Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

St. Lawrence lahti -  Ontario  28.8.-20.9.2001

28.8.  6.9.  12.9.  20.9. 

28.8.2001 St.Lawrence -joki, Kanada
Rantauduimme Baie Comeaun huvivenesatamaan täydellisessä mitään näkemättömässä sumussa. Olimme lähteneet pari päivää aikaisemmin Anticosti-saarelta, joka oli nimensä mukaan rannaton tai epä-rantainen - sen verran äkkijyrkkää rannikko oli. Mutta löytyi saarelta matala hiekkapohjainen ankkurilahti, jossa vietimme leppoisan päivän ja yön. Anticostilla on paljon valkohäntäpeuroja, ja näimmekin niitä rantaheinää syömässä. Lahdella asui myös pari kurkea, jotka kahlasivat illalla veden rajassa, syömäpuuhissa varmaankin. 
Tulimme 270 mailin matkan Anticostilta St. Lawrence-joen pohjoisrannikolle Baie Comeauhun kaksi vuorokautta, joista viimeinen oli aivan tyyni ja pilvetön. Yöllä pohjoisella taivaalla näkyi revontulia - todellakin, vaikka olimme Ranskan leveyspiirillä. Kuu ja tähdet tekivät yöstä upean ennen kuin sitten sumu peitti kaiken ja ainoa tuijotuskohde oli tutkan vihreä valoruutu.
Meitä oli peloteltu ranskankielisen Kanadan epäystävällisyydestä englantia puhuvia kohtaan. Koimme aivan päinvastaisen vastaanoton. Laiturilla seisoi mies, joka osasi yhtä vähän englantia kuin me ranskaa, mutta elekielellä ja muutamalla ymmärretyllä sanalla hän tarjosi meille autokyydin kolmen kilometrin päässä olevaan ruokakauppaan. Odotti autossa puoli tuntia ja vei meidät takaisin. Kyyti oli kylläkin aivan hiljainen, kun yhteinen kieli puuttui.

Torstaina 30.8. saavuimme 100 mailin päässä olevaan Tadoussacin vierasvenesatamaan, mutta jatkoimme matkaa jo muutaman tunnin kuluttua Saguenay-vuonoon. Tällä alueella, joka on rauhoitettu luonnonpuistoksi, elää valkoinen valas, beluga, josta olimme nähneet ensimmäisen vilauksen ajaessamme sisään satamaan. Tadoussacin kylässä on valastutkimuskeskus ja lukuisia valas-charter-yrityksiä. St. Lawrence joella elää maitovalaan lisäksi useita muita valaslajeja. Täällä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet nähdä sinivalas. Yhdestä alueen ryhävalaasta on tullut niin sosiaalinen, että se hakeutuu itse veneen lähelle. Valitettavasti tätä valasta emme tavanneet.
Oli todellinen kuuma kesäpäivä ja seilailimme hiljalleen metsäisten kallioiden reunustamaa Saguenay-vuonoa ylös. Ensimmäinen kerta kun shortseilla tarkeni vesillä. Tuntui oikein lomapäivältä. Näköetäisyydellä oli pari muutakin venettä, joista puinen kaunotar, Havre aux Basques, tuli vierelle juttelemaan. Jatkoimme tuttavuutta Jean-Guyn ja hänen miehistönsä kanssa L'Anse Saint Jeanin venekerhon satamassa.
Seuraavana päivänä, kun siirryimme seitsemän mailin päähän ankkuripaikalle, seurailimme pitkän matkaa yhtä maitovalasta. Ne ovat noin 4-6 metriä pitkiä, painavat 1-1,5 tonnia ja elävät pääasiassa arktisilla vesialueilla. St. Lawrence-joella on oma eristäytynyt populaationsa. Valkoisen värin vuoksi valas on todella helppo huomata. Sillä ei ole selkäevää.


Saguenay-vuonon idylliä.

6.9.2001 Québec, Kanada
Meren haasteet ovat nyt vähäksi aikaa takanapäin ja olemme saaneet kokea ensimmäiset mailimme jokipurjehdusta. Virta ja vilkas liikenne tekevät siitä varsin mielenkiintoisen. Vuorovesi vaikuttaa St. Lawrence -joen suulta noin 300 mailin matkan sisämaahan, Montrealiin saakka, ja eteneminen on ajoitettava vuoroveden mukaan. Veden  korkeusero on suurimmillaan kuusi metriä ja virta saattaa olla voimakkaimmillaan seitsemän solmua, joten vastavirtaan on turha lähteä taistelemaan. Oma lukunsa on vastatuuli & myötävirta -tilanne, jossa eteneminen ei myöskään välttämättä onnistu tai se ei ainakaan ole hauskaa. Aallot kasvavat nopeasti korkeiksi.
Lähdimme Tadoussacista sunnuntaiaamuna 2.9. alavedellä, mutta virta oli laskelmistamme huolimatta ensimmäiset kolme tuntia vastainen. Iltapäivällä vauhti olikin sitten 8-10 solmua maan suhteen. Virta kuitenkin kääntyisi pian, joten pysähdyimme L' Cap-a-Aiglen pursiseuraan odottamaan seuraavaa myötävirtaa. (Kuuden tunnin laituripaikka maksoi puolet vuorokausimaksusta eli 75 mk!) Satama oli aivan täynnä, siellä oli järjestetty kahden päivän ratakilpailu. Saimme kutsun quebeciläiseen veneeseen, nimeltään Blanc de Memoire, ja todettuamme että meillä oli sama matka, tarjoutui kippari Paul luotsaamaan meidät parasta reittiä Quebeciin 20 vuoden kokemuksellaan. Hän lähtisi ajamaan 70 mailin matkaa yötä myöten, koska seuraavaksi päiväksi oli luvattu vastatuulta. Otimme tarjouksen ilomielin vastaan.
Kymmenen aikaan illalla, kun virta jälleen kääntyi sisämaahan päin, alkoi satama tyhjentyä. Vierasveneitä oli näköjään ollut paljon. Myös me starttasimme luotsimme kanssa.
Yöstä tuli jännittävä. Seurasimme edellä ajavaa venettä tutkan avulla noin parinsadan metrin päässä. Välillä reitti kulki vain 100 metriä rannasta. Keskemmällä virtaa olevat veneet jäivät tässä paikassa selvästi jälkeemme. Kolmen aikaan yöllä nousi tuuli, vain noin 10 m/s, mutta se nosti jyrkän aallokon, joka tuntui tulevan milloin mistäkin suunnasta. Veneen vauhti vaihteli 4 ja 9 solmun välillä ja keula saattoi äkkiä kääntyä 40 astetta pois kurssista virranpyörteiden takia. Kapea väylä, muut purjeveneet, rahtilaivat, tasasin väliajoin vastaantulevat poijut ja kiinteinä loistavat linjavalot tekivät yöstä ikimuistoisen. Navigoimme ensimmäisen kerran ilman paperikortteja opetellen käyttämään Corner Brookista saamiamme cd-karttoja. Olimme perillä Quebecissä aamukahdeksalta, keskinopeudella 7 solmua! Ja osa matkaa oli ollut vastavirtaan. Meillä oli ollut loistava luotsi. Majoituimme Quebecin vanhan sataman marinaan, joka on aivan kaupungin keskustassa ja torin vieressä.
Quebec, jonka nimi tarkoittaa intiaanikielellä "missä joki kapenee", on perustettu vuonna 1608 ja kaupungissa on hyvin eurooppalainen tunnelma. Vanhakaupunki on kaunis ja kiinnostava kujineen, putiikkeineen ja ravintoloineen. Se onkin UNESCOn kulttuuriperintölistalla, joten vierailimme lyhyen ajan sisällä jo toisessa maailman kulttuuriperintökohteessa. Turisteja käy tässä Helsingin kokoisessa kaupungissa 4 miljoonaa vuosittain. Vain viisi prosenttia puhuu englantia.


Vanhan sataman marina on aivan keskustassa.


Satama on vuorovesisulun takana.

12.9.2001 Montreal, Kanada
Tasan neljä kuukautta matkalla ja 4683 mailia lokissa!
Eilinen lentokonehyökkäys New Yorkiin ja Washingtoniin järkytti meidät, kuten tietysti muutkin ihmiset. Olimme juuri menossa turistiksi kaupungille, kun näimme läheisen ostoskeskuksen radioliikkeen tv:stä aamun tapahtumat. Aikaisemmin olimme radiosta kuulleet ensimmäisestä WTC-torniin osuneesta koneesta, mutta silloin siitä ei osattu vielä sanoa enempää. Koko eilisen ja tämän päivän paikalliset tiedotusvälineet ovat taukoamatta kertoneet asiasta. Rajanaapurina hyökkäys koskettaa tietysti myös Kanadaa, ja jo eilen ehdittiin tiedotusvälineissä syyttää Kanadan vapaamielistä maahantulo- ja siirtolaispolitiikkaa ja väittää terroristien tulleen Kanadan rajan yli.
Turistikohteet saivat eilen jäädä, palasimme veneelle. Olemme poijussa Montrealin keskustaa vastapäätä ja totesimme omin silmin lentoliikenteen totaalisen pysähtymisen. Vielä edellisenä iltana istuimme avotilassa illan pimetessä ja kiinnitimme huomiota jatkuvalla syötöllä kaupungin yli lentäviin koneisiin. Eilisellä iltataivaalla ei näkynyt yhdenkään lentokoneen valoja.

Saavuimme Montrealiin sunnuntai-iltana ja vietimme yhden vuorokauden vanhan kaupungin marinassa, 270 markkaa! Kallein satamamaksu mitä on koskaan tullut vastaan. Laiturilta olisi saanut kaapeli-tv:n tai internetin kytkettyä veneeseen, mutta me kaipasimme suihkua ja ne olivat surkeat. Muut huvijahdit olivatkin sen näköisiä etteivät vierassataman suihkuja paljon tarvitse. Joka puolelta kuului lorinaa, kun veneiden vesijäähdytteiset ilmastointilaitteet toimivat 35 asteen helteessä - vaikka paikalla ei olisi ollutkaan ketään. Eikä ollutkaan, paikka oli autio ja tylsä.
Söimme läheisen kävelykadun terassilla Jonnan läksiäishampurilaiset ja saatoimme vilkkaan ja väsymättömän gastimme seuraavana päivänä Halifaxin junaan. Sitten siirryimme tois pual jokke, Longueulin jahtiklubin poijuun, 45 mk/vrk. Viehättävä paikka, siistit, tilavat suihkut, ystävällisiä ihmisiä ja kaikki palvelut siedettävän kävelymatkan päässä. Ainoa häiriö on läheisen moottoritien äänet, mutta tällä hinnalla se ei haittaa.


Montrealin vanhan sataman marina, 270 mk/vrk

Poiju ei ole moottoroitu, vaan joki virtaa Montrealin edustalla 6 solmun vauhdilla.

Tarkoituksemme on jatkaa muutaman päivän kuluttua kohti Suuria Järviä ja USA:ta, vaikka ensimmäinen ajatus hyökkäyksen jälkeen olikin epätietoisuus maahanpääsystä. Jo ennen tätä meitä oli peloteltu USA:n rajaviranomaisten tiukkuudella. Toivotaan, että tilanne normalisoituu kun olemme niin pitkällä eli  Erie ja Huron -järviä yhdistävällä kanavalla Detroitissa. 
Myötäiset vuorovesivirrat ovat nyt takana ja matkaa tästä eteenpäin hidastaa tasainen vastavirta noustessamme jokea ylös. Ensimmäiset sulut ovat heti kulman takana. Thousand Islands ja ensimmäinen järvi, Ontario ovat noin 150 mailin päässä Montrealista.

20.9.2001 Kingston, Kanada
Kingstonin kaupunki Ontarion itäpäässä oli päätepisteemme St. Lawrence Seaway:llä, joka yhdistää Suuret Järvet ja Atlantin. Lähes 800 mailin mittainen vesitie otettiin tässä muodossa käyttöön vuonna 1959, mutta jo 1600-luvun tutkimusmatkailijat olivat rakentaneet kiertoteitä vuolaana virtaaviin koskiin, ja ensimmäinen rahtialus seilasi Järviltä Atlantille vuonna 1844.
Ranskalainen Jacques Cartier saapui vuonna 1534 alueelle etsimään reittiä Kiinaan. Hän löysi joen Pyhän Lawrencen päivänä ja nimesi sen pyhimyksen mukaan St. Lawrence -joeksi. Eteneminen keskeytyi nykyisen Montrealin takana olevan kosken vuoksi, joka sai nimekseen Rapides de Lachine, Kiinan koski. Cartier teki useita tutkimusmatkoja mantereelle, ja vaikka reittiä Kiinaan ei löytynytkään, jätti hän jälkeensä nimen Kanada. Tarinan mukaan se syntyi väärinkäsityksen myötä. Irokeesi-kielellä sana kanata tarkoittaa kylää, mutta Cartier ymmärsi sanan tarkoittavan laajaa aluetta.
St. Lawrence Seaway koostuu samannimisestä lahdesta ja joesta, useista järvistä sekä niitä yhdistävistä kanavista. Sulkuja on yhteensä seitsemän ja ne sijoittuvat Montrealin ja Ontario-järven välille. USA:n ja Kanadan raja kulkee osan matkaa jokea pitkin ja kaksi suluista, Eisenhower ja Snell, on USA:n puolella. Väylän syvyys on 10 metriä ja 230 metriä on maksimipituus rahtialuksille. Lähellä Ontariota sijaitsee Thousand Islands -saaristo, josta osa on USA:n ja osa Kanadan puolella. Kanadalla on saaristossa kansallispuisto, 24 saarta, jotka ovat retkeilijöiden ja veneilijöiden käytössä.


St. Lambertin sulku ja nostosilta ovat melkein
Montrealin keskustassa

Kippari tarkkana Eisenhower-sulussa

Montrealista lähdettyämme oli vastassa heti kaksi ensimmäistä sulkua. Niiden jälkeen ajoimme St. Louis järven poikki, mutta pidemmälle emme ehtineet ennen pimeää, joka tulee noin kahdeksan maissa. Löysimme kuitenkin valaisemattoman reitin käytöstä poistetulle Soulanges-kanavalle, jonka seinämään kiinnityimme. Todettuamme, että jokainen sulku maksoi 20 dollaria / 90 markkaa, päätimme välttää marinamaksuja ja etsiä ilmaisia yöpaikkoja. Soulanges on rakennettu 1800-luvun puolivälissä, mutta viereinen Beauharnois-kanava korvasi sen vuonna 1959. Vanha kanava on viehättävä alue, onneksi sitä ei ole täytetty kuten joitakin vanhoja St. Lawrence reitin kanavia.
Myös toisena päivänä pääsimme kahdesta sulusta läpi ja yövyimme Cornwallin kaupungin laiturissa. Päivämatkaksi näytti kertyvän  vain noin 30-40 mailia. Aamulla olivat vuorossa amerikkalaiset sulut, joissa on kätevät kelluvat kiinnikkeet. Köydet kiinnitetään veden mukana nousevaan pollariin, eikä mitään kiristämisiä tarvita. Löysimme taas seuraavan ilmaisen yöpaikan kiinniolevasta marinasta, Iroquois-sulun kupeesta. Se on pelkkä kontrollisulku ilman korkeuseroa, mutta kaksikymppiä pitää siitäkin maksaa.
Kauden ulkopuolella liikkumisella on puolensa. Olimme jokaisessa sulussa ainoa vene ja löysimme vaivatta yöpymispaikkamme. Kesällä suluissa jonotetaan ja marinat ovat täynnä. Parhaimpana sesonkina veneitä on kuulemma niin paljon, että kaikki mahdolliset laituripaikat ovat tupaten täynnä jo iltapäivästä. Edes ankkuripaikkaa ei välttämättä saa.  Laivaliikennettä on ollut vähemmän kuin olimme odottaneet.
Vierailimme kahdella tuhannen saaren saarista (kartalta laskien saaria on ehkä sata). Toinen oli pieni Battersby Island Brockvillen kaupungin lähellä. Olimme ainoa vene heppoisassa kellulaiturissa, joka ei olisi kovassa tuulessa mitenkään kestänyt Kristiinan 12 tonnin painoa. Mutta sää jatkui aurinkoisena, lämpimänä ja tuulettomana. Aikaisin aamulla heräsimme kannelta kuuluvaan tepsutteluun ja pian ikkunasta näkyi orava ison nektariinin kanssa. Olimme jättäneet avotilaan nektariineja kypsymään. No, meille jäi vielä kolme. Vain 12 mailin päässä Kingstonista pysähdyimme Mermaid-saarelle, jossa yöpyi myös kolme paikallista venettä. Yöllä tuli syksy: satoi ja tuuli oikein kunnolla. Kansi oli aamulla neulasten ja lehtien täplittämä. Kuitenkin lämpöä on 20 astetta.


Yksi tuhannesta saaresta, jo hieman syksyn väreissä. 
Lämpöä on kuitenkin 25 astetta ja järvivesi on 20 asteista.

 

Edellinen  -  Seuraava