|
2.4.2002 San
Blas, Panama
Viikon purjehdus Kuubasta Panamaan, 760 mailia, sujui leppoisasti kunhan olimme pari
ensimmäistä päivää totutelleet merellä oloon. Viimeksi olimme seilanneet
saman veroisen matkan Labradorin merellä ja siitä oli puoli vuotta. Ei ihme että kesti muutaman
päivän saada tasapainoaisti toimimaan keikkuvassa veneessä ja tottua
lyhyisiin uniin. Uutta oli melkein alasti purjehtiminen, saimme
monia kolhuja ja haavoja ilman suojaavia vaatteita ja kenkiä.
Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä saavuimm San Blas saariston edustalle,
joka sijaitsee noin 70 mailia Panaman kanavasta itään. Riuttojen läpi johtaa
muutama erittäin selkeä ja leveä sisääntulo, joten päätimme ajaa sisään
yöllä, vaikka pimeällä liikkumisesta riuttaisella alueella varoitetaankin.
Vuosi sitten ruotsalaisvene haaksirikkoutui pimeässä riuttoihin. Koska emme olleet suunnitelleet käyvämme San Blasissa, meillä oli ainoastaan
tietokoneella jonkinmoinen kartta sekä puolalaiselta Maciejlta saatu Panaman
purjehdusopas. Sisääntulo sujui hienosti, mutta kun lähestyimme valitsemaamme
ankkuripaikkaa kolmen saaren suojassa alkoivat ongelmat. Tutkan mukaan olimme jo
oikeiden saarten kohdalla, kartan ja GPS:n mukaan emme. Pilvisen yön heikossa
kuunvalossa erottui kolme mitättömän pientä saarentynkää, joiden harvojen
palmujen läpi 25 solmun tuuli puhalsi läpi. Vieressä kuohuivat matalat
riutat. Päätimme olla menemättä moiseen paikkaan. Lähdimme kartan ja tutkan
avulla ajamaan viiden mailin päässä olevalle Povernir-saarelle, johon
olisimme jokatapauksessa menneet muutaman päivän sisällä, sillä siellä on
tulli. Saarelle on myös merkitty lentokenttä. GPS:n ja kartan kertoessa että
olimme vielä mailin päässä rannasta, Hanski huusi ulkoa että ranta
lähestyy ja kohta ollaan jo maissa. Saaren toisella puolella kuohui, tutka
antoi heikon kaiun. Lopulta käsitimme, että karttamme ei mitenkään voi
pitää paikkansa. Olinkin ihmetellyt pilottikirjan antamia ankkuripaikan
koordinaatteja, mutta uskonut kirjan olevan väärässä. Tutka ei kuitenkaan
valehtele, joten ajoimme sen avulla sisään puolen mailin levyistä
väylää. Pian näimme muitakin veneitä, ajoimme niiden lähelle ja laskimme
ankkurin pohjaan. Kello oli kaksi yöllä.
Kun aamulla kuudelta valostui heräsin kurkkaamaan minkä näköisessä paikassa
olimme. Siinä samassa tuli vene viereen, josta neuvottiin meitä muuttamaan
paikkaa - lentokoneen tieltä! Olimme ankkuroituneet kiitoradan päähän.
Povernir ei myöskään ole suuren suuri saari, mutta sinne mahtuu noin 400
metrin kiitorata,
muutama rakennus ja palmumetsä.

San Blas saaristo sijaitsee 70 mailia Panaman
kanavasta itään
San Blas on Kuna-intiaanien itsehallintoaluetta, nimeltään Kuna Yala.
Veristen mellakoiden jälkeen intiaaneille myönnettiin autonominen asema
alueelle vuonna 1938. Kuna-intiaaneja on 2,5 miljoonan asukkaan Panamassa noin 55.000.
Kuna Yala on jaettu kolmeen hallintopiiriin, joiden johtoon on valittu
päällikkö. Hallinnon perustan muodostaa Carta Organica, perustuslaki.
Paikallistason asioista vastaa kunkin kylän johto, joka kokoontuu päivittäin
kylän "kokousmajaan". Tärkeimmät pomot makoilevat riippumatoissa,
vähemmän tärkeät istuvat puupenkeillä.
Aiemmin vain miehet kävivät koulua, joten vanhemmat Kuna-naiset eivät puhu
espanjaa. Nykyään kaikki lapset käyvät koulua. Naiset pukeutuvat edelleen
perinteiseen värikkääseen asuun, johon kuuluu punainen huivi, kultakorut, värikkäistä
helmistä tehdyt jalkakorut sekä mola - kirjottu puseron miehusta. Mola
on sittemmin levinnyt tarkoittamaan monenlaisia kirjontatöitä tauluista
naamioihin, joita naiset kauppaavat lukuisille alueella vieraileville
huviveneille. Jopa kyllästymiseen asti. Miehet ovat pukeutuneet
länsimaisittain, yleensä auringon haalistamaan t-paitaan ja lippikseen.
Kunat liikkuvat saaristossa yhdestä puusta veistetyillä kapeilla kanooteilla.
Harvalla on moottori, pitkiäkin vastatuulimatkoja melotaan käsivoimin,
myötätuulessa nostetaan pieni purje. Kunat asuvat ruokomajoissa, osa pienillä saarilla, osa isommissa
kylissä.
Kävimme Povernir-saaren vieressä olevassa Wichubhualan saaressa,
joka on käytännössä yhtä kylää koko saari. Siistit kapeat kujat
mutkittelivat ruokoasumusten keskellä. Koulu ja muutama muu rakennus oli tehty
betonista. Kylässä on kolme kauppaa, mutta kun kyselimme leipää, ohikulkenut
mies viittasi meidät mukaansa ja saimme eräältä vanhalta naiselta ostaa
uunituoreita pieniä leipiä - ne olivat todella maukkaita. Säästyimme
muutamaksi päiväksi siltä ylimääräiseltä kuumuudelta, jota leivän
leipominen veneessä tuottaa. Kaupasta löysimme täydennystä muonavarastoon,
mutta mitään tuoretta ei pääsiäisen jälkeen ollut tarjolla. Hetken pitelin
voipakettia kädessä kunnes tajusin sen sulavan ennen kuin olisimme
lähelläkään Kristiinaa.
Hoidettuamme maahantulomuodollisuudet (kaikkineen 100 dollaria!) lähdimme
maanantaina Povernirista siihen samaiseen ankkuripaikkaan, Nuinudupiin,
johon olimme yöllä
yrittäneet. Nyt olimme jo oppineet että saari merkitsee täällä pientä
hiekkaplänttiä ja muutamaa palmua, joten emme hätkähtäneet paikan
avoimuutta. Mutta hiekkapohjassa ankkuri pysyy, riutta tappaa aallot ja tuuli
vilvoittaa. Tuulensuojaa on täällä turha etsiä. Tänään kävimme kylässä
lähisaaren perheen luona, pienellä saarella asuu 12 henkeä isovanhemmista
kahden sukupolven sisaruksiin. Kuna-lain mukaan maa kuuluu yhteisesti kaikille, mutta
jokaisella kookospalmulla on tietty omistaja. Siksi tällä alueella
kookospähkinöitä ei voi keräillä noin vain.
|

Veneilijöille kaupataan käsitöitä.
Kulkuvälineenä yhdestä puusta veistetty kanootti.
|

Kylässä Kuna-perheen luona
|
9.4.2002
Buenventura, Panama
Vain 15 mailia Panaman kanavasta, Buenventura-lahden rannalla asuu
suomalaispariskunta Heikki ja Marja Rissanen 13
koiransa kanssa. He saapuivat tänne 10 vuotta sitten ajettuaan
Rebecca-laivallaan rahtia ristiin rastiin Karibiaa. Nyt laiva on myyty
paikallisille, mutta seisoo edelleen heidän talonsa edessä. Meidän piti vain käväistä kylässä, mutta
Heikki ideoi meille kolmen päivän retken viidakkoon, jota emme missään nimessä halua jättää
väliin. Edessä on kaksi yötä riippumatoissa keskellä viidakkoa. Sitä odotellessa olemme snorklanneet, käyneet viereisessä
Portobelon kylässä, kävelleet kukkuloilla tervehtimässä Rissasten
seitsemää hevosta, saunoneet telttasaunassa ja syöneet poronkäristystä -
terveiset taas Orajärven poroisännälle.
Kerromme viidakkoretken valmistelusta Radio Ainossa lauantaina 13.4. klo 12.15
ja siitä millaista siellä oli lauantaina 20.4. klo 12.15. - jos olemme
selvinneet skorpioneista, käärmeistä
ja jaguaareista.

Poroa Panamassa. Aulin vieressä toiset
suomalais-
vieraat Jorma ja Jukka sekä isäntäväki Heikki ja Marja |

Nexi-telttasaunamme sai uuden, pysyvän kodin
Rissasten pihalta. Taustalla Rebecca. |
17.4.2002
Colon, Panama
Rissasten luona olisi viihtynyt pidempäänkin, mutta kevät alkaa jo olla
pitkällä ja meidän oli pakko sanoa hyvästit. Sukellusreissu jätettiin
seuraavan kertaan, mutta kolmen päivän viidakkojokivaellus on yksi matkamme
parhaita kokemuksia kummakin mielestä. Matkaan lähti meidän ja Heikin
lisäksi kyläilemässä oleva Jorma.
Kapusimme ensin vuorelle hevosen kuljettaessa rinkkojamme ettemme heti vetäisi
itseämme piippuun. Huipulta laskeuduimme toiselle puolelle jatkaen metsän
läpi joelle. Joki on ainoa mahdollinen kulkureitti jyrkkärinteisessä ja
tiheässä viidakossa. Eikä sekään ole helppo kivineen, koskineen,
suvantoineen ja syvänteineen. Välillä 50 metrin matkaan kului tunti,
välillä kahlasimme kainaloita myöten vedessä kantaen rinkkoja pään
päällä. Vesi myös maistui helteessä ja samassa kirkkaassa vedessä
uiskentelimme aina kun alkoi liikaa väsyttää.
 |
 |
Ensimmäisenä yönä leiriydyimme uskomattoman kauniiseen luonnonkylpylään.
Istuma-ammeen kokoisia hiidenkirnuja oli syntynyt sopivasti virtaavan koskeen,
joten ne olivat todellisia luonnon poreammeita. Koko komeus päätyi isoon
suvantokohtaan, jossa saattoi uida ripeämminkin. Maisemaa ylävirtaan riitti ja
ympärillä kohosivat rehevät viidakkorinteet kymmenine erilaisine kasveineen
ja puulajeineen. Riippumatot ripustettiin muutamaan tiheiköstä erillään
olevaan puuhun, nuotio sytytettiin ja syötiin päivän ensimmäinen lämmin
ateria. Kosken kuohu peitti viidakon äänet, mutta ihailimme värikkäitä
perhosia ja illan pimetessä tulikärpäsiä. Vaikka olimme päivän kävelystä
väsyneitä, oli vielä pimeässä yritettävä pyydystää joessa asuvia isoja
katkarapuja. Niiden silmät hohtivat kirkkaanpunaisina pisteinä taskulampun
valossa. Yritimme houkutella rapuja koukun päässä olevalla
shorizo-makkaralla, mutta se taisi olla liian mausteista, emme saaneet
yhtäkään ylös. Riippumatot kutsuivat ja pian olimme unessa, sitä ennen
ehkä pohtien mahdollista jaguaarin tai villisian vierailua. Kankainen
sängynpohja ei tuntunut kovin turvalliselta, siitä menisivät pienemmätkin
hampaat lävitse.
Mutta ei hätää, aamulla heräsimme ilman hampaanjälkiä, hyvissä voimissa,
vain tottumattomat lihakset kipeinä.
Yöllä oli satanut rankasti ja kivet olivat vaarallisen liukkaita. Uimme ja
istuskelimme nuotiolla auringon kuivatessa maastoa. Sitten taas reput selkään
ja menoksi.
 |

|
 |
 |
Vaelluksen erikoisin eläinpongaus oli apinalauma, joka äityi huutelemaan
meille jopa kosken kohinan yli. Luultavasti hävyttömyyksiä. Varsinkin isoin
uros oli närkästynyt ja pui välillä nyrkkiä. Apinoita vaarallisempia olivat
mustavihreät myrkkysammakot ja vihreä myrkkykäärme, jonka päälle Auli
melkein astui. Huvittavia sen sijaan olivat pienet liskot, jotka kävelivät
veden päällä - siltä se ainakin näytti kun ne vikkelästi liikkuivat
kiveltä toiselle veden pinnan päällä.
Toinen leiri raivattiin umpiviidakkoon, koska joen varrella ei kasvanut sopivia
puita. Siellä eläimistö, torakat, muurahaiset ja valtava hämähäkki (tai
siltä se ainakin näytti) oli liikaa meille kahdelle kaupunkilaiselle ja
siirryimme nukkumaan nuotion ääreen. Hieno kokemus sekin, nukahtaa tähtiä ja
tulikärpäsiä katsellen. Seuraavana päivänä kävelimme loppumatkan maaston
muuttuessa alavammaksi ja maiseman vähemmän karuksi. Eläimistökin vaihtui
isoksi härkälaumaksi.
Päivän toipumisen jälkeen Marjalla ja Heikillä oli taas uutta ja erilaista
tarjottavana: lähdimme ratsastamaan. Onhan heillä seitsemän hevosta.
Hanskille tämä oli ensimmäinen kerta eikä Aulikaan voi sanoa osaavansa
hommaa muutamista kouluajan ratsastustunneista huolimatta. Auli sai alleen
rauhallisen naapurin hevosen, sillä kaikki Rissasten hevoset eivät ole
tottuneet ratsastajiin tai ovat villiintyneet uudestaan. Hanski puolestaan
ratsasti omapäisellä ja vilkkaalla Purulla, joka yritti heti kokeilla kumpi
vie, hevonen vai Hanski. Uskomattoman hyvin mies pysyi satulassa hevosen
ravatessa ylös alas kukkuloita. Kerran se laukkasi suoraan matalan oksan alta,
mutta Hanski kumartui hevosen kyljelle kuin vanha tekijä ja mahtui alta. No,
sen jälkeen kyllä näytettiin kuka ohjastaa.

Don Quijote ja Sancho Pancha
Takapuoli kipeänä nostimme ankkurin seuraavana päivänä ja seilasimme
navakassa myötätuulessa Coloniin, Panama Canal Yacht Clubin
laituriin. Täällä alkoi heti sulutuksen järjestely. Mittamies tulee
torstaina. Läpimenopäivää emme vielä tiedä, mutta se lienee viikolla 17.
24.4.2002
Colon, Panama
Puolitoista viikkoa on mennyt asioita järjestellessä. Mittamies ei
tietenkään tullut silloin kun oli sovittu, vaan seuraavana päivänä ja
silloinkin vain Aulin sinnikkään päivystyksen johdosta miltei hihasta
vetäen. Ajankohta oli perjantai-iltapäivä, joten seuraava askel, kanavamaksun
maksaminen pankkiin siirtyi maanantaiksi. Eilen saimme tietää, että sulutuspäivämme
on vasta torstai, 2. toukokuuta. Se saattaa vielä muuttua,
täällä mikään ei ole varmaa.
Kanavan kauhujutuista osa on totta. Maanantaina kaksi huvivenettä kärsi
vaurioita kun laivan potkurivirta sai kolmen veneen lautan holtittomasti
heittelehtimään sulussa. Keskimmäisen (puisen) veneen kansi halkesi.
Myös huhut maksujen korotuksista ovat tosia: 1.5. tulee voimaan sääntö,
jonka mukaan kanavan läpiajon on tapahduttava päivässä 440 dollarin
lisämaksun uhalla. 1.6. maksut nousevat 50 dollaria, syynä turvallisuuden (!)
parantaminen. Tällä hetkellä maksu on alle 50 jalan veneiltä 550 dollaria,
jonka lisäksi on talletettava 900 dollarin takuusumma mahdollisia
lisäkustannuksia varten. Se ei ole mikään kattosumma, vaan kustannukset esim.
konevian sattuessa ovat huimat. Hinaus maksaa 1000-1700 dollaria tunti.
Perkinsin on parasta pörrätä koko 50 mailin matka.
Jahtiklubilla olemme kuin
vapaaehtoisessa vankeudessa. Porttien ulkopuolella odottaa Colonin
kaupunkiviidakko, jonne varoitetaan menemästä jalan. Tietyillä keskustan
kaduilla voi kävellä päiväsaikaan, mutta rannan ja keskustan välillä on
riskivyöhyke, jossa on parasta liikkua taksilla. Tuntuu hölmöltä ajaa
muutaman sadan metrin taksimatkoja kauppaan ja pankkiin, mutta turvallisinta
näin. Taksi maksaa dollarin.

Panama Canal Yacht Club. Paikka maksaa 0.50 US
dollaria jalka.
Laiturit ovat huonossa kunnossa, sillä tulevaisuus on auki.
Alueelle suunnitellaan konttisatamaa.
Tiistaina saimme suomalaisseuraa, Riku ja Iiro Jaakonsaari
ovat viemässä australialaisen omistajan 41-jalkaista Firstiä Australiaan.
Mukava tavata kunnon purjehtijoita, jotka etenevät eivätkä vain taivastele
sääolosuhteita.
26.4.2002
Colon, Panama
Asiat muuttuvat nopeasti: olemme Panamassa ainakin 10.5. saakka, jolloin
saamme Suomesta vieraan mukaamme. Lissu Karvonen seilaa kanssamme Marquesasille.
Luovutamme kanava-aikamme (2.5.) kiireisille Rikulle ja Iirolle ja menemme ehkä
läpi heidän ajallaan 8.5. Odotteluajaksi ajamme takaisin Buenaventura-lahteen.
HAUSKAA VAPPUA!
3.5.2002
Buenaventura, Panama
Vietimme vappua viiden suomalaisen voimin juhannustyylisesti: saunomalla,
savustamalla kalaa ja syömällä silliä. Vappupäivänä, joka
Panamassakin on vapaapäivä, kävimme "vappulounaalla" läheisessä
ravintolassa.

Matka vappulounaalle tehtiin kumiveneellä
Hanski on vihdoin päässyt
verestämään sukellustaitojaan kahdella sukelluksella Heikin kanssa.
Ensimmäisen tuloksena oli Hanskin kipeä niska ja Heikin harppuunoima kala.
Buenaventuran vieressä on Portobelo, joka toimi espanjalaisten
kauppa- ja satamapaikkana 1500-luvulta lähtien. Hopea, kulta ja muut aarteet
varastoitiin odottamaan laivausta Eurooppaan. Portobelon lahti on erittäin
suojainen ja hyvä luonnonsatama, lisäksi kaupunkia ympäröivät kukkulat,
joilta sitä oli helppo puolustaa, mutta tästä huolimatta kylä sijaitsi
pitkään lahdessa nimeltä Nombre de Dios, joka oli
satamapaikkana huono. Niin asukkaat, kauppiaat kuin kapteenitkin valittivat
asiasta kuninkaalle, mutta monta laivaa sai haaksirikkoutua ja upota sataman
suulle ennen kuin Espanjan kuningas Filip II vuonna 1585, lähes 70 vuotta
Nombre de Dioksen perustamisen (1519) jälkeen, antoi luvan siirtää kylän
Portobeloon. Hän lähetti italialaisen arkkitehdin suunnittelemaan linnoitukset
tulevan kylän ympärille.
Portobelon ja Nombre de Dioksen historiaan liittyy Englannin kuningattaren
kaapparikirjan "luvalla" espanjalaisia rosvonnut Sir Francis
Drake, El Droque, "lohikäärme".

Portobelon suojaisaa lahtea käyttävät
nykyään monet huviveneet
Francis Drake (1540-96)
oli protestanttisen kirkonmiehen poika, joka vihasi katolisia - varsinkin paavia
- ja uudessa maailmassa hallitsevia espanjalaisia. Drake aloitti uransa merellä
23-vuotiaana serkkunsa John Hawkins'in laivalla, jolla tehtiin pääasiassa
orjakauppaa. Drakesta tuli taitava merenkävijä, navigaattori ja taistelija.
Hyökätessään ensimmäisen kerran Nombre de Diokseen vuonna 1572, Drakella
oli jo pelottava maine. Ryöstöretki päättyi huonosti, Drake haavottui
taistelussa ja hänet oli kannettava takaisin laivaan. Saalis jäi kylään.
Tämä nöyryyttävä tapaus teki Draken
entistä innokkaammaksi saamaan kylän aarteet itselleen. Vuoden kuluttua hän
suunnitteli toisen ryöstöretken yhdessä cimarrones'ien, karanneiden
mustien orjien kanssa. Kohteena oli muulikaravaani Panaman ja Nombre de Dioksen
välisellä tiellä. Väijytys meni pieleen ja lisäksi useat Draken miehet,
mukaan lukien hänen kaksi veljeään, kuolivat tauteihin oltuaan viidakossa.
Seuraava epätoivoinen yritys tehtiin eräälle
varastolle, mutta se osoittautui olevan täynnä paavin synninpäästöjä,
mikä sai Draken raivoissaan polttamaan paperit. Lisäksi hän haavottui.
Kului parikymmentä vuotta ennen kuin Drake hyökkäsi uudestaan Nombre de
Diokseen vuonna 1595. Tällä välillä hän oli tehnyt onnistuneen
muulikaravaanikaappauksen ja purjehtinut saalis mukanaan takaisin Englantiin.
Hän oli purjehtinut toisena maapallon ympäri (1577-80) ja osallistunut
espanjalaisen laivaston tuhoamiseen vuonna 1588. Hänet oli aateloitu.
Nombre de Dioksessa oli jo alkanut muutto Portobeloon eikä saalista ollut. Kylä
sytytettiin tuleen ja merirosvot vetäytyivät suojaiselle saarelle. Seuraavan
vuoden puolella Drake sairastui. Hän kuoli 27. tammikuuta 1596 ja hänet
haudattiin mereen Portobelon lahden eteen. Draken lyijyarkkua ei ole löydetty,
vaikka tarkka paikka löytyy lokikirjasta. Myös Heikki käytti sen
järjestelmälliseen etsimiseen viisi vuotta.
7.5.2002,
Colon, Panama
Nyt on sitten otettu varaslähtö ja keinuttu Tyynen meren
aalloilla, vaikka Kristiina on edelleen Atlantin puolella. Olimme lauantaina
4.5. Rikun ja Iiron purjehtiman Cassandran köysimiehistönä
kanavalla. Herätys oli 3.30 aamulla ja siitä 12 tunnin kuluttua olimme Tyynen
meren puolella. Ensimmäisessä sulussa olimme kahden muun huviveneen ja yhden
laivan kanssa kello kahdeksan aikoihin. Panaman kanavassa on kuusi sulkua. Kolme
ensimmäistä, peräkkäin olevat Gatun-sulut, nostavat aluksen 26 metriä meren
tasosta ylös. Sulkujen välissä on Gatunjärvi, jossa ei kannata uida: siellä
on alligaattoreita. Uimaan tai pysähtelemään ei kylläkään ole aikaa,
sillä kanava on läpäistävä päivän kuluessa. Panaman kanava on 45 mailia
pitkä, josta Gatun-järven osuus on noin 30 mailia. Tyynen meren puolella on
yksi kahden sulun satsi, Pedro Miguel sekä viimeisenä Miraflores-sulku.
Kanavaa ajaa edes takaisin pari turistivenettä, joten kuka tahansa pääsee
kokemaan kuuluisan Panaman kanavan sulutuksen.
Panama taitaa sittenkin olla mainettaan pelottavampi, sillä sulutus oli aivan
tavallista. Omiin kokemuksiimme Amerikan 45 sulusta mahtuu enemmän
jännitystä, mm. Niagaran putoukset kiertävässä Wellandin
sulussa veden tulo on paljon voimakkaampaa, se ikään kuin kiehui ja kupli
saaden veneen heittelehtimään. Bay Springs ja Kentucky
Tenn-Tomilla ovat kolme kertaa niin korkeita kuin yksi Panaman sulku; siellä
tunsi itsensä todella pieneksi. Kerran olimme samassa sulussa kahden
työntöhinaajan kanssa ja potkurivirrat meinasivat imaista Kristiinan
seinämää vasten.
Toisaalta huviveneille sattuu silloin tällöin onnettomuuksia - ainakin Panaman
kanavassa, ehkä muista kanavista ei puhuta niin paljon. Kristiinan vuoro on
keskiviikkona 8.5. ja meidän pitäisi olla ensimmäisessä sulussa noin klo
8-9 eli 16-17 Suomen aikaa, ja sen pitäisi näkyä osoitteessa www.pancanal.com/eng/photo/camera-java.html
.
Heikki ja Marja tulevat köysimiehistöksi, lisäksi otamme yhden paikallisen,
sillä aluksessa on kipparin lisäksi oltava neljä miehistön jäsentä. Omien
fendareitten lisäksi meillä on 10 muovitettua autonrengasta, jotka saimme
eräältä kanavasta juuri tulleelta paatilta. Köysiä pitää olla myös:
neljä 40 metrin mittaista, noin 18-20 mm paksuista. Niitä saa vuokrata 15
dollarin päivähintaan jahtiklubilta. Saattaa olla että vuokraamme yhden
köyden.
Palasimme Buenaventurasta Panama Canal Yacht Clubiin maanantaina, pesemään pyykkiä ja
ostamaan muonatäydennystä. Kymmenisen kiloa mangoja ja 20 kookospähkinää
saimme jo mukaamme Rissasten pihalta.
Hanski sai matkalla makrillin, josta annoimme osan
satamassa olevalle ruotsalaisveneelle. He olivat pitäneet silmällä
autonrenkaitamme, sillä niilläkin tehdään kauppaa: valmiiksi muovitetut
maksavat kolme dollaria kappale.
Vielä on kerrottava, että järkytykseksemme löysimme yhden torakan
Kristiinasta. Tuskin se yhteen jää, torakoita on todella vaikea välttää,
vaikka olisi kuinka huolellinen pakkausten ja hedelmien kanssa. Kauppalistaan
lisättiin heti torakka-ansat.

Valmiina Panaman kanavaa varten
12.5.2002
Balboa, Panama TASAN VUOSI MATKALLA!
Kristiinan sulutus Panaman kanavan läpi alkoi
"luotsin" eli neuvonantajan myöhästymisellä. (Huviveneisiin tulee
luotsin sijasta advisor, jolla ei ole samaa vastuuta kuin luotsilla, vaan
aluksen päällikkö vastaa kanavallakin kaikesta.) Kun luotsivene vihdoin klo
7.30 saapui, tuli kumpaankin yhdessä sulutettavaan veneeseen, Kristiinaan ja
amerikkalaiseen Sandy Leehen, kaksi neuvonantajaa. Kyseessä oli
koulutustilanne, jossa nuorempi advisor näytti taitojaan vanhemman - silti
iältään kolmekymppisen - valvonnassa. Neljä neuvonantajaa ei ollut hyvä
yhdistelmä, yhteistä ajatusta ei meinannut löytyä. Lisäksi meidän
neuvojamme, Edwin, oli silminnähden hermostunut. Lähdimme ajamaan kahden
laivan välissä kohti sulkua, jota ennen meidän oli määrä kiinnittyä
toisiimme. Amerikkalaisvene jäi taaksemme ja kohta kuuluikin viisi töräystä,
he olivat liian lähellä takaa tulevaa laivaa. Me ajoimme pois väylältä
laiturin kupeeseen odottamaan, missä myös veneiden yhteen sitominen
neuvonantajamme mukaan tapahtuisi. Hyvä ajatus, laiturissa olisimme pois laivojen tieltä ja saisimme
rauhassa sitoa veneet yhteen. Mutta Sandy Leen "luotsit" olivat toista
mieltä, he ajoivat ohi. Siispä Kristiinan köydet irti ja perään.
Seuraavaksi neuvonantajat eivät päässeet yksimielisyyteen kummalle puolelle
toisiaan veneet kiinnitetään. Siinä heidän huudellessaan ajauduimme koko
ajan lähemmäksi edellä olevaa isoa laivaa, jota kaksi hinaajaa ohjasi
sisään sulkuun. Kun kiinnityspuoli oli päätetty, tapahtui sitominen yhtä
kaoottisesti ja sen lopputuloksena veneet olivat saalingit vierekkäin sekä
kaksi springiä samaan suuntaan. Lisää huutoa. Ajauduimme lähemmäs laivaa ja
hinaajien potkurivirtojen vaikutukseen.
Lopulta veneet olivat kunnolla toisissaan kiinni ja tuli kiire ottaa pakkia,
virta nimittäin työnsi meitä kohti hinaajia ja laivaa. Mutta eipä
ajaminenkaan sujunut aluksi, kaksi kipparia ja neljä neuvonantajaa sai aikaan
kuusi erilaista mielipidettä. Kristiinan koneella pysyimme jotakuinkin virrassa
paikoillaan, kunnes jenkkikapukin älysi laittaa pakin päälle.
Pian oli
meidän vuoromme ajaa sulkuun, hinaajan kylkeen kiinni. Teräsveneenä Kristiina
joutui tietysti fendariksi muoviselle jenkille. Sekavien neuvojen ja kahden moottorin
yhteiskäyttö aiheutti tömäyksen hinaajan kylkeen ja meiltä vääntyi yksi
kaidetolppa. Seuraavat sulut Hanski ajoi kuuntelematta neuvoja ja käskien Sandy
Leen pitää koneensa vapaalla. Ne menivätkin hyvin. Itse sulutus meni
normaalisti. Joka kerta meidän oli kuitenkin irrottauduttava hinaajasta ja
kiinnittäydyttävä siihen jälleen sulussa. Gatunjärvellä veneet irrotettiin ja
kaikki rauhottuivat. Laittelimme lounasta ja ihailimme maisemia. Alligaattoreita
ei
näkynyt. Tuntia ennen viimeisiä sulkuja, klo 13, neuvonantajamme ilmoittivat
että joudumme jäämään Gamboaan ankkuriin yöksi ja sulutus jatkuu
seuraavana päivänä. Mitä ihmettä? Kanavaviranomaiset vaativat huviveneitä
sakon uhalla menemään läpi päivässä, mutta nyt meidät jätetään keskelle sulkuja.
Mikään pyyntö ei auttanut, kuulemma ei ollut laivoja, joiden kanssa suluttaa.
Meillä oli köysimiehistönä Heikki ja Marja, jotka olivat saapuneet jo
edellisenä iltana. Kotona odottivat koirat yksinään. Neljäntenä oli
Dracula-niminen (!) paikallinen, joka maksoi meille 55 dollaria päivä. Marja
ja Heikki saivat järjestettyä koiravahdin. Dracula lähti yöksi kotiin ja
meidän oli pakko maksaa hänelle ylimääräinen 55 dollaria seuraavasta
päivästä. Jos meillä olisi ollut neljä maksullista köysimiestä ja neljä
vuokrattua köyttä, päivähinta olisi 280 dollaria - se tupalana tekee jo
enemmän kuin kanavamaksu (550 dollaria).
Vietimme siis iltapäivää ja iltaa järvellä. Uimareissut
jäivät kuitenkin aika lyhyiksi alligattorivaaran takia, vaikka ei niitä
näkynyt siitäkään huolimatta että Heikki ja Hanski heittivät
kananroippeita veteen.
Seuraavana päivänä uusi, kokeneempi neuvonantaja saapui klo 10.30.
Ankkuripaikalle oli tullut edellisenä iltana kolmaskin vene ja loput kolme
sulkua menimme yhdessä, 50-jalkainen kolmimastoinen kuunari Star keskellä. Saimme
erikoissulutuksen ilman laivoja. Syytä emme tiedä. Kahdessa viimeisessä
sulussa samaan kammioon tuli myös ranskalainen teräsvene ja hinaaja, kummatkin
kiinnittyivät seinämään. Viimeisessä Mirafloresin sulussa (jossa muuten se
internet kamera on) vettä alettiin laskea ennen kuin ranskalainen paatti oli
saanut peräköytensä kiinni. Sulussa on virta takaa, joten vene kääntyi
vauhdilla poikittain, keula kohti sulun seinämää. Kippari alkoi kääntää
venettä moottorilla ja hetken näytti, että alus törmää täysillä
betoniseinään, mutta hän sai sen juuri ja juuri käännettyä. Sitten alus
alkoi valua taaksepäin, kohti meidän kolmen köysiä. Huuto oli entistäkin
kovempaa ja onneksi kippari sai veneen pysähtymään ja köydet saatiin kiinni.
Oli aikamoinen helpotuksen tunne ajaa viimeisestä sulusta ulos ja päästä
irti muista veneistä.
Kaikki Kanadan ja USA:n 45 sulkua ovat menneet ilman kolhuakaan, mutta nyt
Panaman kanavassa tuli matkan ensimmäinen haveri, vääntynyt kaidetolppa. Se
on pieni kolhu. Mutta sittenkin.

Ensimmäinen sulku: Kristiina hinaajan
kyljessä, toisella puolella
amerikkalainen Sandy Lee. Keulalla köysimies Dracula.
Jätimme Marjan, Heikin ja Draculan Balboan jahtiklubille. Juttelimme hetken
Iiron ja Rikun kanssa, jotka olivat edelleen Balboassa rikkoutuneen vanttiruuvin
vuoksi. Riku oli kylläkin juuri lähdössä ostamaan uusia. Sitten ajoimme
muutaman mailin ulompana olevalle ilmaiselle ankkuripaikalle lähelle Flamencon
jahtiklubia. Nukuimme 12 tuntia yhteen menoon.
Tuntuu aika uskomattomalta olla Tyynen meren puolella. Vaikka välissä on vain
40 mailin kanava, niin Atlantti on nyt henkisesti kaukana. Sen verran byrokraattinen, kallis ja
riskialtis Panaman kanava on.
Perjantaina 10.5. Riku ja Iiro sekä Cassandra pääsivät
lähtemään. Pojat koukkasivat meidän kauttamme, otettiin viimeiset kuvat ja
juteltiin viimeiset jutut kasvokkain, ellemme sitten tapaa Tahitilla. Pidämme
jatkossa yhteyttä radiopuhelimella.
Illalla haimme lentokentältä Karvosen Lissun, jolla oli takanaan
24 tunnin matka Helsingistä, yksi sumun takia myöhästynyt lähtö ja yksi
konevian takia peruuntunut lento. Mutta sisukkaasti vaatimalla Lissu pääsi
toiselle lennolle ja perille Panamaan.

Lissu ja tervetuliaisjuoma
Oikein
hyvää äitienpäivää, varsinkin Eilalle ja Brita-Lisalle!
Kertomus vanhoista naisista
Minä pidän vanhoista naisista
rumista naisista
motkottavista mummoista
he ovat maan suola
he eivät inhoa
inhimillisiä jätteitä
he tuntevat
rakkauden
ja uskon
mitalin kääntöpuolen
he tulevat ja menevät
diktaattorit leikkivät pelleä
heidän kätensä ovat likaiset
ihmisveren tahrimat
vanhat naiset nousevat aamun sarastaessa
ostavat lihaa hedelmiä leipää
siivoavat valmistavat ruokaa
seisovat kadulla kädet ristissä
vaikenevat
vanhat naiset
ovat kuolemattomia
Hamlet riuhtoo verkossa
Faust näyttelee alhaista ja naurettavaa roolia
Raskolnikov iskee kirveellä
vanhat naiset
ovat tuhoutumattomia
he hymyilevät lempeästi
minä pidän vanhoista naisista
ryppyisistä naisista
motkottavista mummoista
he uskovat ikuiseen elämään
he ovat maan suola
puun kuori
he ovat eläinten nöyrät silmät
he näkevät pelkuruuden ja sankaruuden
suuruuden ja pienuuden
oikeissa suhteissa
arkipäivän vaatimuksiin
heidän poikansa löytävät Amerikan
tuhoutuvat Thermopylaissa
kuolevat risteillä
valloittavat avaruuden
vanhat naiset lähetvät aamun sarastaessa
kaupunkiin ostavat maitoa leipää
lihaa
maustavat keiton
avaavat ikkunat
Tadeusz Rozewicz
Edellinen
- Seuraava
|