Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

 

Alaska: Prince William Sound ja sisämaan kierros 26.4. - 11.5.2004

merkinnät: 26.4.  4.5.  11.5.  

26.4.2004 Naked Island, Prince William Sound, Alaska
Heräsimme sateen rummuttaessa keulaikkunaa ja tuulen viuhuessa takilassa. Oli lähtöpäivän aamu. Tai peruutetun lähtöpäivän, sillä kun ei ollut pakko, emme huonoon keliin lähteneet. Haimme kaksi leffaa (Waterworldin, jossa roistot majoittavat ruostunutta Exxon Valdezia, ja Harry Potterin) vuokraamosta sadepäivän ratoksi. Seuraavana aamuna ei satanut, joten lähdimme. Vaikka oli perjantai. Uskomusten mukaan satamasta perjantaina lähteminen tuottaa huonoa onnea. Mutta menimme vain läheiseen lahteen ankkuriin, lohduttelimme itseämme, emme lähteneet pitkälle ylitykselle. Myös sinä iltapäivänä alkoi sataa ja sadetta jatkui seuraavat kaksi päivää. Tuntui kuitenkin hyvältä olla taas liikkeellä. Varsinkin sunnuntaina, kun saimme navakan itätuulen ja pääsimme ensimmäistä kertaa talven jälkeen purjehtimaan. Lämpötila oli viiden asteen paikkeilla ja koko talven kaapissa lojuneet pilkkihaalarit oli taas aika ottaa esiin.Näimme paljon muuttolintuja sekä vesilintuja, varsinkin kuikan näköisiä sukeltajia (Pacific Diver?). Kohokohta taisi kuitenkin olla muutaman miekkavalaan näkeminen. Emme ole nähneet miekkavalaita kuin kerran Alaskassa. Nämä uivat rauhallisesti isoon vuonoon päin.

Kalaonnikin suosi ensimmäisenä päivänä: Auli sai kaksi 'rock fishiä', ahvenen sukuisia, mutta pitkäeväisiä ja paksunahkaisia kaloja. Hyvän makuisia. Hanskilla ei ollut yhtä hyvä onni: hän menetti halibut (pallas) vieheen ja sai syötäväksi kelpaamattoman ruman kalan.
Tänään maanantaina on ollut sateeton päivä ja olemme kävelleet paljon 'Nakusaarella'. Tänne on Cordovasta reilut 60 mailia. Kuusten peittämä matala saari on täynnä kauriin jälkiä. Karhuista ei onneksi ole näkynyt minkäänlaisia merkkejä. Maassa on vielä paikoin lunta, mutta sinnikkäät ensimmäiset kasvit tunkevat jo lumenkin läpi. Saaren yli lensi tänään satoja hanhia.

Purjehdus Prince William Soundissa jatkuu ja seuraavaksi on vuorossa pikainen poikkeaminen Whittieriin - tankkaamaan. Kapteeni tarkisti polttoainetilanteen vasta kun olimme jo lähteneet Cordovasta eikä sitä olekaan tarpeeksi Sewardiin saakka. Minä kyllä kysyin kun olimme lähdössä että tarvitaanko... 
Uintikausi on edennyt niin pitkälle että tänään seisoin pyyhkeen kanssa avotilassa. Sitten sisu meni kaulaan. Vesi näytti niin mustalta. Ehkä huomenna.

4.5.2004 Granite Bay, Prince William Sound, Alaska
pws2.gif (92690 tavu(a))Sateiseen viikkoon on mahtunut kaksi aurinkoista päivää, vappuaatto ja eilinen, maanantai. Kummatkin on vietetty meloen. Kanootti kulkee vakaasti ja kantaa paljon tavaraa (kamerareppu, ruokapussi, reppu, lumikengät, pumppu). Se on helppo kantaa vuoroveden ulottumattomiin tai maakannaksen yli. Se on kylläkin aika raskas meloa, mutta siitähän vaan käsilihakset voimistuvat. Kanootti on juuri sellainen kulkupeli, josta olemme kauan haaveilleet. Sillä pääsee liikkumaan hiljaa, eläimiä säikäyttämättä.
Vappuaattona olimme Culross Passagen Long Bayssä, joka on nimensä mukaan pitkä ja kapea lahti. Sen päästä avautuu vuorovesijärvi, joka on yhteydessä mereen pienen joenpätkän kautta. Meloimme järven toiseen päähän, mutta sitten meno tyssäsi edessä kuohuvaan koskeen. Järvessä asusti saukko (siis tavallinen, ei merisaukko). Se hyppäsi rannalta veteen huomatessaan meidät mutta sitten pää pulpahti pinnalle aika lähellä. Saukko urisi rauhan häiritsijöille ja sukelsi. Meloimme lopun päivää lahdella, sen päästä päähän, pysähtyen välillä kahville ja nuotion tekoon. Oli kevään ensimmäinen lämmin päivä ja tuulensuojassa istuen uskalsi näyttää auringonvaloa talven kelmistämille kintuille. Vappuaaton illallinen (silliä, perunaa, homejuustopiirakkaa, sinisimpukoita ja kuohuviiniä) nautittiin avotilan pöydän ääressä. Seuraavana päivänä satoi.


Saukon laskettelumäki järven viereisellä rinteellä. 
Eläin on laskenut alas mahallaan ja kipittänyt taas ylös puide luo.

Juuri ennen vappua teimme parin tunnin käväisyn Whittieriin. Tankkasimme 91 gallonaa eli 345 litraa dieseliä, joka oli yllättävän kallista, 1.90 dollaria gallona. Kävimme suihkussa (6.80 $) ja ostimme gallonan maitoa (4.70 $). Suunnittelimme jo jättävämme Kristiinan Whittieriin ja pakenevamme sadetta Anchorageen Höylien luo, mutta satamassa ei ollut ainuttakaan vapaata paikkaa. Hyvä niin, sillä poutaantui ja seuraavana päivänä oli tuo edellä kuvattu hieno vappuaatto.
Culross Passagesta ajoimme Nellie Juan jäätikön ja Disk Islandin kautta Granite Bayhin. (Paikannimet tiedoksi niille jotka tuntevat alueen tai löytävät paikat kartalta.) Valitsimme tämän lahden siksi, että se näytti hyvältä melontakohteelta: paljon pieniä saaria ja lahdenpoukamia. Ja niin se olikin. Olemme meloneet ympäriinsä tutkien rantoja. Lahdessa käy kova vuorovesivirta, sillä vesi pääsee virtaamaan vain parista pienestä aukosta sisemmän ja ulomman lahden välillä. Emme ole nähneet merkkejä eläimistä, mutta lintuja lahdella on paljon. Sotkan ja telkän näköisiä hauskoja vesilintuja sekä pienempiä sukeltajia.
Lunta on paikoin vielä paljon. Nellie Juan jäätikön ankkurilahden (jossa olimme syyskuussa Jaskan ja Teijon kanssa) rannalta kohosi neljän metrin kinokset, mikä esti maihin menemisen. PWS:n keskiosan saarilla lunta on ollut vähemmän. Täällä lumi on joiltain rannoilta sulanut, mutta lahden pohjukan maastossa sitä on vielä 2-3 metriä. Teimme lumikenkäkävelyn matalalle kukkulalle ja aiomme lähteä tänään uudestaan, sillä käsivarsilihakset kaipaavat lepoa eilisen melonnan jäljiltä.


Lunta on vielä jonkin verran!

Kalaa tässä lahdessa ei näytä olevan, mutta saapuessamme pysähdyimme pohjaongelle. Auli sai neljä rock fishiä, joista isoin oli kilon painoinen. Lohet tulevat lahtiin ja jokisuistoihin vasta myöhemmin.
Tähtäämme ensi viikonlopuksi Sewardiin, josta on tarkoitus käydä Anchoragessa.

 

11.5.2004 Seward, Alaska, USA
Onkin tapahtunut paljon sitten viime päivityksen, jossa meloimme ja kalastimme Granite Bayssa. Vietimme siellä yhteensä kolme mukavaa ja aurinkoista päivää. Patikoimme ja meloimme sekä saimme lahden ulkopuolelta lisää kalaa. Myös tässä lahdessa asusti saukko. Toisin kuin merisaukko, joka uiskentelee enimmäkseen selällään, saukko ui "normaaliasennossa", vatsa kohti pohjaa. Lumikenkäretkellä näimme ensimmäiset karhunjäljet (mustakarhu) ja ne olivat tuoreet! Lumijäljistä oli helppo päätellä koska kontio oli kulkenut: ei niin aikaisin aamulla että lumen pinta olisi ollut vielä kovaa, eikä niin paljoa meidän jälkeemme että aurinko olisi jo alkanut sulattaa jälkiä. Kovassa auringonpaisteessa jälkien reunat pyöristyvät ja jälki muuttuu epäselväksi jo tunnissa. Tämän huomasimme omista jäljistämme. Jäljet nähtyämme ripustin karhusuihkeen eli pippurisumuttimen vyötärölle. Olimme ostaneet tämän "aseen" Cordovasta. Jos karhu hyökkää, sitä voi yrittää sokaista sumuttamalla suihketta silmiin. Pitää vaan itse olla tuulen yläpuolella....
Granite Baystä lähdimme kohti Sewardia ja poikkesimme matkalla Chenega Bayn kylässä, jossa asuu noin 50 ihmistä. Chenega sijaitsi aikoinaan samannimisellä saarella, mutta vuoden 1964 maanjäristys aiheutti kymmenmetrisen tulva-aallon, joka pyyhkäisi koko kylän olemattomiin ja 23 kylän 68 asukkaasta kuoli. Kaksikymmentä vuotta myöhemmin, 1984, Chenega Bay perustettiin uudestaan Evansin saarelle. Kyläkoulun opettaja Steve tuli käymään veneellä ja seuraavana päivänä me kävimme koulussa. Normaalisti oppilaita on 10, mutta nyt paikalla oli vain kolme. Muut lapset olivat kulttuuripäivillä Tatitlekissa. Kerroimme matkastamme ja lapset tulivat lopuksi katsomaan Kristiinaa.


Koulussa oli useita tietokoneita ja langaton internet-yhteys, mutta kartta oli Neuvostoliiton ajalta. 


Vaikka lapset ovat kasvaneet meren äärellä saaressa, oli purjevene uusi ja jännittävä asia.

Saavuimme Sewardiin perjantaina ja samana iltana lähdimme Anchorageen. Nina lainasi meille autoaan. Perjantai-illan vietimme Höylien luona - viimeistä kertaa luultavimmin. Maanantai oli varattu asioiden hoitoon, joten kun oli viikonloppu aikaa ja auto käytössä, lähdimme tutustumaan sisämaahan. Päämääränä oli Denalin kansallispuisto, mutta lopulta ajoimme Fairbanksiin asti.

Denalin kansallispuisto on valtava alue, 6 miljoonaa eekkeriä eli 24,3 miljoonaa aaria, jos olen ymmärtänyt termit oikein. Jokatapauksessa maata on paljon, alue on hieman suurempi kuin Massachusettin osavaltio. Nimensä kansallispuisto on saanut Alaskan ja samalla koko Pohjois-Amerikan korkeimman vuoren, McKinleyn mukaan, jota alueen alkuperäisasukkaat, athabascan intiaanit, kutsuvat nimellä Denali, "Korkea". Vuori kohoaa 6,2 kilometriin (20 320 jalkaan). Kansallispuiston maasto on pääosin taigaa ja tundraa ja siellä asustaa mm. karibuja, susia, hirviä, karhuja, kettuja, ahmoja ja ilveksiä. Koska paikka on suosittu turistikohde, liikkumaan ei pääse ilman lupaa. Alueella on 142 kilometriä tietä, mutta se on suljettu yksityisautoilta lukuunottamatta sesongin lopulla arvottavia lupia. Turisteja kuljetetaan busseilla. Suuresta kävijämäärästä antaa viitteitä syyskuussa arvottavien autolupien määrä: 1600! Kaikenkaikkiaan luonnonpuistossa vierailee satojatuhansia ihmisiä vuosittain.
Sesonki ei ollut vielä alkanut, mikä oli sekä hyvä että huono juttu. Tietokeskus filmeineen ja opasteineen oli kiinni, bussiajeluja ei järjestetty. Mutta pääsimme ajamaan tietä omalla autolla. Liikkeellä oli muutamia
muitakin varhaisia. Näimme useita karibu-laumoja. WSOY:n tietosanakirja (Facta 2001) kertoo karibusta, poron sukulaisesta, näin:
"Pohjois-Amerikan peuroja, karibuja, on kuusi alalajia. Kaikki ovat sopeutuneet kylmään ja lumiseen talveen. Sorkat ovat leveät ja teräväreunaiset, joten niillä voi kaivaa ravintoa lumen alta. Karvat ovat onttoja ja kuivuvat pian. Molemmilla sukupuolilla on sarvet. Urosten sarvet putoavat aiemmin, joten naaraat pystyvät lopputalvella puolustamaan kaivamiaan ravintokuoppia uroksilta. Kiima-aika on syksyllä, vasa syntyy keväällä." Karibujen sarvet olivat kasvussa ja taisivat kutista, sillä yksi eläin taiteili kolmella jalalla ja yritti neljännellä raapia sarvia. Hupaisan näköistä. Sen verran kaukana karibut olivat ettei digikameralla saanut kunnon kuvia. (Kuva: Wsoy Facta 2001.)
Maisemat olivat kuin Suomen Lapissa, jos taustalla olevia vuoria ei lasketa mukaan. Denalin huippu oli pilvien peitossa, mutta näimme sen paluumatkalla kauempaa.


Denalin kansallispuistossa kiemurtelee 142 km tietä.

Kansallispuiston ulkopuolelle on kasvanut turistikylä valtavine hotelleineen ja oheispalveluineen. Kaikki oli kuitenkin kiinni, joten jatkoimme matkaa Fairbanksiin (32.000 as.) asti, jossa yövyimme motellissa. Seuraavan päivän ohjelmassa piti olla Alaskan yliopiston museo, joka on kuuluisa mm. 36.000 vuotta vanhasta, entisöidystä biisonista sekä kultanäyttelystä, mutta museo oli kiinni.

Maanantain asioihin sisältyi käynti maahantuloviranomaisen luona, jossa luulimme oleskeluluvan pidennyksen hoituvan. Väärin. Saadaksemme uuden 6 kuukauden maassaololuvan, meidän on anottava sitä Nebraskassa sijaitsevasta toimistosta. Anomus maksaa 195 dollaria kappale. Vaikka meillä on 10 vuoden viisumi USA:han, myönnetään meille oleskelulupa vain puoleksi vuodeksi kerrallaan. Vaihtoehto anomukselle on maasta poistuminen 24 tunniksi. Olisi ollut melkein helpompaa ja halvempaa ajaa reissullamme Kanadan puolelle, emme olleet kaukana rajasta. Henkilökohtaisella maassaololuvalla ei ole mitään tekemistä tullin myöntämän purjehdusluvan kanssa, johon saimme jo 4 kuukauden pidennyksen.


Matkareittimme sisämaahan. Oikealla oleva vaalea alue on Kanadaa.

Huomenna, 12. toukokuuta, tulee kuluneeksi tasan kolme vuotta siitä kun lähdimme Lauttasaaresta. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti olla Suomessa tänä kesänä, mutta kotiintulo siirtyi vuodella eteenpäin. Kuten toivottavasti kotisivun kertomuksista voi päätellä, Alaska on yksi upeimmista paikoista jossa olemme olleet, eikä ylimääräisen vuoden vietto täällä kaduta. Päinvastoin, kotiintulo lähestyy liian pian!

 

Edellinen  -  Seuraava