Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

Panama 2.4.- 12.5.2002

2.4.  9.4.  17.4.  24.4.  26.4.  3.5.   7.5.  12.5. 

2.4.2002 San Blas, Panama
Viikon purjehdus Kuubasta Panamaan, 760 mailia, sujui leppoisasti kunhan olimme pari ensimmäistä päivää totutelleet merellä oloon. Viimeksi olimme seilanneet saman veroisen matkan Labradorin merellä ja siitä oli puoli vuotta. Ei ihme että kesti muutaman päivän saada tasapainoaisti toimimaan keikkuvassa veneessä ja tottua lyhyisiin uniin. Uutta oli melkein alasti purjehtiminen,  saimme monia kolhuja ja haavoja ilman suojaavia vaatteita ja kenkiä.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saavuimm San Blas saariston edustalle, joka sijaitsee noin 70 mailia Panaman kanavasta itään. Riuttojen läpi johtaa muutama erittäin selkeä ja leveä sisääntulo, joten päätimme ajaa sisään yöllä, vaikka pimeällä liikkumisesta riuttaisella alueella varoitetaankin. Vuosi sitten ruotsalaisvene haaksirikkoutui pimeässä riuttoihin. Koska emme olleet suunnitelleet käyvämme San Blasissa, meillä oli ainoastaan tietokoneella jonkinmoinen kartta sekä puolalaiselta Maciejlta saatu Panaman purjehdusopas. Sisääntulo sujui hienosti, mutta kun lähestyimme valitsemaamme ankkuripaikkaa kolmen saaren suojassa alkoivat ongelmat. Tutkan mukaan olimme jo oikeiden saarten kohdalla, kartan ja GPS:n mukaan emme. Pilvisen yön heikossa kuunvalossa erottui kolme mitättömän pientä saarentynkää, joiden harvojen palmujen läpi 25 solmun tuuli puhalsi läpi. Vieressä kuohuivat matalat riutat. Päätimme olla menemättä moiseen paikkaan. Lähdimme kartan ja tutkan avulla ajamaan viiden mailin päässä olevalle Povernir-saarelle, johon olisimme jokatapauksessa menneet muutaman päivän sisällä, sillä siellä on tulli. Saarelle on myös merkitty lentokenttä. GPS:n ja kartan kertoessa että olimme vielä mailin päässä rannasta, Hanski huusi ulkoa että ranta lähestyy ja kohta ollaan jo maissa. Saaren toisella puolella kuohui, tutka antoi heikon kaiun. Lopulta käsitimme, että karttamme ei mitenkään voi pitää paikkansa. Olinkin ihmetellyt pilottikirjan antamia ankkuripaikan koordinaatteja, mutta uskonut kirjan olevan väärässä. Tutka ei kuitenkaan valehtele, joten ajoimme sen avulla sisään puolen mailin levyistä väylää. Pian näimme muitakin veneitä, ajoimme niiden lähelle ja laskimme ankkurin pohjaan. Kello oli kaksi yöllä.
Kun aamulla kuudelta valostui heräsin kurkkaamaan minkä näköisessä paikassa olimme. Siinä samassa tuli vene viereen, josta neuvottiin meitä muuttamaan paikkaa - lentokoneen tieltä! Olimme ankkuroituneet kiitoradan päähän. Povernir ei myöskään ole suuren suuri saari, mutta sinne mahtuu noin 400 metrin kiitorata, muutama rakennus ja palmumetsä.


San Blas saaristo sijaitsee 70 mailia Panaman kanavasta itään

San Blas on Kuna-intiaanien itsehallintoaluetta, nimeltään Kuna Yala. Veristen mellakoiden jälkeen intiaaneille myönnettiin autonominen asema alueelle vuonna 1938. Kuna-intiaaneja on 2,5 miljoonan asukkaan Panamassa noin 55.000.
Kuna Yala on jaettu kolmeen hallintopiiriin, joiden johtoon on valittu päällikkö. Hallinnon perustan muodostaa Carta Organica, perustuslaki. Paikallistason asioista vastaa kunkin kylän johto, joka kokoontuu päivittäin kylän "kokousmajaan". Tärkeimmät pomot makoilevat riippumatoissa, vähemmän tärkeät istuvat puupenkeillä.
Aiemmin vain miehet kävivät koulua, joten vanhemmat Kuna-naiset eivät puhu espanjaa. Nykyään kaikki lapset käyvät koulua. Naiset pukeutuvat edelleen perinteiseen värikkääseen asuun, johon kuuluu punainen huivi, kultakorut, värikkäistä helmistä tehdyt jalkakorut sekä mola - kirjottu puseron miehusta. Mola on sittemmin levinnyt tarkoittamaan monenlaisia kirjontatöitä tauluista naamioihin, joita naiset kauppaavat lukuisille alueella vieraileville huviveneille. Jopa kyllästymiseen asti. Miehet ovat pukeutuneet länsimaisittain, yleensä auringon haalistamaan t-paitaan ja lippikseen.
Kunat liikkuvat saaristossa yhdestä puusta veistetyillä kapeilla kanooteilla. Harvalla on moottori, pitkiäkin vastatuulimatkoja melotaan käsivoimin, myötätuulessa nostetaan pieni purje. Kunat asuvat ruokomajoissa, osa pienillä saarilla, osa isommissa kylissä.

Kävimme Povernir-saaren vieressä olevassa Wichubhualan saaressa, joka on käytännössä yhtä kylää koko saari. Siistit kapeat kujat mutkittelivat ruokoasumusten keskellä. Koulu ja muutama muu rakennus oli tehty betonista. Kylässä on kolme kauppaa, mutta kun kyselimme leipää, ohikulkenut mies viittasi meidät mukaansa ja saimme eräältä vanhalta naiselta ostaa uunituoreita pieniä leipiä - ne olivat todella maukkaita. Säästyimme muutamaksi päiväksi siltä ylimääräiseltä kuumuudelta, jota leivän leipominen veneessä tuottaa. Kaupasta löysimme täydennystä muonavarastoon, mutta mitään tuoretta ei pääsiäisen jälkeen ollut tarjolla. Hetken pitelin voipakettia kädessä kunnes tajusin sen sulavan ennen kuin olisimme lähelläkään Kristiinaa.
Hoidettuamme maahantulomuodollisuudet (kaikkineen 100 dollaria!) lähdimme maanantaina Povernirista siihen samaiseen ankkuripaikkaan, Nuinudupiin, johon olimme yöllä yrittäneet. Nyt olimme jo oppineet että saari merkitsee täällä pientä hiekkaplänttiä ja muutamaa palmua, joten emme hätkähtäneet paikan avoimuutta. Mutta hiekkapohjassa ankkuri pysyy, riutta tappaa aallot ja tuuli vilvoittaa. Tuulensuojaa on täällä turha etsiä. Tänään kävimme kylässä lähisaaren perheen luona, pienellä saarella asuu 12 henkeä isovanhemmista kahden sukupolven sisaruksiin. Kuna-lain mukaan maa kuuluu yhteisesti kaikille, mutta jokaisella kookospalmulla on tietty omistaja. Siksi tällä alueella kookospähkinöitä ei voi keräillä noin vain.


Veneilijöille kaupataan käsitöitä.
Kulkuvälineenä yhdestä puusta veistetty kanootti.


Kylässä Kuna-perheen luona

 

9.4.2002 Buenventura, Panama
Vain 15 mailia Panaman kanavasta, Buenventura-lahden rannalla asuu suomalaispariskunta Heikki ja Marja Rissanen 13 koiransa kanssa. He saapuivat tänne 10 vuotta sitten ajettuaan Rebecca-laivallaan rahtia ristiin rastiin Karibiaa. Nyt laiva on myyty paikallisille, mutta seisoo edelleen heidän talonsa edessä. Meidän piti vain käväistä kylässä, mutta Heikki ideoi meille kolmen päivän retken viidakkoon, jota emme missään nimessä halua jättää väliin. Edessä on kaksi yötä riippumatoissa keskellä viidakkoa. Sitä odotellessa olemme snorklanneet, käyneet viereisessä Portobelon kylässä, kävelleet kukkuloilla tervehtimässä Rissasten seitsemää hevosta, saunoneet telttasaunassa ja syöneet poronkäristystä - terveiset taas Orajärven poroisännälle. 

Kerromme viidakkoretken valmistelusta Radio Ainossa lauantaina 13.4. klo 12.15 ja siitä millaista siellä oli lauantaina 20.4. klo 12.15. - jos olemme selvinneet skorpioneista,
käärmeistä ja jaguaareista.


Poroa Panamassa. Aulin vieressä toiset suomalais-
vieraat Jorma ja Jukka sekä isäntäväki Heikki ja Marja

Nexi-telttasaunamme sai uuden, pysyvän kodin Rissasten pihalta. Taustalla Rebecca.

 

17.4.2002 Colon, Panama
Rissasten luona olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta kevät alkaa jo olla pitkällä ja meidän oli pakko sanoa hyvästit. Sukellusreissu jätettiin seuraavan kertaan, mutta kolmen päivän viidakkojokivaellus on yksi matkamme parhaita kokemuksia kummakin mielestä. Matkaan lähti meidän ja Heikin lisäksi kyläilemässä oleva Jorma.
Kapusimme ensin vuorelle hevosen kuljettaessa rinkkojamme ettemme heti vetäisi itseämme piippuun. Huipulta laskeuduimme toiselle puolelle jatkaen metsän läpi joelle. Joki on ainoa mahdollinen kulkureitti jyrkkärinteisessä ja tiheässä viidakossa. Eikä sekään ole helppo kivineen, koskineen, suvantoineen ja syvänteineen. Välillä 50 metrin matkaan kului tunti, välillä kahlasimme kainaloita myöten vedessä kantaen rinkkoja pään päällä. Vesi myös maistui helteessä ja samassa kirkkaassa vedessä uiskentelimme aina kun alkoi liikaa väsyttää.

Ensimmäisenä yönä leiriydyimme uskomattoman kauniiseen luonnonkylpylään. Istuma-ammeen kokoisia hiidenkirnuja oli syntynyt sopivasti virtaavan koskeen, joten ne olivat todellisia luonnon poreammeita. Koko komeus päätyi isoon suvantokohtaan, jossa saattoi uida ripeämminkin. Maisemaa ylävirtaan riitti ja ympärillä kohosivat rehevät viidakkorinteet kymmenine erilaisine kasveineen ja puulajeineen. Riippumatot ripustettiin muutamaan tiheiköstä erillään olevaan puuhun, nuotio sytytettiin ja syötiin päivän ensimmäinen lämmin ateria. Kosken kuohu peitti viidakon äänet, mutta ihailimme värikkäitä perhosia ja illan pimetessä tulikärpäsiä. Vaikka olimme päivän kävelystä väsyneitä, oli vielä pimeässä yritettävä pyydystää joessa asuvia isoja katkarapuja. Niiden silmät hohtivat kirkkaanpunaisina pisteinä taskulampun valossa. Yritimme houkutella rapuja koukun päässä olevalla shorizo-makkaralla, mutta se taisi olla liian mausteista, emme saaneet yhtäkään ylös. Riippumatot kutsuivat ja pian olimme unessa, sitä ennen ehkä pohtien mahdollista jaguaarin tai villisian vierailua. Kankainen sängynpohja ei tuntunut kovin turvalliselta, siitä menisivät pienemmätkin hampaat lävitse.
Mutta ei hätää, aamulla heräsimme ilman hampaanjälkiä, hyvissä voimissa, vain tottumattomat lihakset kipeinä.
Yöllä oli satanut rankasti ja kivet olivat vaarallisen liukkaita. Uimme ja istuskelimme nuotiolla auringon kuivatessa maastoa. Sitten taas reput selkään ja menoksi.


Vaelluksen erikoisin eläinpongaus oli apinalauma, joka äityi huutelemaan meille jopa kosken kohinan yli. Luultavasti hävyttömyyksiä. Varsinkin isoin uros oli närkästynyt ja pui välillä nyrkkiä. Apinoita vaarallisempia olivat mustavihreät myrkkysammakot ja vihreä myrkkykäärme, jonka päälle Auli melkein astui. Huvittavia sen sijaan olivat pienet liskot, jotka kävelivät veden päällä - siltä se ainakin näytti kun ne vikkelästi liikkuivat kiveltä toiselle veden pinnan päällä.
Toinen leiri raivattiin umpiviidakkoon, koska joen varrella ei kasvanut sopivia puita. Siellä eläimistö, torakat, muurahaiset ja valtava hämähäkki (tai siltä se ainakin näytti) oli liikaa meille kahdelle kaupunkilaiselle ja siirryimme nukkumaan nuotion ääreen. Hieno kokemus sekin, nukahtaa tähtiä ja tulikärpäsiä katsellen. Seuraavana päivänä kävelimme loppumatkan maaston muuttuessa alavammaksi ja maiseman vähemmän karuksi. Eläimistökin vaihtui isoksi härkälaumaksi.

Päivän toipumisen jälkeen Marjalla ja Heikillä oli taas uutta ja erilaista tarjottavana: lähdimme ratsastamaan. Onhan heillä seitsemän hevosta. Hanskille tämä oli ensimmäinen kerta eikä Aulikaan voi sanoa osaavansa hommaa muutamista kouluajan ratsastustunneista huolimatta. Auli sai alleen rauhallisen naapurin hevosen, sillä kaikki Rissasten hevoset eivät ole tottuneet ratsastajiin tai ovat villiintyneet uudestaan. Hanski puolestaan ratsasti omapäisellä ja vilkkaalla Purulla, joka yritti heti kokeilla kumpi vie, hevonen vai Hanski. Uskomattoman hyvin mies pysyi satulassa hevosen ravatessa ylös alas kukkuloita. Kerran se laukkasi suoraan matalan oksan alta, mutta Hanski kumartui hevosen kyljelle kuin vanha tekijä ja mahtui alta. No, sen jälkeen kyllä näytettiin kuka ohjastaa.


Don Quijote ja Sancho Pancha

Takapuoli kipeänä nostimme ankkurin seuraavana päivänä ja seilasimme navakassa myötätuulessa Coloniin, Panama Canal Yacht Clubin laituriin. Täällä alkoi heti sulutuksen järjestely. Mittamies tulee torstaina. Läpimenopäivää emme vielä tiedä, mutta se lienee viikolla 17.

24.4.2002 Colon, Panama
Puolitoista viikkoa on mennyt asioita järjestellessä. Mittamies ei tietenkään tullut silloin kun oli sovittu, vaan seuraavana päivänä ja silloinkin vain Aulin sinnikkään päivystyksen johdosta miltei hihasta vetäen. Ajankohta oli perjantai-iltapäivä, joten seuraava askel, kanavamaksun maksaminen pankkiin siirtyi maanantaiksi. Eilen saimme tietää, että sulutuspäivämme on vasta torstai, 2. toukokuuta. Se saattaa vielä muuttua, täällä mikään ei ole varmaa.

Kanavan kauhujutuista osa on totta. Maanantaina kaksi huvivenettä kärsi vaurioita kun laivan potkurivirta sai kolmen veneen lautan holtittomasti heittelehtimään sulussa. Keskimmäisen (puisen) veneen kansi halkesi.
Myös huhut maksujen korotuksista ovat tosia: 1.5. tulee voimaan sääntö, jonka mukaan kanavan läpiajon on tapahduttava päivässä 440 dollarin lisämaksun uhalla. 1.6. maksut nousevat 50 dollaria, syynä turvallisuuden (!) parantaminen. Tällä hetkellä maksu on alle 50 jalan veneiltä 550 dollaria, jonka lisäksi on talletettava 900 dollarin takuusumma mahdollisia lisäkustannuksia varten. Se ei ole mikään kattosumma, vaan kustannukset esim. konevian sattuessa ovat huimat. Hinaus maksaa 1000-1700 dollaria tunti. Perkinsin on parasta pörrätä koko 50 mailin matka.

Jahtiklubilla olemme kuin vapaaehtoisessa vankeudessa. Porttien ulkopuolella odottaa Colonin kaupunkiviidakko, jonne varoitetaan menemästä jalan. Tietyillä keskustan kaduilla voi kävellä päiväsaikaan, mutta rannan ja keskustan välillä on riskivyöhyke, jossa on parasta liikkua taksilla. Tuntuu hölmöltä ajaa muutaman sadan metrin taksimatkoja kauppaan ja pankkiin, mutta turvallisinta näin. Taksi maksaa dollarin.


Panama Canal Yacht Club. Paikka maksaa 0.50 US dollaria jalka.
Laiturit ovat huonossa kunnossa, sillä tulevaisuus on auki.
 Alueelle suunnitellaan konttisatamaa. 

Tiistaina saimme suomalaisseuraa, Riku ja Iiro Jaakonsaari ovat viemässä australialaisen omistajan 41-jalkaista Firstiä Australiaan. Mukava tavata kunnon purjehtijoita, jotka etenevät eivätkä vain taivastele sääolosuhteita.

26.4.2002 Colon, Panama
Asiat muuttuvat nopeasti: olemme Panamassa ainakin 10.5. saakka, jolloin saamme Suomesta vieraan mukaamme. Lissu Karvonen seilaa kanssamme Marquesasille. Luovutamme kanava-aikamme (2.5.) kiireisille Rikulle ja Iirolle ja menemme ehkä läpi heidän ajallaan 8.5. Odotteluajaksi ajamme takaisin Buenaventura-lahteen.

HAUSKAA VAPPUA!

3.5.2002 Buenaventura, Panama
Vietimme vappua viiden suomalaisen voimin juhannustyylisesti: saunomalla, savustamalla kalaa ja syömällä silliä. Vappupäivänä, joka Panamassakin on vapaapäivä, kävimme "vappulounaalla" läheisessä ravintolassa.


Matka vappulounaalle tehtiin kumiveneellä

Hanski on vihdoin päässyt verestämään sukellustaitojaan kahdella sukelluksella Heikin kanssa. Ensimmäisen tuloksena oli Hanskin kipeä niska ja Heikin harppuunoima kala.

Buenaventuran vieressä on Portobelo, joka toimi espanjalaisten kauppa- ja satamapaikkana 1500-luvulta lähtien. Hopea, kulta ja muut aarteet varastoitiin odottamaan laivausta Eurooppaan. Portobelon lahti on erittäin suojainen ja hyvä luonnonsatama, lisäksi kaupunkia ympäröivät kukkulat, joilta sitä oli helppo puolustaa, mutta tästä huolimatta kylä sijaitsi pitkään lahdessa nimeltä Nombre de Dios, joka oli satamapaikkana huono. Niin asukkaat, kauppiaat kuin kapteenitkin valittivat asiasta kuninkaalle, mutta monta laivaa sai haaksirikkoutua ja upota sataman suulle ennen kuin Espanjan kuningas Filip II vuonna 1585, lähes 70 vuotta Nombre de Dioksen perustamisen (1519) jälkeen, antoi luvan siirtää kylän Portobeloon. Hän lähetti italialaisen arkkitehdin suunnittelemaan linnoitukset tulevan kylän ympärille.
Portobelon ja Nombre de Dioksen historiaan liittyy Englannin kuningattaren kaapparikirjan "luvalla" espanjalaisia rosvonnut Sir Francis Drake, El Droque, "lohikäärme".


Portobelon suojaisaa lahtea käyttävät nykyään monet huviveneet

Francis Drake (1540-96) oli protestanttisen kirkonmiehen poika, joka vihasi katolisia - varsinkin paavia - ja uudessa maailmassa hallitsevia espanjalaisia. Drake aloitti uransa merellä 23-vuotiaana serkkunsa John Hawkins'in laivalla, jolla tehtiin pääasiassa orjakauppaa. Drakesta tuli taitava merenkävijä, navigaattori ja taistelija.
Hyökätessään ensimmäisen kerran Nombre de Diokseen vuonna 1572, Drakella oli jo pelottava maine. Ryöstöretki päättyi huonosti, Drake haavottui taistelussa ja hänet oli kannettava takaisin laivaan. Saalis jäi kylään.
Tämä nöyryyttävä tapaus teki Draken entistä innokkaammaksi saamaan kylän aarteet itselleen. Vuoden kuluttua hän suunnitteli toisen ryöstöretken yhdessä cimarrones'ien, karanneiden mustien orjien kanssa. Kohteena oli muulikaravaani Panaman ja Nombre de Dioksen välisellä tiellä. Väijytys meni pieleen ja lisäksi useat Draken miehet, mukaan lukien hänen kaksi veljeään, kuolivat tauteihin oltuaan viidakossa.

Seuraava epätoivoinen yritys tehtiin eräälle varastolle, mutta se osoittautui olevan täynnä paavin synninpäästöjä, mikä sai Draken raivoissaan polttamaan paperit. Lisäksi hän haavottui.
Kului parikymmentä vuotta ennen kuin Drake hyökkäsi uudestaan Nombre de Diokseen vuonna 1595. Tällä välillä hän oli tehnyt onnistuneen muulikaravaanikaappauksen ja purjehtinut saalis mukanaan takaisin Englantiin. Hän oli purjehtinut toisena maapallon ympäri (1577-80) ja osallistunut espanjalaisen laivaston tuhoamiseen vuonna 1588. Hänet oli aateloitu.
Nombre de Dioksessa oli jo alkanut muutto Portobeloon eikä saalista ollut. Kylä sytytettiin tuleen ja merirosvot vetäytyivät suojaiselle saarelle. Seuraavan vuoden puolella Drake sairastui. Hän kuoli 27. tammikuuta 1596 ja hänet haudattiin mereen Portobelon lahden eteen. Draken lyijyarkkua ei ole löydetty, vaikka tarkka paikka löytyy lokikirjasta. Myös Heikki käytti sen järjestelmälliseen etsimiseen viisi vuotta.

7.5.2002, Colon, Panama
Nyt on sitten otettu varaslähtö ja keinuttu Tyynen meren aalloilla, vaikka Kristiina on edelleen Atlantin puolella. Olimme lauantaina 4.5. Rikun ja Iiron purjehtiman Cassandran köysimiehistönä kanavalla. Herätys oli 3.30 aamulla ja siitä 12 tunnin kuluttua olimme Tyynen meren puolella. Ensimmäisessä sulussa olimme kahden muun huviveneen ja yhden laivan kanssa kello kahdeksan aikoihin. Panaman kanavassa on kuusi sulkua. Kolme ensimmäistä, peräkkäin olevat Gatun-sulut, nostavat aluksen 26 metriä meren tasosta ylös. Sulkujen välissä on Gatunjärvi, jossa ei kannata uida: siellä on alligaattoreita. Uimaan tai pysähtelemään ei kylläkään ole aikaa, sillä kanava on läpäistävä päivän kuluessa. Panaman kanava on 45 mailia pitkä, josta Gatun-järven osuus on noin 30 mailia. Tyynen meren puolella on yksi kahden sulun satsi, Pedro Miguel sekä viimeisenä Miraflores-sulku. Kanavaa ajaa edes takaisin pari turistivenettä, joten kuka tahansa pääsee kokemaan kuuluisan Panaman kanavan sulutuksen. 
Panama taitaa sittenkin olla mainettaan pelottavampi, sillä sulutus oli aivan tavallista. Omiin kokemuksiimme Amerikan 45 sulusta mahtuu enemmän jännitystä, mm. Niagaran putoukset kiertävässä Wellandin sulussa veden tulo on paljon voimakkaampaa, se ikään kuin kiehui ja kupli saaden veneen heittelehtimään. Bay Springs ja Kentucky Tenn-Tomilla ovat kolme kertaa niin korkeita kuin yksi Panaman sulku; siellä tunsi itsensä todella pieneksi. Kerran olimme samassa sulussa kahden työntöhinaajan kanssa ja potkurivirrat meinasivat imaista Kristiinan seinämää vasten.
Toisaalta huviveneille sattuu silloin tällöin onnettomuuksia - ainakin Panaman kanavassa, ehkä muista kanavista ei puhuta niin paljon. Kristiinan vuoro on keskiviikkona 8.5. ja meidän pitäisi olla ensimmäisessä sulussa noin klo 8-9 eli 16-17 Suomen aikaa, ja sen pitäisi näkyä osoitteessa www.pancanal.com/eng/photo/camera-java.html .
Heikki ja Marja tulevat köysimiehistöksi, lisäksi otamme yhden paikallisen, sillä aluksessa on kipparin lisäksi oltava neljä miehistön jäsentä. Omien fendareitten lisäksi meillä on 10 muovitettua autonrengasta, jotka saimme eräältä kanavasta juuri tulleelta paatilta. Köysiä pitää olla myös: neljä 40 metrin mittaista, noin 18-20 mm paksuista. Niitä saa vuokrata 15 dollarin päivähintaan jahtiklubilta. Saattaa olla että vuokraamme yhden köyden.

Palasimme Buenaventurasta Panama Canal Yacht Clubiin maanantaina, pesemään pyykkiä ja ostamaan muonatäydennystä. Kymmenisen kiloa mangoja ja 20 kookospähkinää saimme jo mukaamme Rissasten pihalta.
Hanski sai matkalla makrillin, josta annoimme osan satamassa olevalle ruotsalaisveneelle. He olivat pitäneet silmällä autonrenkaitamme, sillä niilläkin tehdään kauppaa: valmiiksi muovitetut maksavat kolme dollaria kappale.
Vielä on kerrottava, että järkytykseksemme löysimme yhden torakan Kristiinasta. Tuskin se yhteen jää, torakoita on todella vaikea välttää, vaikka olisi kuinka huolellinen pakkausten ja hedelmien kanssa. Kauppalistaan lisättiin heti torakka-ansat.


Valmiina Panaman kanavaa varten

 

12.5.2002 Balboa, Panama   TASAN VUOSI MATKALLA!
Kristiinan sulutus Panaman kanavan läpi alkoi "luotsin" eli neuvonantajan myöhästymisellä. (Huviveneisiin tulee luotsin sijasta advisor, jolla ei ole samaa vastuuta kuin luotsilla, vaan aluksen päällikkö vastaa kanavallakin kaikesta.) Kun luotsivene vihdoin klo 7.30 saapui, tuli kumpaankin yhdessä sulutettavaan veneeseen, Kristiinaan ja amerikkalaiseen Sandy Leehen, kaksi neuvonantajaa. Kyseessä oli koulutustilanne, jossa nuorempi advisor näytti taitojaan vanhemman - silti iältään kolmekymppisen - valvonnassa. Neljä neuvonantajaa ei ollut hyvä yhdistelmä, yhteistä ajatusta ei meinannut löytyä. Lisäksi meidän neuvojamme, Edwin, oli silminnähden hermostunut. Lähdimme ajamaan kahden laivan välissä kohti sulkua, jota ennen meidän oli määrä kiinnittyä toisiimme. Amerikkalaisvene jäi taaksemme ja kohta kuuluikin viisi töräystä, he olivat liian lähellä takaa tulevaa laivaa. Me ajoimme pois väylältä laiturin kupeeseen odottamaan, missä myös veneiden yhteen sitominen neuvonantajamme mukaan tapahtuisi. Hyvä ajatus, laiturissa olisimme pois laivojen tieltä ja saisimme rauhassa sitoa veneet yhteen. Mutta Sandy Leen "luotsit" olivat toista mieltä, he ajoivat ohi. Siispä Kristiinan köydet irti ja perään. Seuraavaksi neuvonantajat eivät päässeet yksimielisyyteen kummalle puolelle toisiaan veneet kiinnitetään. Siinä heidän huudellessaan ajauduimme koko ajan lähemmäksi edellä olevaa isoa laivaa, jota kaksi hinaajaa ohjasi sisään sulkuun. Kun kiinnityspuoli oli päätetty, tapahtui sitominen yhtä kaoottisesti ja sen lopputuloksena veneet olivat saalingit vierekkäin sekä kaksi springiä samaan suuntaan. Lisää huutoa. Ajauduimme lähemmäs laivaa ja hinaajien potkurivirtojen vaikutukseen. Lopulta veneet olivat kunnolla toisissaan kiinni ja tuli kiire ottaa pakkia, virta nimittäin työnsi meitä kohti hinaajia ja laivaa. Mutta eipä ajaminenkaan sujunut aluksi, kaksi kipparia ja neljä neuvonantajaa sai aikaan kuusi erilaista mielipidettä. Kristiinan koneella pysyimme jotakuinkin virrassa paikoillaan, kunnes jenkkikapukin älysi laittaa pakin päälle. 
Pian oli meidän vuoromme ajaa sulkuun, hinaajan kylkeen kiinni. Teräsveneenä Kristiina joutui tietysti fendariksi muoviselle jenkille. Sekavien neuvojen ja kahden moottorin yhteiskäyttö aiheutti tömäyksen hinaajan kylkeen ja meiltä vääntyi yksi kaidetolppa. Seuraavat sulut Hanski ajoi kuuntelematta neuvoja ja käskien Sandy Leen pitää koneensa vapaalla. Ne menivätkin hyvin. Itse sulutus meni normaalisti. Joka kerta meidän oli kuitenkin irrottauduttava hinaajasta ja kiinnittäydyttävä siihen jälleen sulussa. Gatunjärvellä veneet irrotettiin ja kaikki rauhottuivat. Laittelimme lounasta ja ihailimme maisemia. Alligaattoreita ei näkynyt. Tuntia ennen viimeisiä sulkuja, klo 13, neuvonantajamme ilmoittivat että joudumme jäämään Gamboaan ankkuriin yöksi ja sulutus jatkuu seuraavana päivänä. Mitä ihmettä? Kanavaviranomaiset vaativat huviveneitä sakon uhalla menemään läpi päivässä, mutta nyt meidät jätetään keskelle sulkuja. Mikään pyyntö ei auttanut, kuulemma ei ollut laivoja, joiden kanssa suluttaa. Meillä oli köysimiehistönä Heikki ja Marja, jotka olivat saapuneet jo edellisenä iltana. Kotona odottivat koirat yksinään. Neljäntenä oli Dracula-niminen (!) paikallinen, joka maksoi meille 55 dollaria päivä. Marja ja Heikki saivat järjestettyä koiravahdin. Dracula lähti yöksi kotiin ja meidän oli pakko maksaa hänelle ylimääräinen 55 dollaria seuraavasta päivästä. Jos meillä olisi ollut neljä maksullista köysimiestä ja neljä vuokrattua köyttä, päivähinta olisi 280 dollaria - se tupalana tekee jo enemmän kuin kanavamaksu (550 dollaria).
Vietimme siis iltapäivää ja iltaa järvellä. Uimareissut jäivät kuitenkin aika lyhyiksi alligattorivaaran takia, vaikka ei niitä näkynyt siitäkään huolimatta että Heikki ja Hanski heittivät kananroippeita veteen.
Seuraavana päivänä uusi, kokeneempi neuvonantaja saapui klo 10.30. Ankkuripaikalle oli tullut edellisenä iltana kolmaskin vene ja loput kolme sulkua menimme yhdessä, 50-jalkainen kolmimastoinen kuunari Star keskellä. Saimme erikoissulutuksen ilman laivoja. Syytä emme tiedä. Kahdessa viimeisessä sulussa samaan kammioon tuli myös ranskalainen teräsvene ja hinaaja, kummatkin kiinnittyivät seinämään. Viimeisessä Mirafloresin sulussa (jossa muuten se internet kamera on) vettä alettiin laskea ennen kuin ranskalainen paatti oli saanut peräköytensä kiinni. Sulussa on virta takaa, joten vene kääntyi vauhdilla poikittain, keula kohti sulun seinämää. Kippari alkoi kääntää venettä moottorilla ja hetken näytti, että alus törmää täysillä betoniseinään, mutta hän sai sen juuri ja juuri käännettyä. Sitten alus alkoi valua taaksepäin, kohti meidän kolmen köysiä. Huuto oli entistäkin kovempaa ja onneksi kippari sai veneen pysähtymään ja köydet saatiin kiinni. Oli aikamoinen helpotuksen tunne ajaa viimeisestä sulusta ulos ja päästä irti muista veneistä.
Kaikki Kanadan ja USA:n 45 sulkua ovat menneet ilman kolhuakaan, mutta nyt Panaman kanavassa tuli matkan ensimmäinen haveri, vääntynyt kaidetolppa. Se on pieni kolhu. Mutta sittenkin.


Ensimmäinen sulku: Kristiina hinaajan kyljessä, toisella puolella
 amerikkalainen Sandy Lee. Keulalla köysimies Dracula.

Jätimme Marjan, Heikin ja Draculan Balboan jahtiklubille. Juttelimme hetken Iiron ja Rikun kanssa, jotka olivat edelleen Balboassa rikkoutuneen vanttiruuvin vuoksi. Riku oli kylläkin juuri lähdössä ostamaan uusia. Sitten ajoimme muutaman mailin ulompana olevalle ilmaiselle ankkuripaikalle lähelle Flamencon jahtiklubia. Nukuimme 12 tuntia yhteen menoon.

Tuntuu aika uskomattomalta olla Tyynen meren puolella. Vaikka välissä on vain 40 mailin kanava, niin Atlantti on nyt henkisesti kaukana. Sen verran byrokraattinen, kallis ja riskialtis Panaman kanava on.

Perjantaina 10.5. Riku ja Iiro sekä Cassandra pääsivät lähtemään. Pojat koukkasivat meidän kauttamme, otettiin viimeiset kuvat ja juteltiin viimeiset jutut kasvokkain, ellemme sitten tapaa Tahitilla. Pidämme jatkossa yhteyttä radiopuhelimella.
Illalla haimme lentokentältä Karvosen Lissun, jolla oli takanaan 24 tunnin matka Helsingistä, yksi sumun takia myöhästynyt lähtö ja yksi konevian takia peruuntunut lento. Mutta sisukkaasti vaatimalla Lissu pääsi toiselle lennolle ja perille Panamaan.


Lissu ja tervetuliaisjuoma

 

Oikein hyvää äitienpäivää, varsinkin Eilalle ja Brita-Lisalle!

Kertomus vanhoista naisista
Minä pidän vanhoista naisista
rumista naisista
motkottavista mummoista

he ovat maan suola

he eivät inhoa
inhimillisiä jätteitä

he tuntevat
rakkauden
ja uskon
mitalin kääntöpuolen

he tulevat ja menevät
diktaattorit leikkivät pelleä
heidän kätensä ovat likaiset
ihmisveren tahrimat

vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa
ostavat lihaa hedelmiä leipää
siivoavat valmistavat ruokaa
seisovat kadulla kädet ristissä
vaikenevat

vanhat naiset
ovat kuolemattomia

Hamlet riuhtoo verkossa
Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia
Raskolnikov iskee kirveellä

vanhat naiset
ovat tuhoutumattomia
he hymyilevät lempeästi

minä pidän vanhoista naisista
ryppyisistä naisista
motkottavista mummoista

he uskovat ikuiseen elämään
he ovat maan suola
puun kuori
he ovat eläinten nöyrät silmät

he näkevät pelkuruuden ja sankaruuden
suuruuden ja pienuuden
oikeissa suhteissa
arkipäivän vaatimuksiin

heidän poikansa löytävät Amerikan
tuhoutuvat Thermopylaissa
kuolevat risteillä
valloittavat avaruuden

vanhat naiset lähetvät aamun sarastaessa
kaupunkiin ostavat maitoa leipää lihaa 
maustavat keiton
avaavat ikkunat

Tadeusz Rozewicz

Edellinen  -  Seuraava