|
28.8.2001 St.Lawrence -joki, Kanada
Rantauduimme Baie
Comeaun huvivenesatamaan täydellisessä mitään
näkemättömässä sumussa. Olimme lähteneet pari päivää aikaisemmin Anticosti-saarelta, joka oli nimensä mukaan rannaton tai
epä-rantainen - sen verran äkkijyrkkää rannikko oli. Mutta löytyi saarelta
matala hiekkapohjainen ankkurilahti, jossa vietimme leppoisan päivän ja yön.
Anticostilla on paljon valkohäntäpeuroja, ja näimmekin niitä rantaheinää
syömässä. Lahdella asui myös pari kurkea, jotka kahlasivat illalla veden
rajassa, syömäpuuhissa varmaankin.
Tulimme 270 mailin matkan Anticostilta St. Lawrence-joen pohjoisrannikolle Baie
Comeauhun kaksi vuorokautta, joista viimeinen oli aivan tyyni ja pilvetön.
Yöllä pohjoisella taivaalla näkyi revontulia - todellakin, vaikka
olimme Ranskan leveyspiirillä. Kuu ja tähdet tekivät yöstä upean ennen kuin
sitten sumu peitti kaiken ja ainoa tuijotuskohde oli tutkan vihreä valoruutu.
Meitä oli peloteltu ranskankielisen Kanadan epäystävällisyydestä englantia
puhuvia kohtaan. Koimme aivan päinvastaisen vastaanoton. Laiturilla seisoi
mies, joka osasi yhtä vähän englantia kuin me ranskaa, mutta elekielellä ja
muutamalla ymmärretyllä sanalla hän tarjosi meille autokyydin kolmen
kilometrin päässä olevaan ruokakauppaan. Odotti autossa puoli tuntia ja vei
meidät takaisin. Kyyti oli kylläkin aivan hiljainen, kun yhteinen kieli
puuttui.
Torstaina 30.8. saavuimme 100 mailin päässä olevaan Tadoussacin
vierasvenesatamaan, mutta jatkoimme matkaa jo muutaman tunnin kuluttua Saguenay-vuonoon.
Tällä alueella, joka on rauhoitettu luonnonpuistoksi, elää valkoinen valas, beluga,
josta olimme nähneet ensimmäisen vilauksen ajaessamme sisään satamaan.
Tadoussacin kylässä on valastutkimuskeskus ja lukuisia
valas-charter-yrityksiä. St. Lawrence joella elää maitovalaan lisäksi useita
muita valaslajeja. Täällä pitäisi olla hyvät mahdollisuudet nähdä
sinivalas. Yhdestä alueen ryhävalaasta on tullut niin sosiaalinen, että se
hakeutuu itse veneen lähelle. Valitettavasti tätä valasta emme tavanneet.
Oli todellinen kuuma kesäpäivä ja seilailimme hiljalleen metsäisten
kallioiden reunustamaa Saguenay-vuonoa ylös. Ensimmäinen kerta kun shortseilla
tarkeni vesillä. Tuntui oikein lomapäivältä. Näköetäisyydellä oli pari
muutakin venettä, joista puinen kaunotar, Havre aux Basques, tuli
vierelle juttelemaan. Jatkoimme tuttavuutta Jean-Guyn ja hänen miehistönsä
kanssa L'Anse Saint Jeanin venekerhon satamassa.
Seuraavana päivänä, kun siirryimme seitsemän mailin päähän
ankkuripaikalle, seurailimme pitkän matkaa yhtä maitovalasta. Ne ovat noin 4-6
metriä pitkiä, painavat 1-1,5 tonnia ja elävät pääasiassa arktisilla
vesialueilla. St. Lawrence-joella on oma eristäytynyt populaationsa. Valkoisen
värin vuoksi valas on todella helppo huomata. Sillä ei ole selkäevää.

Saguenay-vuonon idylliä.
6.9.2001 Québec, Kanada
Meren haasteet ovat nyt vähäksi aikaa takanapäin ja olemme saaneet kokea
ensimmäiset mailimme jokipurjehdusta. Virta ja vilkas liikenne
tekevät siitä varsin mielenkiintoisen. Vuorovesi vaikuttaa St. Lawrence -joen
suulta noin 300 mailin matkan sisämaahan, Montrealiin saakka, ja eteneminen on
ajoitettava vuoroveden mukaan. Veden korkeusero on
suurimmillaan kuusi metriä ja virta saattaa olla voimakkaimmillaan seitsemän solmua,
joten vastavirtaan on turha lähteä taistelemaan. Oma lukunsa on vastatuuli
& myötävirta -tilanne, jossa eteneminen ei myöskään
välttämättä onnistu tai se ei ainakaan ole hauskaa. Aallot kasvavat nopeasti
korkeiksi.
Lähdimme Tadoussacista sunnuntaiaamuna 2.9. alavedellä, mutta virta oli
laskelmistamme huolimatta ensimmäiset kolme tuntia vastainen. Iltapäivällä
vauhti olikin sitten 8-10 solmua maan suhteen. Virta kuitenkin kääntyisi pian,
joten pysähdyimme L' Cap-a-Aiglen pursiseuraan odottamaan seuraavaa
myötävirtaa. (Kuuden tunnin laituripaikka maksoi puolet vuorokausimaksusta eli
75 mk!) Satama oli aivan täynnä, siellä oli järjestetty kahden
päivän ratakilpailu. Saimme kutsun quebeciläiseen veneeseen, nimeltään
Blanc de Memoire, ja todettuamme että meillä oli sama matka, tarjoutui kippari
Paul luotsaamaan meidät parasta reittiä Quebeciin 20 vuoden kokemuksellaan. Hän
lähtisi ajamaan 70 mailin matkaa yötä myöten, koska seuraavaksi päiväksi
oli luvattu vastatuulta. Otimme tarjouksen ilomielin vastaan.
Kymmenen aikaan illalla, kun virta jälleen kääntyi sisämaahan päin, alkoi
satama tyhjentyä. Vierasveneitä oli näköjään ollut paljon. Myös me
starttasimme luotsimme kanssa.
Yöstä tuli jännittävä. Seurasimme edellä ajavaa venettä tutkan avulla noin parinsadan
metrin päässä. Välillä reitti kulki vain 100 metriä rannasta. Keskemmällä virtaa olevat veneet jäivät tässä paikassa selvästi
jälkeemme. Kolmen aikaan yöllä nousi tuuli, vain noin 10 m/s, mutta se nosti
jyrkän aallokon, joka tuntui tulevan milloin mistäkin suunnasta. Veneen
vauhti vaihteli 4 ja 9 solmun välillä ja keula saattoi äkkiä kääntyä 40
astetta pois kurssista virranpyörteiden takia. Kapea väylä, muut purjeveneet, rahtilaivat,
tasasin väliajoin vastaantulevat poijut ja kiinteinä loistavat linjavalot tekivät
yöstä ikimuistoisen. Navigoimme ensimmäisen kerran ilman paperikortteja
opetellen käyttämään Corner Brookista saamiamme cd-karttoja. Olimme perillä
Quebecissä aamukahdeksalta, keskinopeudella 7 solmua! Ja osa matkaa oli ollut
vastavirtaan. Meillä oli ollut loistava luotsi. Majoituimme Quebecin vanhan
sataman marinaan, joka on aivan kaupungin keskustassa ja torin vieressä.
Quebec, jonka nimi tarkoittaa intiaanikielellä "missä joki kapenee",
on perustettu vuonna 1608 ja kaupungissa on hyvin eurooppalainen tunnelma. Vanhakaupunki on kaunis ja kiinnostava kujineen, putiikkeineen ja ravintoloineen. Se
onkin UNESCOn kulttuuriperintölistalla, joten vierailimme lyhyen ajan sisällä
jo toisessa maailman kulttuuriperintökohteessa. Turisteja käy tässä Helsingin kokoisessa kaupungissa 4 miljoonaa vuosittain.
Vain viisi prosenttia puhuu englantia.
|

Vanhan sataman marina on aivan keskustassa.
|

Satama on vuorovesisulun takana.
|
12.9.2001 Montreal, Kanada
Tasan neljä kuukautta matkalla ja 4683 mailia lokissa!
Eilinen lentokonehyökkäys New Yorkiin ja Washingtoniin järkytti
meidät, kuten tietysti muutkin ihmiset. Olimme juuri menossa turistiksi
kaupungille, kun näimme läheisen ostoskeskuksen radioliikkeen tv:stä aamun
tapahtumat. Aikaisemmin olimme radiosta kuulleet ensimmäisestä WTC-torniin
osuneesta koneesta, mutta silloin siitä ei osattu vielä sanoa enempää. Koko
eilisen ja tämän päivän paikalliset tiedotusvälineet ovat taukoamatta
kertoneet asiasta. Rajanaapurina hyökkäys koskettaa tietysti myös Kanadaa, ja
jo eilen ehdittiin tiedotusvälineissä syyttää Kanadan vapaamielistä
maahantulo- ja siirtolaispolitiikkaa ja väittää terroristien tulleen Kanadan
rajan yli.
Turistikohteet saivat eilen jäädä, palasimme veneelle. Olemme poijussa
Montrealin keskustaa vastapäätä ja totesimme omin silmin lentoliikenteen
totaalisen pysähtymisen. Vielä edellisenä iltana istuimme avotilassa illan
pimetessä ja kiinnitimme huomiota jatkuvalla syötöllä kaupungin yli
lentäviin koneisiin. Eilisellä iltataivaalla ei näkynyt yhdenkään
lentokoneen valoja.
Saavuimme Montrealiin sunnuntai-iltana ja vietimme yhden vuorokauden vanhan
kaupungin marinassa, 270 markkaa! Kallein satamamaksu mitä on koskaan tullut
vastaan. Laiturilta olisi saanut kaapeli-tv:n tai internetin kytkettyä
veneeseen, mutta me kaipasimme suihkua ja ne olivat surkeat. Muut huvijahdit olivatkin sen
näköisiä etteivät vierassataman suihkuja paljon tarvitse. Joka puolelta
kuului lorinaa, kun veneiden vesijäähdytteiset ilmastointilaitteet toimivat 35
asteen helteessä - vaikka paikalla ei olisi ollutkaan ketään. Eikä
ollutkaan, paikka oli autio ja tylsä.
Söimme läheisen kävelykadun terassilla Jonnan läksiäishampurilaiset ja
saatoimme vilkkaan ja väsymättömän gastimme seuraavana päivänä Halifaxin
junaan. Sitten siirryimme tois pual jokke, Longueulin jahtiklubin poijuun, 45
mk/vrk. Viehättävä paikka, siistit, tilavat suihkut, ystävällisiä ihmisiä
ja kaikki palvelut siedettävän kävelymatkan päässä. Ainoa häiriö on
läheisen moottoritien äänet, mutta tällä hinnalla se ei haittaa.

Montrealin vanhan sataman marina, 270
mk/vrk |

Poiju ei ole moottoroitu, vaan joki virtaa
Montrealin edustalla 6 solmun vauhdilla. |
Tarkoituksemme on jatkaa muutaman päivän
kuluttua kohti Suuria Järviä ja USA:ta, vaikka ensimmäinen ajatus hyökkäyksen
jälkeen olikin epätietoisuus maahanpääsystä. Jo ennen tätä meitä oli
peloteltu USA:n rajaviranomaisten tiukkuudella. Toivotaan, että tilanne
normalisoituu kun olemme niin pitkällä eli Erie ja Huron -järviä
yhdistävällä kanavalla Detroitissa.
Myötäiset vuorovesivirrat ovat nyt takana ja matkaa tästä eteenpäin
hidastaa tasainen vastavirta noustessamme jokea ylös. Ensimmäiset sulut ovat
heti kulman takana. Thousand Islands ja ensimmäinen järvi, Ontario ovat noin
150 mailin päässä Montrealista.
20.9.2001 Kingston, Kanada
Kingstonin kaupunki Ontarion itäpäässä oli päätepisteemme St.
Lawrence Seaway:llä, joka yhdistää Suuret Järvet ja Atlantin. Lähes 800
mailin mittainen vesitie otettiin tässä muodossa käyttöön vuonna 1959,
mutta jo 1600-luvun tutkimusmatkailijat olivat rakentaneet kiertoteitä vuolaana
virtaaviin koskiin, ja ensimmäinen rahtialus seilasi Järviltä Atlantille
vuonna 1844.
Ranskalainen Jacques Cartier saapui vuonna 1534 alueelle etsimään
reittiä Kiinaan. Hän löysi joen Pyhän Lawrencen päivänä ja nimesi sen
pyhimyksen mukaan St. Lawrence -joeksi. Eteneminen keskeytyi nykyisen Montrealin
takana olevan kosken vuoksi, joka sai nimekseen Rapides de Lachine, Kiinan
koski. Cartier teki useita tutkimusmatkoja mantereelle, ja vaikka reittiä
Kiinaan ei löytynytkään, jätti hän jälkeensä nimen Kanada. Tarinan mukaan se
syntyi väärinkäsityksen myötä. Irokeesi-kielellä sana kanata
tarkoittaa kylää, mutta Cartier ymmärsi sanan tarkoittavan laajaa aluetta.
St. Lawrence Seaway koostuu samannimisestä lahdesta ja joesta, useista
järvistä sekä niitä yhdistävistä kanavista. Sulkuja on yhteensä
seitsemän ja ne sijoittuvat Montrealin ja Ontario-järven välille. USA:n ja
Kanadan raja kulkee osan matkaa jokea pitkin ja kaksi suluista, Eisenhower ja
Snell, on USA:n puolella. Väylän syvyys on 10 metriä ja 230 metriä on
maksimipituus rahtialuksille. Lähellä Ontariota sijaitsee Thousand Islands
-saaristo, josta osa on USA:n ja osa Kanadan puolella. Kanadalla on saaristossa
kansallispuisto, 24 saarta, jotka ovat retkeilijöiden ja veneilijöiden
käytössä.

St. Lambertin sulku ja nostosilta ovat
melkein
Montrealin keskustassa |

Kippari tarkkana Eisenhower-sulussa |
Montrealista lähdettyämme oli
vastassa heti kaksi ensimmäistä sulkua. Niiden jälkeen
ajoimme St. Louis järven poikki, mutta pidemmälle emme ehtineet ennen pimeää,
joka tulee noin kahdeksan maissa. Löysimme kuitenkin valaisemattoman reitin käytöstä poistetulle Soulanges-kanavalle, jonka
seinämään kiinnityimme. Todettuamme, että jokainen sulku maksoi 20 dollaria
/ 90 markkaa, päätimme välttää marinamaksuja ja etsiä ilmaisia
yöpaikkoja. Soulanges on rakennettu 1800-luvun puolivälissä, mutta viereinen
Beauharnois-kanava korvasi sen vuonna 1959. Vanha kanava on viehättävä alue,
onneksi sitä ei ole täytetty kuten joitakin vanhoja St. Lawrence reitin
kanavia.
Myös toisena päivänä pääsimme kahdesta sulusta läpi ja yövyimme
Cornwallin kaupungin laiturissa. Päivämatkaksi näytti kertyvän vain
noin 30-40 mailia. Aamulla olivat vuorossa amerikkalaiset sulut,
joissa on kätevät kelluvat kiinnikkeet. Köydet kiinnitetään veden mukana
nousevaan pollariin, eikä mitään kiristämisiä tarvita. Löysimme taas
seuraavan ilmaisen yöpaikan kiinniolevasta marinasta, Iroquois-sulun kupeesta. Se on
pelkkä kontrollisulku ilman korkeuseroa, mutta kaksikymppiä pitää siitäkin
maksaa.
Kauden ulkopuolella liikkumisella on puolensa. Olimme jokaisessa sulussa ainoa
vene ja löysimme vaivatta yöpymispaikkamme. Kesällä suluissa jonotetaan ja
marinat ovat täynnä. Parhaimpana sesonkina veneitä on kuulemma niin paljon,
että kaikki mahdolliset laituripaikat ovat tupaten täynnä jo iltapäivästä.
Edes ankkuripaikkaa ei välttämättä saa. Laivaliikennettä on ollut
vähemmän kuin olimme odottaneet.
Vierailimme kahdella tuhannen saaren saarista (kartalta laskien saaria on ehkä
sata). Toinen oli pieni Battersby Island Brockvillen kaupungin lähellä.
Olimme ainoa vene heppoisassa kellulaiturissa, joka ei olisi kovassa tuulessa
mitenkään kestänyt Kristiinan 12 tonnin painoa. Mutta sää jatkui
aurinkoisena, lämpimänä ja tuulettomana. Aikaisin aamulla heräsimme kannelta
kuuluvaan tepsutteluun ja pian ikkunasta näkyi orava ison nektariinin kanssa.
Olimme jättäneet avotilaan nektariineja kypsymään. No, meille jäi vielä
kolme. Vain 12 mailin päässä Kingstonista pysähdyimme Mermaid-saarelle,
jossa yöpyi myös kolme paikallista venettä. Yöllä tuli syksy: satoi ja
tuuli oikein kunnolla. Kansi oli aamulla neulasten ja lehtien täplittämä.
Kuitenkin lämpöä on 20 astetta.

Yksi tuhannesta saaresta, jo hieman syksyn
väreissä.
Lämpöä on kuitenkin 25 astetta ja järvivesi on 20 asteista.
Edellinen
- Seuraava
|