispuistossa kiemurtelee
142 km tietä.
Kansallispuiston
ulkopuolelle on kasvanut turistikylä valtavine hotelleineen ja
oheispalveluineen. Kaikki oli kuitenkin kiinni, joten jatkoimme matkaa Fairbanksiin
(32.000 as.) asti, jossa yövyimme motellissa. Seuraavan päivän
ohjelmassa piti olla Alaskan yliopiston museo, joka on kuuluisa mm.
36.000 vuotta vanhasta, entisöidystä biisonista sekä kultanäyttelystä,
mutta museo oli kiinni.
Maanantain asioihin sisältyi käynti maahantuloviranomaisen luona,
jossa luulimme oleskeluluvan pidennyksen hoituvan. Väärin. Saadaksemme
uuden 6 kuukauden maassaololuvan, meidän on anottava sitä Nebraskassa
sijaitsevasta toimistosta. Anomus maksaa 195 dollaria kappale. Vaikka
meillä on 10 vuoden viisumi USA:han, myönnetään meille oleskelulupa
vain puoleksi vuodeksi kerrallaan. Vaihtoehto anomukselle on maasta
poistuminen 24 tunniksi. Olisi ollut melkein helpompaa ja halvempaa ajaa
reissullamme Kanadan puolelle, emme olleet kaukana rajasta. Henkilökohtaisella
maassaololuvalla ei ole mitään tekemistä tullin myöntämän
purjehdusluvan kanssa, johon saimme jo 4 kuukauden pidennyksen.

Matkareittimme sisämaahan. Oikealla
oleva vaalea alue on Kanadaa.
Huomenna, 12.
toukokuuta, tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä kun lähdimme
Lauttasaaresta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla
Suomessa tänä kesänä, mutta kotiintulo siirtyi vuodella eteenpäin.
Kuten toivottavasti kotisivun kertomuksista voi päätellä, Alaska on
yksi upeimmista paikoista jossa olemme olleet, eikä ylimääräisen
vuoden vietto täällä kaduta. Päinvastoin, kotiintulo lähestyy liian
pian!
Edellinen
- Seuraava
|