6.4.2005 Providencia,
Kolumbia 13° 22 N 81º 22 W
Sääkartta ennusti pariksi päiväksi suotuisia tuulia - koillinen 10
solmua - ennen kuin pasaatit taas voimistuisivat ja kääntyisivät pohjoiseen.
Lähdimme Panamasta aprillipäivänä, perjantaina, huolimatta huonon onnen uskomuksista.
Kolme päivää Colonin jahtiklubilla olivat olleet työntäyteisiä. Pyykkiä
oli pesty useita koneellisia paksuista täkeistä mattoihin ja homeisiin
purjehdustakkeihin (kohta niitä taas tarvitaan!). Kaasupullo sekä diesel- ja
vesitankit täytettiin. Vene pestiin ja pistopunkka siivottiin. Kuumassa ja
kosteassa hometta oli muodostunut moneen paikkaan, joten kloriittipesua riitti.
Vielä viimeinen kaupassakäynti, uloskirjautuminen, leimat passeihin ja
merelle. Suotuisesta sääennusteesta huolimatta olimme varautuneet
kryssimään, mutta tuuli oli kuin olikin sen verran itäkoillisesta, että
pääsimme suoraan kohteeseen.
Kun avasimme aallonmurtajan ulkopuolella genoan, huomasimme siinä pienen
repeämän. Mitä tehdä, kääntyä takaisin Coloniin vai jatkaa matkaa ja
toivoa ettei purje repeä enempää? Ajatus kääntymisestä oli vastenmielinen.
Olimme olleet Panamassa viisi viikkoa ja aika tuntui valuneen käsistä. Jos nyt
palaisimme, joutuisimme odottamaan viikon seuraavaa sääikkunaa. Päätimme
jatkaa ja korjata purjeen Providenciassa. Se oli hyvä päätös. Repeämä ei
suurentunut. Purjehduksen ainoaksi tapahtumaksi (edes kalaa ei tullut) jäi US Coast
Guardin helikopteri, joka kävi tarkistamassa meidät. Kyselivät VHF:llä
kotisataman ja miehistön lukumäärän.

Colonin jahtiklubilla: Vasemmalta Necessen Kari,
tanskalainen yksinpurjehtija Jens (s/y Carita),
Hannu, Marika sekä Satu kolmosen Satu ja Kari. Paikallinen olut maksaa
dollarin.
Myös Necessellä ja Satu III:lla on kotisivut: www.ruotsalainen.net
ja http://koti.mbnet.fi/satu3
Olimme lähteneet matkaan viime tingassa. Kaksi vuorokautta tuuli oli suotuisa,
mutta viimeisenä yönä se kääntyi enemmän pohjoiseen ja työnsi meidät 10
mailia länteen Providenciasta. Kulutimme yön pimeät
tunnit luoviin ja olimme aamun sarastaessa lähestymispoijulla. Providencian ympäristö on matala ja karikkoinen, joten emme halunneet ajaa
pimeässä sisään. Lisäksi GPS ja kartta eivät täsmänneet, joten
oli hyvä nähdä sisäänajoväylän poijut. Syvyyttä oli väylällä vain
neljä metriä. Myös ankkuripaikka on matala, kölin alla on puolisen metriä vettä. Paikalla oli kaksi amerikkalaisvenettä, Eliza ja Merinda.
Ennen kuin ehdimme pumpata jollan ja lähteä satamakapteenin toimistoon, kolme
miestä ajoi paikalle. Yksi oli satamakapteenin tomistosta, yksi huolitsija,
"Mr. Bush".
Paperityöt hoituivat vauhdilla, meidän ei tarvinnut kuin latoa
miehistöluetteloita pöytään (miksi niitä aina tarvitaankin useita
kappaleita!). Huolitsija (agentti) on kuulemma Kolumbian satamissa pakollinen.
Mr Bushin taksa on 40 dollaria. Veneitä vierailee vuodessa 200-250, joten
siitä kertyy ihan
mukava vuositienesti.
Providencia ja San Andrés kuuluvat Kolumbialle, vaikka ne sijaitsevat Nicaraguan
edustalla, 400 mailia emämaasta. San Andres (100.000 as.) on vilkas turistipaikka,
"Kolumbian Havaiji", kun puolestaan 4500 asukkaan Providencia on
hiljainen. Turisteja ei ole, tai jos on, ei ainakaan näy. Ei kaupustelijoita,
ei rihkamakauppoja. Saari on ylpeä turvallisuudestaan, eikä syyttä, taitaa olla
harvoja paikkoja Kolumbiassa, jossa ei tarvitse pelätä ryöstöä. Meille
vakuutettiin ettei yhden yhtä jollaa ole viety laiturista. Kylä on täynnä mopoja ja värikkäitä
taloja. Pieniä ruokakauppoja on useita, samoin kuppiloita ja muutama leipomo.
Yksi internet-paikka (puolitoista dollaria tunti, hidas yhteys). Löysimme
kalakaupan ja ostimme tuoreen red snapperin (vajaa 2 dollaria) sekä pussillisen
conch-simpukan lihaa (3 dollaria). En tiedä suomenkielisiä nimityksiä,
mutta red snapper on herkullinen vaalealihainen kala, punainen suomupinta ja
isot silmät. Conchilla on kaunis, vaaleanpunainen kuori, halkaisijaltaan noin
20 cm. Olimme haaveilleet hummereista, mutta pyynti on kielletty 1.4.-31.7.
Lisäys myöhemmin: saimme Markulta Espoosta tiedon, että red snapper on
suomeksi purppuranapsija. Joten seuraavaksi kun kerromme
napostelleemme napsijaa, niin tiedätte mitä se on :-)
|

Providencian vieressä on pieni Santa
Catalina saari, jonne pääsee Kolumbian värein maalattua kävelysiltaa
pitkin.
|

Mopo on yleisin kulkuneuvo saarella,
jossa on vain 17 km tietä
|
Vaikka Columbus löysi saaret 1500-luvulla ja Espanja otti ne
alaisuuteensa, saarten asuttaminen ei onnistunut. Merirosvot, etunenässä
britti Henry Morgan, häätivät espanjalaiset ja asettuivat itse
aloilleen, kasvattivat vihanneksia ja karjaa. Saaret olivat oiva tukikohta
ryöstöretkille, sillä kultalastissa seilaavat espanjalaiset kaljuunat palasivat tätä kautta Eurooppaan.
Saarilla puhutaan virallisen espanjan lisäksi englantia ja brittiläisistä juurista ollaan
ylpeitä. Vahvan murteellista englantia on kuitenkin vaikea ymmärtää,
välillä jopa espanja on helpompaa! Ihmiset ovat väriltään kaikkea
mustan ja valkoisen väliltä, sillä englantilaiset toivat tänne afrikkalaisia
ja karibeja orjiksi. Myöhemmin saarille muutti latinoja. Värirasismia ei
näytä olevan.
Samanlainen historia ja rotujen sekoitus löytyy Hondurasille
kuuluvilta Bay Islands - saarilta. Roatan, Utila, Guanaja ja
Cayos Cochinos ovat englanninkielinen saareke Keski-Amerikan
latinokulttuurissa. Ihmiset eivät osaa tai eivät halua puhua espanjaa ja
pitävät itseään englantilaisten (merirosvojen) jälkeläisinä. Meidän
suunnitelmissamme on purjehtia seuraavaksi Guanajan saarelle (16º
26'N 85º 53' W), joka sijaitsee Hondurasin pohjoisrannikolla, noin 350 mailia
Providencialta. Perjantain-lauantain tienoilla pasaatituulet näyttäisivät
taas hieman laantuvan ja on sopiva aika lähteä. Sitä ennen aiomme ajaa
mopolla saaren ympäri, 17 km.

15.4.2005 Guanaja,
Honduras 16° 26 N 85° 53 W
Lähdimme lauantaina 9.4. Providencialta. Keli oli mitä parhain, sopiva
sivutuuli ja vielä virta avittamassa. Ensimmäisen vuorokauden matkaksi kertyi
144 mailia. Yksi kalakin tuli, keltaevä tonnikala eli albacore, joka on todella
maukas. Tälläkin legillä näimme viranomaisia. Noin 30 mailia Providencialta
meitä lähestyi USA:n sotalaiva. He eivät ottaneet yhteyttä, mutta samaan
aikaan ympärillä kierteli kolumbialainen lentokone. Pian vierelle ilmestyi iso
avovene, jossa oli kolme 200 hp:n perämoottoria ja neljä miestä. Kolumbian
rajavartiosto. He kysyivät VHF:llä määränpäämme, miehistön lukumäärän
ja mistä olemme - Suomen lippua ei siis tunnistettu.
Pysähdyimme kolmeksi yöksi Vivorillo saarilla (Cayos
Vivorillo 15°
50 N 83°
20 W) 193 mailia Provindencialta
luoteeseen. Paikka
oli vedenalainen paratiisi. Nimenomaan vedenalainen, sillä saari, jonka suojaan
olimme ankkuroituneet, ei ollut kovin kaunis. Siellä kasvoi kaikenlaisia puita
ja pensaita, mikä teki maisemasta jotenkin sotkuisen. Osa lehtipuista oli
kaatunut vedenrajaan. Rannassa oli hylätty kivitalo ja romahtanut laituri.
Ehkä entinen hummerinpyyntiasema. Hurrikaani Mitch riehui tällä alueella
vuonna 1998, saattoi olla sen tuhoja. Rannat olivat aivan täynnä roskaa,
pääasiassa erimuotoisia ja -värisiä muovipulloja ja - yllättävää -
kenkiä. Maa oli valkoisena linnunkakasta ja se myös haisi. Fregattilintuja,
suulia, pelikaaneja ja lokkeja oli kuitenkin hauska seurata. Ja
kauempana oli tropiikkisaaren mallikuva: huojuvia palmuja ja valkoinen
hiekkaranta. Snorklasimme kirkkaassa ja lämpimässä vedessä. Pinnan alta
löytyi kuin tuulessa huojuva metsä: viuhkakoralleja sekä muita ylöspäin
kasvavia koralleja vitivalkoisella hiekalla. Upeaa! Toisessa paikassa oli tiheämpää korallikasvustoa, sienikoralleja ja paljon erilaisia kaloja.
Keräsimme rannalta matkamuistoja: kuolleita viuhkakoralleja, conchsimpukankuoria sekä ison pesusienen.
Oli ihana olla yksin ja rauhassa. Saattaa jäädä viimeiseksi yksinäiseksi
ankkuripaikaksi.

Vivorillo. |

Karibian kasakka vai etelämeren erakko? Ei vaan
suomalainen purjehtija pesusieni päässä! |
Keskiviikkona lähdimme 150 mailin
päässä olevalle Guanajan saarelle. Tuuli oli heikko ja tyyntyi
lopulta kokonaan. Viimeiset viisi tuntia ajoimme koneella. Guanajan pääsaari
on 10 mailia pitkä ja korkein huippu kohoaa 415 metriin. Saarta reunustaa
koralliriutta, joka paikoin kohoaa pieniksi saariksi. Saaren halki kulkee matala
kanava, jota pitkin pääsee kätevästi pohjoispuolelle. Veneliikenne on
vilkasta. En tiedä onko pääsaarella autoja, pikkusaarilla niitä ei ainakaan
ole. Guanajan kylä on ahtautunut yhdelle pikkusaarista. Talot ja niiden
välissä kiemurtelevat kujat ja kanavat täyttävät saaren jokaisen sentin
laidasta laitaan. Rannat ovat täynnä veneitä isoista kalastusaluksista
pikkupaatteihin. Ainoa liikenneruuhka syntyy, kun kaksi työntökärryä kohtaa
kujalla. Kylässä on useita ruokakauppoja, pari internetpaikkaa, muutamia
hotelleja ja kuppiloita. Kävimme pankissa vaihtamassa paikallista valuuttaa,
jolla on erikoinen nimi, lempira. (Lempira oli
intiaanipäällikkö, joka johti vuonna 1537 taistelua espanjalaisia vastaan.
Seuraavana vuonna Lempira murhattiin rauhanneuvottelujen yhteydessä. Hän on
Hondurasin kansallissankari.)
Koralli
ei ole kasvi, vaan eläin. Se kuuluu meduusojen ja polyyppien kera
polttiaiseläimiin (ent. onteloeläimet). Polttiaiseläimillä on kahdesta solukerroksesta koostuva ruumis.
Kerrosten välissä on lihassoluja. Korallieläimillä on suu, nielu ja
ontelovatsa, jonka seinämässä sijaitsevat sukupuolielimet. Hedelmöittyneestä munasolusta kehittyy ripsekäs
planula-toukka ja siitä aikuinen. Korallieläimet lisääntyvät myös suvuttomasti, silmikoimalla.
Useimmat korallit elävät alustaan kiinnittyneinä. Ne erittävät itselleen
tukirangan kalsium- tai magnesiumkarbonaatista tai sarveisaineesta. Tietyillä
lajeilla on yhteinen tukiranka ja ne elävät runkokunnittain.
Korallieläimillä on hermo- ja aistinsoluja, jotka reagoivat valoon,
painovoimaan ja kemiallisiin ärsykkeisiin. Polttiaiseläinluokkaan kuuluu noin
10.000 eri lajia.
Koralli kasvaa noin sentin vuodessa, joten suurin osa näkemästämme on
kymmeniä, jopa satoja vuosia vanhoja. Elävää korallia ei pidä koskea, se
vahingoittaa sitä, pahimmassa tapauksessa eläin kuolee. Korallit saattavat
myös pistää tai polttaa.
21.4.2005
Isla Mujeres, Meksiko 21° 15 N 86° 44 W
Guanajan netti oli niin hidas, ettei edellisen merkinnän kuvia saatu
päivitettyä. Täältä uusi yritys.
Lähdimme Guanajasta maanantaina pohjoistuulten käännyttyä ja seilasimme 300
mailia pohjoiseen, Cancunin turistikaupungin edustalla olevalle
Isla Mujeresille, joka sijaitsee Jukatanin niemimaan kärjessä.
Oli hyvä seiluu, ensimmäistä tyyntä päivää lukuunottamatta, jolloin
Kristiina ajelehti heikossa tuulessa lähinnä sivuttain eikä autopilotti
pystynyt ohjaamaan. Sen jälkeen tuuli 15-25 solmua idän ja koillisen
väliltä. Golfvirta vaikuttaa jo, saimme 1-2 solmua lisävauhtia, joka piti
nopeuden noin 7solmussa (ennätys 8.8 kn). Nyt satamakapteenin luo ja sitten
tutustumaan paikkaan. Kirjoitellaan lisää myöhemmin.
24.4.2005
Isla Mujeres, Meksiko 21° 15 N 86° 44 W
Isla Mujeres on 7,5 km pitkä, lättänä ja kapea hiekkasaari, joka elää
turismista. Saarella on hotelleja, mutta valtaosa turisteista tulee päiväksi
Cancunista. Puolitusinaa kiivaasti kilpailevia kantosiipialuksia suhaa
edestakaisin Isla Mujeresin ja Cancunin väliä. Matka kestää 25 minuuttia ja
maksaa tarjouksena 3 dollaria edestakaisin. Isla Mujereksen kadut ovat täynnä
tavanomaisia matkamuistokauppoja ja kuppiloita. Paikan erikoisuus on
golfkärryliikenne - turistit ajelevat vuokrakärryillä ympäriinsä aina
ruuhkaksi asti. Kylän talot ovat kaksikerroksisia ja maalattu värikkäiksi.
Vuosi sitten hurrikaanit runtelivat saarta: avomeren puoleinen rantakatu on osin
romahtanut ja talot ovat kärsineet vaurioita.
|

|

|
 |

Isla Mujereksen turistikeskustaa
|
Ensimmäisen kerran koimme meksikolaisen sisäänkirjautumisbyrokratian kaikessa
monimutkaisuudessaan. Meidät lähetettiin satamakapteenin toimistosta agentin
luo, täällä paperihommia ei voi tehdä itse. Agentti otti zarpen ja esitti
maksut: immigration 424 pesoa, terveystarkastaja 132 pesoa, satamakapteeni 162
pesoa, ankkurimaksu 112 pesoa, agentin palkkio 250 pesoa. Yhteensä noin 70
euroa. Homma lähtisi liikkeelle terveystarkastuksesta, joka tehdään
veneessä. Saarella on yksi terveystarkastaja, joka tulisi paikalla kello 13.
Lähdimme nettiin ja meksikolaiseen tapaan tulimme takaisin reilusti klo 13
jälkeen. Ei terveystarkastajaa eikä agenttia. Arvelimme etteivät he siestan
aikaa olleet käyneetkään toimistossa. Meitä kehoitettiin palaamaan klo 14.
Näin teimme ja vajaan tunnin turhan odottelun jälkeen pyydettiin palaamaan
asiaan seuraavana aamuna. Seuraavana päivänä hieman närkästynyt agentti
väitti terveystarkastajan odottaneen meitä tasan yhdeltä. Eipä tosiaan
ajateltu ajan olevan minuutin tarkka! Tunnin kuluttua mies saapui ja lähti
Hanskin kanssa käymään Kristiinalla. Hän kauhisteli vuotavaa pikku
jollaamme, mutta lähti urheasti matkaan huolimatta kastuvista kengistä.
Kristiinalla hän kysyi onko rottia tai torakoita ja kurkisti jääkaappiin ja
vessaan. Sitten takaisin toimistolle, jossa täytettiin kaksi paperia sekä
leimattiin viisi miehistöluetteloa. Sen jälkeen maahantuloviranomaisen luo,
jonne pääsimme agentin autolla. Täytettiin lisää papereita, jonka aikana
agentti käväisi hakemassa toimistolle unohtuneen zarpen. Sitten pankkiin
maksamaan 424 pesoa. Takaisin agentin toimistoon. Hän lähti papereiden kanssa
satamakapteenin toimistoon, me odotimme. Papereita ei kuitenkaan saatukaan
takaisin satamakapteenilta, joten agentti kehoitti meitä tulemaan myöhemmin
takaisin. Näin teimme ja nyt olemme laillisesti maassa, aikaa ei kulunut kuin
kaksi päivää. Papereissa kylläkin lukee väärä saapumispäivä, mutta
mitäs pienistä.
Tähän liittyen täytyy vielä kertoa, että Hondurasissa törmäsimme
ensimmäisen kerran viranomaisiin, jotka kinusivat pimeää rahaa. Tullessa
maksoimme maahantuloviranomaiselle 100 lempiraa (5 dollaria) ja lähtiessä
satamakapteeni kinusi ensin sataa, lopulta 200 lempiraa (10 dollaria).
Selityksenä että he tekivät meille palveluksen kirjoittaessaan
kansainvälisen lähtöluvan (zarpen), joka on normaalisti tullin työ (heh!).
Kuittia ei annettu ja kai olisimme selvinneet maksamatta, mutta myönnyimme.
Siihen meni ruokaan tarkoitetut viimeiset lempirat, mutta saimme sentään kaksi
leipää. Täytyy kuitenkin sanoa, että olemme törmänneet todella harvoin
vastaavaan. Jotkut purjehdusoppaat jopa neuvovat maksamaan tiskin ali, jotta
vältyttäisiin viivytyksiltä ja kiusanteolta. Viranomaisilla olisi joissain
maissa kuulemma niin huono palkka, että "tippi" kuuluu
automaattisesti asiaan, ikäänkuin osana tienestiä. Jaa-a... ei se tapa
ainakaan palkkoja nosta. Meksikossa emme ole törmänneet ilmiöön,
päinvastoin. Osa Meksikon byrokratiaa liittyy pimeän rahastuksen
vastustamiseen: missään virastossa ei voi maksaa käteisellä, korkeintaan
kortilla. Se tietää käyntejä ja jonottamista pankissa, mutta ainakin maksut
ovat oikein.
|

Hurrikaani tuhosi rantakadun
|
 |
Nyt tuli äkkilähtö! On luvattu
pariksi vuorokaudeksi etelänpuoleisia tuulia ja käytämme ne hyväksi.
Päivitys jää hieman torsoksi, mutta ei voi mitään. Ankkuri ylös ja
Jukatanin salmeen. Kartan mukaan Golfvirralla on voimaa noin 3 solmua, hiulihei!
Edellinen
- Seuraava
|