Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

 

Karibian saaret Providencia, Guanaja & Isla Mujeres 6.- 24.4.2005

6.4.   15.4.   21.4.   24.4.  

6.4.2005 Providencia, Kolumbia 13° 22 N  81º 22 W
Sääkartta ennusti pariksi päiväksi suotuisia tuulia - koillinen 10 solmua - ennen kuin pasaatit taas voimistuisivat ja kääntyisivät pohjoiseen. Lähdimme Panamasta aprillipäivänä, perjantaina, huolimatta huonon onnen uskomuksista. Kolme päivää Colonin jahtiklubilla olivat olleet työntäyteisiä. Pyykkiä oli pesty useita koneellisia paksuista täkeistä mattoihin ja homeisiin purjehdustakkeihin (kohta niitä taas tarvitaan!). Kaasupullo sekä diesel- ja vesitankit täytettiin. Vene pestiin ja pistopunkka siivottiin. Kuumassa ja kosteassa hometta oli muodostunut moneen paikkaan, joten kloriittipesua riitti. Vielä viimeinen kaupassakäynti, uloskirjautuminen, leimat passeihin ja merelle. Suotuisesta sääennusteesta huolimatta olimme varautuneet kryssimään, mutta tuuli oli kuin olikin sen verran itäkoillisesta, että pääsimme suoraan kohteeseen. 
Kun avasimme aallonmurtajan ulkopuolella genoan, huomasimme siinä pienen repeämän. Mitä tehdä, kääntyä takaisin Coloniin vai jatkaa matkaa ja toivoa ettei purje repeä enempää? Ajatus kääntymisestä oli vastenmielinen. Olimme olleet Panamassa viisi viikkoa ja aika tuntui valuneen käsistä. Jos nyt palaisimme, joutuisimme odottamaan viikon seuraavaa sääikkunaa. Päätimme jatkaa ja korjata purjeen Providenciassa. Se oli hyvä päätös. Repeämä ei suurentunut. Purjehduksen ainoaksi tapahtumaksi (edes kalaa ei tullut) jäi US Coast Guardin helikopteri, joka kävi tarkistamassa meidät. Kyselivät VHF:llä kotisataman ja miehistön lukumäärän.


Colonin jahtiklubilla: Vasemmalta Necessen Kari, tanskalainen yksinpurjehtija Jens (s/y Carita), 
Hannu, Marika sekä Satu kolmosen Satu ja Kari. Paikallinen olut maksaa dollarin.
Myös Necessellä ja Satu III:lla on kotisivut: www.ruotsalainen.net ja http://koti.mbnet.fi/satu3

Olimme lähteneet matkaan viime tingassa. Kaksi vuorokautta tuuli oli suotuisa, mutta viimeisenä yönä se kääntyi enemmän pohjoiseen ja työnsi meidät 10 mailia länteen Providenciasta. Kulutimme yön pimeät tunnit luoviin ja olimme aamun sarastaessa lähestymispoijulla. Providencian ympäristö on matala ja karikkoinen, joten emme halunneet ajaa pimeässä sisään. Lisäksi GPS ja kartta eivät täsmänneet, joten oli hyvä nähdä sisäänajoväylän poijut. Syvyyttä oli väylällä vain neljä metriä. Myös ankkuripaikka on matala, kölin alla on puolisen metriä vettä. Paikalla oli kaksi amerikkalaisvenettä, Eliza ja Merinda.
Ennen kuin ehdimme pumpata jollan ja lähteä satamakapteenin toimistoon, kolme miestä ajoi paikalle. Yksi oli satamakapteenin tomistosta, yksi huolitsija, "Mr. Bush". Paperityöt hoituivat vauhdilla, meidän ei tarvinnut kuin latoa miehistöluetteloita pöytään (miksi niitä aina tarvitaankin useita kappaleita!). Huolitsija (agentti) on kuulemma Kolumbian satamissa pakollinen. Mr Bushin taksa on 40 dollaria. Veneitä vierailee vuodessa 200-250, joten siitä kertyy ihan mukava vuositienesti.

Providencia ja San Andrés kuuluvat Kolumbialle, vaikka ne sijaitsevat Nicaraguan edustalla, 400 mailia emämaasta. San Andres (100.000 as.) on vilkas turistipaikka, "Kolumbian Havaiji", kun puolestaan 4500 asukkaan Providencia on hiljainen. Turisteja ei ole, tai jos on, ei ainakaan näy. Ei kaupustelijoita, ei rihkamakauppoja. Saari on ylpeä turvallisuudestaan, eikä syyttä, taitaa olla harvoja paikkoja Kolumbiassa, jossa ei tarvitse pelätä ryöstöä. Meille vakuutettiin ettei yhden yhtä jollaa ole viety laiturista. Kylä on täynnä mopoja ja värikkäitä taloja. Pieniä ruokakauppoja on useita, samoin kuppiloita ja muutama leipomo. Yksi internet-paikka (puolitoista dollaria tunti, hidas yhteys). Löysimme kalakaupan ja ostimme tuoreen red snapperin (vajaa 2 dollaria) sekä pussillisen conch-simpukan lihaa (3 dollaria). En tiedä suomenkielisiä nimityksiä, mutta red snapper on herkullinen vaalealihainen kala, punainen suomupinta ja isot silmät. Conchilla on kaunis, vaaleanpunainen kuori, halkaisijaltaan noin 20 cm. Olimme haaveilleet hummereista, mutta pyynti on kielletty 1.4.-31.7. Lisäys myöhemmin: saimme Markulta Espoosta tiedon, että red snapper on suomeksi purppuranapsija. Joten seuraavaksi kun kerromme napostelleemme napsijaa, niin tiedätte mitä se on :-)


Providencian vieressä on pieni Santa Catalina saari, jonne pääsee Kolumbian värein maalattua kävelysiltaa pitkin.


Mopo on yleisin kulkuneuvo saarella,
 jossa on vain 17 km tietä

Vaikka Columbus löysi saaret 1500-luvulla ja Espanja otti ne alaisuuteensa, saarten asuttaminen ei onnistunut. Merirosvot, etunenässä britti Henry Morgan, häätivät espanjalaiset ja asettuivat itse aloilleen, kasvattivat vihanneksia ja karjaa. Saaret olivat oiva tukikohta ryöstöretkille, sillä kultalastissa seilaavat espanjalaiset kaljuunat palasivat tätä kautta Eurooppaan. Saarilla puhutaan virallisen espanjan lisäksi englantia ja brittiläisistä juurista ollaan ylpeitä. Vahvan murteellista englantia on kuitenkin vaikea ymmärtää, välillä jopa espanja on helpompaa! Ihmiset ovat väriltään kaikkea mustan ja valkoisen väliltä, sillä englantilaiset toivat tänne afrikkalaisia ja karibeja orjiksi. Myöhemmin saarille muutti latinoja. Värirasismia ei näytä olevan.
Samanlainen historia ja rotujen sekoitus löytyy Hondurasille kuuluvilta Bay Islands - saarilta. Roatan, Utila, Guanaja ja Cayos Cochinos ovat englanninkielinen saareke Keski-Amerikan latinokulttuurissa. Ihmiset eivät osaa tai eivät halua puhua espanjaa ja pitävät itseään englantilaisten (merirosvojen) jälkeläisinä. Meidän suunnitelmissamme on purjehtia seuraavaksi Guanajan saarelle (16º 26'N 85º 53' W), joka sijaitsee Hondurasin pohjoisrannikolla, noin 350 mailia Providencialta. Perjantain-lauantain tienoilla pasaatituulet näyttäisivät taas hieman laantuvan ja on sopiva aika lähteä. Sitä ennen aiomme ajaa mopolla saaren ympäri, 17 km.

15.4.2005 Guanaja, Honduras 16° 26 N 85° 53 W
Lähdimme lauantaina 9.4. Providencialta. Keli oli mitä parhain, sopiva sivutuuli ja vielä virta avittamassa. Ensimmäisen vuorokauden matkaksi kertyi 144 mailia. Yksi kalakin tuli, keltaevä tonnikala eli albacore, joka on todella maukas. Tälläkin legillä näimme viranomaisia. Noin 30 mailia Providencialta meitä lähestyi USA:n sotalaiva. He eivät ottaneet yhteyttä, mutta samaan aikaan ympärillä kierteli kolumbialainen lentokone. Pian vierelle ilmestyi iso avovene, jossa oli kolme 200 hp:n perämoottoria ja neljä miestä. Kolumbian rajavartiosto. He kysyivät VHF:llä määränpäämme, miehistön lukumäärän ja mistä olemme - Suomen lippua ei siis tunnistettu.
Pysähdyimme kolmeksi yöksi Vivorillo saarilla (Cayos Vivorillo 15° 50 N 83° 20 W) 193 mailia Provindencialta luoteeseen. Paikka oli vedenalainen paratiisi. Nimenomaan vedenalainen, sillä saari, jonka suojaan olimme ankkuroituneet, ei ollut kovin kaunis. Siellä kasvoi kaikenlaisia puita ja pensaita, mikä teki maisemasta jotenkin sotkuisen. Osa lehtipuista oli kaatunut vedenrajaan. Rannassa oli hylätty kivitalo ja romahtanut laituri. Ehkä entinen hummerinpyyntiasema. Hurrikaani Mitch riehui tällä alueella vuonna 1998, saattoi olla sen tuhoja. Rannat olivat aivan täynnä roskaa, pääasiassa erimuotoisia ja -värisiä muovipulloja ja - yllättävää - kenkiä. Maa oli valkoisena linnunkakasta ja se myös haisi. Fregattilintuja, suulia, pelikaaneja ja lokkeja oli kuitenkin hauska seurata. Ja kauempana oli tropiikkisaaren mallikuva: huojuvia palmuja ja valkoinen hiekkaranta. Snorklasimme kirkkaassa ja lämpimässä vedessä. Pinnan alta löytyi kuin tuulessa huojuva metsä: viuhkakoralleja sekä muita ylöspäin kasvavia koralleja vitivalkoisella hiekalla. Upeaa! Toisessa paikassa oli tiheämpää korallikasvustoa, sienikoralleja ja paljon erilaisia kaloja. Keräsimme rannalta matkamuistoja: kuolleita viuhkakoralleja, conchsimpukankuoria sekä ison pesusienen. Oli ihana olla yksin ja rauhassa. Saattaa jäädä viimeiseksi yksinäiseksi ankkuripaikaksi.


Vivorillo. 

Karibian kasakka vai etelämeren erakko? Ei vaan 
suomalainen purjehtija pesusieni päässä!

Keskiviikkona lähdimme 150 mailin päässä olevalle Guanajan saarelle. Tuuli oli heikko ja tyyntyi lopulta kokonaan. Viimeiset viisi tuntia ajoimme koneella. Guanajan pääsaari on 10 mailia pitkä ja korkein huippu kohoaa 415 metriin. Saarta reunustaa koralliriutta, joka paikoin kohoaa pieniksi saariksi. Saaren halki kulkee matala kanava, jota pitkin pääsee kätevästi pohjoispuolelle. Veneliikenne on vilkasta. En tiedä onko pääsaarella autoja, pikkusaarilla niitä ei ainakaan ole. Guanajan kylä on ahtautunut yhdelle pikkusaarista. Talot ja niiden välissä kiemurtelevat kujat ja kanavat täyttävät saaren jokaisen sentin laidasta laitaan. Rannat ovat täynnä veneitä isoista kalastusaluksista pikkupaatteihin. Ainoa liikenneruuhka syntyy, kun kaksi työntökärryä kohtaa kujalla. Kylässä on useita ruokakauppoja, pari internetpaikkaa, muutamia hotelleja ja kuppiloita. Kävimme pankissa vaihtamassa paikallista valuuttaa, jolla on erikoinen nimi, lempira. (Lempira oli intiaanipäällikkö, joka johti vuonna 1537 taistelua espanjalaisia vastaan. Seuraavana vuonna Lempira murhattiin rauhanneuvottelujen yhteydessä. Hän on Hondurasin kansallissankari.)

Guanajan kylää kutsutaan Hondurasin Venetsiaksi.


Koralli ei ole kasvi, vaan eläin. Se kuuluu meduusojen ja polyyppien kera polttiaiseläimiin (ent. onteloeläimet). Polttiaiseläimillä on kahdesta solukerroksesta koostuva ruumis. Kerrosten välissä on lihassoluja. Korallieläimillä on suu, nielu ja ontelovatsa, jonka seinämässä sijaitsevat sukupuolielimet. Hedelmöittyneestä munasolusta kehittyy ripsekäs planula-toukka ja siitä aikuinen. Korallieläimet lisääntyvät myös suvuttomasti, silmikoimalla. Useimmat korallit elävät alustaan kiinnittyneinä. Ne erittävät itselleen tukirangan kalsium- tai magnesiumkarbonaatista tai sarveisaineesta. Tietyillä lajeilla on yhteinen tukiranka ja ne elävät runkokunnittain. Korallieläimillä on hermo- ja aistinsoluja, jotka reagoivat valoon, painovoimaan ja kemiallisiin ärsykkeisiin. Polttiaiseläinluokkaan kuuluu noin 10.000 eri lajia.
Koralli kasvaa noin sentin vuodessa, joten suurin osa näkemästämme on kymmeniä, jopa satoja vuosia vanhoja. Elävää korallia ei pidä koskea, se vahingoittaa sitä, pahimmassa tapauksessa eläin kuolee. Korallit saattavat myös pistää tai polttaa.

21.4.2005 Isla Mujeres, Meksiko 21° 15 N 86° 44 W
Guanajan netti oli niin hidas, ettei edellisen merkinnän kuvia saatu päivitettyä. Täältä uusi yritys.
Lähdimme Guanajasta maanantaina pohjoistuulten käännyttyä ja seilasimme 300 mailia pohjoiseen, Cancunin turistikaupungin edustalla olevalle Isla Mujeresille, joka sijaitsee Jukatanin niemimaan kärjessä. Oli hyvä seiluu, ensimmäistä tyyntä päivää lukuunottamatta, jolloin Kristiina ajelehti heikossa tuulessa lähinnä sivuttain eikä autopilotti pystynyt ohjaamaan. Sen jälkeen tuuli 15-25 solmua idän ja koillisen väliltä. Golfvirta vaikuttaa jo, saimme 1-2 solmua lisävauhtia, joka piti nopeuden noin 7solmussa (ennätys 8.8 kn). Nyt satamakapteenin luo ja sitten tutustumaan paikkaan. Kirjoitellaan lisää myöhemmin.

24.4.2005 Isla Mujeres, Meksiko 21° 15 N 86° 44 W
Isla Mujeres on 7,5 km pitkä, lättänä ja kapea hiekkasaari, joka elää turismista. Saarella on hotelleja, mutta valtaosa turisteista tulee päiväksi Cancunista. Puolitusinaa kiivaasti kilpailevia kantosiipialuksia suhaa edestakaisin Isla Mujeresin ja Cancunin väliä. Matka kestää 25 minuuttia ja maksaa tarjouksena 3 dollaria edestakaisin. Isla Mujereksen kadut ovat täynnä tavanomaisia matkamuistokauppoja ja kuppiloita. Paikan erikoisuus on golfkärryliikenne - turistit ajelevat vuokrakärryillä ympäriinsä aina ruuhkaksi asti. Kylän talot ovat kaksikerroksisia ja maalattu värikkäiksi. Vuosi sitten hurrikaanit runtelivat saarta: avomeren puoleinen rantakatu on osin romahtanut ja talot ovat kärsineet vaurioita.


Isla Mujereksen turistikeskustaa

Ensimmäisen kerran koimme meksikolaisen sisäänkirjautumisbyrokratian kaikessa monimutkaisuudessaan. Meidät lähetettiin satamakapteenin toimistosta agentin luo, täällä paperihommia ei voi tehdä itse. Agentti otti zarpen ja esitti maksut: immigration 424 pesoa, terveystarkastaja 132 pesoa, satamakapteeni 162 pesoa, ankkurimaksu 112 pesoa, agentin palkkio 250 pesoa. Yhteensä noin 70 euroa. Homma lähtisi liikkeelle terveystarkastuksesta, joka tehdään veneessä. Saarella on yksi terveystarkastaja, joka tulisi paikalla kello 13. Lähdimme nettiin ja meksikolaiseen tapaan tulimme takaisin reilusti klo 13 jälkeen. Ei terveystarkastajaa eikä agenttia. Arvelimme etteivät he siestan aikaa olleet käyneetkään toimistossa. Meitä kehoitettiin palaamaan klo 14. Näin teimme ja vajaan tunnin turhan odottelun jälkeen pyydettiin palaamaan asiaan seuraavana aamuna. Seuraavana päivänä hieman närkästynyt agentti väitti terveystarkastajan odottaneen meitä tasan yhdeltä. Eipä tosiaan ajateltu ajan olevan minuutin tarkka! Tunnin kuluttua mies saapui ja lähti Hanskin kanssa käymään Kristiinalla. Hän kauhisteli vuotavaa pikku jollaamme, mutta lähti urheasti matkaan huolimatta kastuvista kengistä. Kristiinalla hän kysyi onko rottia tai torakoita ja kurkisti jääkaappiin ja vessaan. Sitten takaisin toimistolle, jossa täytettiin kaksi paperia sekä leimattiin viisi miehistöluetteloa. Sen jälkeen maahantuloviranomaisen luo, jonne pääsimme agentin autolla. Täytettiin lisää papereita, jonka aikana agentti käväisi hakemassa toimistolle unohtuneen zarpen. Sitten pankkiin maksamaan 424 pesoa. Takaisin agentin toimistoon. Hän lähti papereiden kanssa satamakapteenin toimistoon, me odotimme. Papereita ei kuitenkaan saatukaan takaisin satamakapteenilta, joten agentti kehoitti meitä tulemaan myöhemmin takaisin. Näin teimme ja nyt olemme laillisesti maassa, aikaa ei kulunut kuin kaksi päivää. Papereissa kylläkin lukee väärä saapumispäivä, mutta mitäs pienistä.
Tähän liittyen täytyy vielä kertoa, että Hondurasissa törmäsimme ensimmäisen kerran viranomaisiin, jotka kinusivat pimeää rahaa. Tullessa maksoimme maahantuloviranomaiselle 100 lempiraa (5 dollaria) ja lähtiessä satamakapteeni kinusi ensin sataa, lopulta 200 lempiraa (10 dollaria). Selityksenä että he tekivät meille palveluksen kirjoittaessaan kansainvälisen lähtöluvan (zarpen), joka on normaalisti tullin työ (heh!). Kuittia ei annettu ja kai olisimme selvinneet maksamatta, mutta myönnyimme. Siihen meni ruokaan tarkoitetut viimeiset lempirat, mutta saimme sentään kaksi leipää. Täytyy kuitenkin sanoa, että olemme törmänneet todella harvoin vastaavaan. Jotkut purjehdusoppaat jopa neuvovat maksamaan tiskin ali, jotta vältyttäisiin viivytyksiltä ja kiusanteolta. Viranomaisilla olisi joissain maissa kuulemma niin huono palkka, että "tippi" kuuluu automaattisesti asiaan, ikäänkuin osana tienestiä. Jaa-a... ei se tapa ainakaan palkkoja nosta. Meksikossa emme ole törmänneet ilmiöön, päinvastoin. Osa Meksikon byrokratiaa liittyy pimeän rahastuksen vastustamiseen: missään virastossa ei voi maksaa käteisellä, korkeintaan kortilla. Se tietää käyntejä ja jonottamista pankissa, mutta ainakin maksut ovat oikein.


Hurrikaani tuhosi rantakadun

Nyt tuli äkkilähtö! On luvattu pariksi vuorokaudeksi etelänpuoleisia tuulia ja käytämme ne hyväksi. Päivitys jää hieman torsoksi, mutta ei voi mitään. Ankkuri ylös ja Jukatanin salmeen. Kartan mukaan Golfvirralla on voimaa noin 3 solmua, hiulihei!

 

Edellinen  -  Seuraava