|
15.8.2001
Labrador, Kanada
Viikon intensiivisen sääkarttojen tutkimisen jälkeen pääsimme
lähtemään Grönlannin Julianehåbista aikaisin perjantaiaamuna 9. elokuuta. Vihdoin SSB:n
isobaarikartat kertoivat, että matalapaineiden ketjussa oli aukko. Olimme
ilmeisesti oppineet tulkitsemaan karttoja oikein, sillä vajaa 600 mailin matka
Labradorin meren yli sujui erittäin leppoisasti ilman kovia tuulia. Vältimme
myös täyden vastaisen, vaikka viimeinen vuorokausi meni tiukassa kryssissä.
Näimme paljon delfiinejä, joista yhden lauman olimme tunnistavinamme
"white-beaked" delfiineiksi, toiselta nimeltään "jumper",
mikä sopi hyvin näihin korkealle ilmaan hyppiviin yksilöihin.
Tiistaina, 14. elokuuta ajoimme jäättömälle Labradorin rannikolle ja
sisään Sloop Harbouriin, hylätyn kalatehtaan lahteen. Paikalle oli
1980-luvulla rakennettu valtion tuella kalastuskeskus laitureineen ja
asuntoineen. "Regional expanding project" kertoi repaleinen taulu
talon seinässä. Alueellinen laajentuminen oli tyssännyt kalan loppumiseen
1990-luvun alussa ja nyt koko paikka ammotti tyhjänä odottamassa lopullista rapistumista.
Massiiviseen laituriin oli kiinnittynyt 44-jalkainen amerikkalainen teräsvene, Tamara,
tulossa Pohjois-Labradorista. He kertoivat parinkymmenen mailin päässä
olevasta hylätystä valasasemasta, josta voisi ehkä löytää valaan hampaita.
Siispä otimme suihkun, söimme ja jatkoimme matkaa.
Saavuimme Hawke-saaren lahteen vasta iltahämärässä. Valastehtaasta ei ollut
jäljellä kuin kasa valtavia ruostuneita säiliöitä. Tutkimme niitä
seuraavana päivänä auringon paisteessa verenhimoisten mäkäräisten
pörrätessä ympärillä. Paikka oli palanut (tai poltettu) 1950-luvulla.
Tutkailimme toiveikkaina valaan luita, mutta kaikki oli mädäntynyttä,
palanutta tai ruosteessa. Surkea paikka. Ainoa kiinnostava löydös oli karhun
paskaläjä, mikä sai mielikuvituksen liikkeelle. Ylhäältä rinteeltä
löysimme myös karhun jälkiä. Sekä kypsiä lakkoja! Hikoilimme ja
ihmettelimme 20 asteen lämpöä. Hyttysverkkohatuista huolimatta
palasimme veneelle niska ja korvantaukset paukamia täynnä. Tuntui olevan aika jatkaa taas
matkaa. Kohteena 40 mailin päässä oleva Battle Harbour, jossa
Merivuokko kävi
Atlantin purjehduksellaan vuonna 1982.

Labradorin maisemia on pakko ihailla verkon
takaa.
22.8.2001
Newfoundland, Kanada
Vietimme museoalueeksi kunnostetussa Battle Harbourissa, entisessä
kalastusyhdyskunnassa, kaksi yötä. Tullasimme sisään puhelimitse, saman
kaupan takahuoneesta, josta Duncker soitti kotiin Kaarelaan vuonna 1982. Monen
yrityksen jälkeen sain rätisevän ja humisevan yhteyden tulliviranomaiseen,
jonka äänen juuri ja juuri kuulin. Neljän suomalaisen suku- ja etunimen
tavaaminen vinkuvaan luuriin sai kielen solmuun ja epäilin koko systeemiä, mutta
tuloksena oli kuin olikin pätevä sisäänkirjoitus. Loistavaa palvelua! Lähin
tullaussatama olisi ollut 250 mailin päässä.
Juha sai liftin Battle Harbourista suoraan Halifaxiin ja jätti aluksen aikaisin
lauantaiaamuna 18.8. Me jatkoimme auringonpaisteessa Belle Straitin yli
Newfoundlandin saarelle L'Anse aux Meadowsiin, muinaiseen viikinkikylään, johon Leif Eriksson miehistöineen purjehti Grönlannista 1000
vuotta sitten. He rakensivat yhteensä kahdeksan rakennusta, joista kolmessa
isossa turpeella eristetyssä talossa asuttiin. Tästä tukikohdasta käsin
viikingit tekivät tutkimusretkiä pitkin St. Lawrence jokea sisämaahan ja alas
rannikkoa etelään. Paikka on UNESCOn maailmanperintökohde ja Amerikan
mantereella ainoa todistetusti viikinkien rakentama asujaimisto.

L'Anse aux Meadowsiin on rakennettu
viikinkiasumusten kopioita.
Turve toimi eristeenä, savu päästettiin ulos kattoluukuista.
Ikkunoita ei ollut. Yhdessä talossa asui noin 30 henkeä ja
vain korkea-arvoisimmilla (esim. navigaattori) oli oma huone.
Kulttuuriannin jälkeen suuntasimme taas merelle kohti Newfoundlandin
eteläkärjessä sijaitsevaa 30.000 asukkaan Corner Brookea.
Meillä oli koko 240 mailin matkan navakka myötätuuli. Ensimmäisen
vuorokauden aikana matka taittui 170 mailia!
Corner Brookessa saimme kokea kuuluisaa newfoundlandilaista vieraanvaraisuutta.
Kaupungissa ei ole pienvenesatamaa, mutta jonkin matkaa keskustasta on Bay of
Islands Yacht Club, jonka laituriin kiinnityimme. Meidät otettiin
lämpimästi vastaan. Saimme yhden ylhäällä olevan veneen paikan ja meille
järjestettiin kaikki mukavuudet: sähkö, vesi, suihku ja pesukone. Tankkiauto
tilattiin paikalle seuraavaksi päiväksi. Yksi pursiseuralaisista lähti
kuskaamaan meidät autolla kaupunkiin ruokaostoksille. Tuli ihan Sindbad
mieleen... Täällä on monia itserakennettuja veneitä ja ihmiset viihtyvät
rannassa. Puinen pursiseuran talokin terasseineen muistuttaa hieman Sindbadin
rakennusta.
Ja mikä parasta: olemme vihdoin sammuttaneet kaminan! Se on palanut yhtäjaksoisesti puoli vuotta, mutta nyt olemme
tulleet kesään.
Vaikka Corner Brook on vain pikkukaupunki, on se kuitenkin ensimmäinen kaupunki
sitten Reykjavikin. Oli mahtavaa päästä isoon ruokakauppaan, jossa oli
tuoreita vihanneksia ja hedelmiä! Ostimme tomaatteja, salaattia, kukkakaalia,
parsakaalia, omenoita, persikoita, banaaneja. Kyllähän Grönlannistakin
löytyi mm. kukkakaalia, mutta se maksoi 35 mk kappale. Omenoita olimme myös
ostaneet Grönlannissa, 4 mk kappale. Purkkilihan jälkeen tuore liha maistui ja
se on suhteellisen halpaa Kanadassa. Ostimme myös tuoreita kampasimpukoita -
herkullista valkosipulivoissa haudutettuna. Oluttölkistä saa täällä
pulittaa 7,50 mk, mikä on kuitenkin 10 mk vähemmän kuin Grönlannissa.
Newfoundlandilaiset ovat
paitsi avuliaita ja ystävällisiä, myös aika omaperäistä porukkaa. Aikaero on tasatunnin sijaan puoli tuntia. Tätä
kirjoittaessa kello on Newfoundlandissa ja Labradorissa 9.15, muualla
mantereella 9.45.
Newfoundlandilaisten vieraanvaraisuutta tuli kehuttua jo aiemmin, mutta
ystävällinen kohtelu ei jäänyt pursiseuran ihmisiin Corner Brookessa. Poikkesimme
paikallista käsityötä myyvään kauppaan ja tutustuimme Frankiin. Kauppa oli
tupaten täynnä mitä kummallisimpia esineitä: villasukkia, puukulhoja,
kirjoja, maalauksia, keramiikkaa, hilloa, suklaata, postikortteja, kasetteja,
tekstiilitöitä, sydvestejä... Meidän huomiomme kiiinnitti valaan
luista kaiverretut pienoispatsaat ja kun kysyimme Frankilta kaivertamattomia
luita, saimme kutsun hänen kotiinsa, jossa hän asui vanhempiensa ja kolmen
koiran kanssa. Frankin eläkkeellä oleva isä oli keräillyt luita - ja kaikkea
mahdollista muutakin. Paikka oli kuin kirpputori. Puussa riippui vanhoja puisia
verkon kohoja. Puutarhassa oli pari messinkistä sängynpäätyä. Valaan
kylkiluita lojui pitkin ruohikkoa, mutta sopivamman kokoisia olivat katolta
löytyneet pienen valaan tai delfiinin nikamat. Saimme yhden muistoksi. Koirat yrittivät
kaikkensa saadakseen myös omansa ennen kuin Frank heitti ne takaisin talon
katolle.
|

"Crafts, art, antiques, flotsam,
jetsam" lukee Frankin kaupan ovella. Ikkunassa oli lappu:
WANTED GOOD
WOMAN
Must be able to clean, cook, sew, dig worms and clean fish. Must have boat
and motor.
Please send picture of boat and motor.
|

Koirat ovat myös kiinnostuneita
valaan nikamista - eri syistä kuin me. Musta Newfoundlandinkoira on
hyvä uimaan, koska sillä on ihopoimut varpaiden välissä. |
Edellinen
- Seuraava
|