Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

 

Panama 26.2. - 30.3.2005

26.2.    6.3.   15.3.   21.3.    30.3.  

26.2.2005 Panama City, Panama
Ympyrä - tai tarkemmin kahdeksikko - sulkeutui torstaina, 24. helmikuuta, kun saavuimme Panamaan. Kolme vuotta olemme seilanneet Tyyntämerta. Kaksi kertaa halki, lopuksi 8000 mailia pitkin rannikkoa. Meripeninkulmia kertyi saman verran kuin Ellenin pallonkierrossa (joka on muuten huima suoritus), 27.000. Tässä pieni tilasto:

Panama - Uusi Seelanti 8300 toukokuu 2002 - marraskuu 2002 6 kk
Uudessa Seelannissa 1700 marraskuu 2002 - huhtikuu 2003 6 kk
Uusi Seelanti - Alaska 7900 huhtikuu 2003 - elokuu 2003 3 kk
Syksy Alaskassa 1000 elokuu 2003 - marraskuu 2003 3 kk
Cordova - Aleutit - Sitka 2600 huhtikuu 2004 - heinäkuu 2004 3 kk
Sitka - Panama  5500 elokuu 2004 - helmikuu 2005 7 kk

Oli helpotus saapua Panamaan. Oikeastaan tajusimme vasta jälkeenpäin kuinka stressaantuneita olimme olleet kireästä aikataulusta. Ohitimme Costa Rican, mutta pysähdyimme sata mailia ennen Panamanlahtea yksinäiseen ja kauniiseen ankkurilahteen lepäämään ja odottamaan sopivaa keliä. Panamanlahdella tuulee nimittäin aina pohjoisesta, yleensä noin 20 solmua, ja lisäksi pohjoiseen menijöitä hidastaa voimakas vastavirta. 
Ankkuripaikka oli paratiisi. Oli ihanaa olla yksin. Uimme ja luimme ja lepäsimme. Rannalta lähti pari polkua, joita lähdimme innolla tutkimaan, mutta ne eivät vieneet minnekään. Teimme nuotion rannalle ja haudutimme perunoita. Katselimme pelikaanien kalastusta ja ihmettelimme ilmaan hyppiviä rauskuja. Ne tekivät korkeita hyppyjä, kolme kierrosta kerien tai viisi metriä eteen "siipiään" räpytellen. Hassua. Yritimme kiikaroida puissa mölyäviä apinoita, mutta ei sattunut silmään. Viimeisenä aamuna kävimme vielä uimassa ja silloin Auli näki hain! Onneksi emme olleet kaukana veneestä, Hannu toisella puolella, Auli portaiden lähellä. Hannu tuli ylös ilman portaita, taisi olla kannella ennen Aulia. Katselimme valtavaa tummaa hahmoa ja vettä leikkaavaa evää. Kylmät väristykset kulkivat helteestä huolimatta ja tappajahai filmi alkoi pyöriä päässä. Hai ui lähemmäksi venettä, mutta kääntyi sitten rantaa kohti. Se oli iso, noin puolen Kristiinan pituinen (5-6 m) ja hyvin tumma. Meillä on ainoastaan uusiseelantilainen kalakirja, jossa on yksi 5-8 metriseksi kasvava tumma hai, Basking shark, mutta oliko tämä jättiläishai vai muuten vaan isokokoinen, ei ole aavitustakaan. Kammottava se kuitenkin oli. Varsinkin kun olimme polskineet vedessä useita kertoja päivässä. Mitä jos Auli ei olisi huomannut evää...


Veneessä oli keskipäivällä niin kuuma, 
että muutimme rannalle.


Olimme tulleet sademetsään. Ruskeankuiva maisema vaihtui vihreäksi Costa Rican tienoilla. 

Kolmen leppoisan ja virkistävän päivän jälkeen sääkartta lupasi viiden solmua tuulta Panamanlahdelle, joten nostimme ankkurin. Halusimme mieluummin ajaa koneella heikossa tuulessa kuin jumittua kryssimään. Pahaniemessä, Cabo Malassa, tuuli parikymmentä solmua, mutta sen jälkeen tuuli laantui ja ajelimme sadan mailin matkan koneella ajoittain purjeilla auttaen. Torstaiaamuna lähestyimme Flamencon ankkurialuetta ja mitä näimmekään: Suomen lippu! Ensimmäinen kohtaamamme suomalainen vene! Se oli Arin ja Eijan Arctic Lady, 40-jalkainen Limimetallin teräsvene, joka on viimeiset 10 vuotta ollut Välimerellä. Kannella seisoi gasti, Jukka, jonka olimme tavanneet Buenaventurassa Rissasten luona kolme vuotta sitten. Oli todella hauska tavata suomalaisia purjehtijoita. Arctic Lady oli pari päivää aikaisemmin tullut kanavasta ja nyt Tyynimeri odottaa. Olimme sopivasti saaneet hyvänkokoisen mahimahin, joten kutsuimme Arin ja Eijan illalliselle. Juttua riitti ja yhteisiä tuttuja löytyi, sillä Arctic Lady on alunperin sindbadilainen alus.
Suomalaisseura ei loppunut siihen. Seuraavana päivänä kanavasta tuli läpi s/y Marita. Myös Irmelin ja Tapion olimme tavanneet kolme vuotta sitten Rissasten luona Atlantin puolella. Suomalaiseksi voi kai lukea myös Ruotsin lipun alla seilaavan s/y Noomin. Perjantai-iltana Balboan jahtiklubin baarissa suomenkieli raikui yhdeksän hengen voimin.


Arctic Lady - ensimmäinen tapaamamme suomalaisvene - on 
lähtöisin Sindbadista, mutta ollut 10 vuotta Välimerellä ja viimeiset
kaksi vuotta Karibialla. Nyt edessä on pallonkierto.

6.3.2005 Panama City, Panama
Viikko on hujahtanut vilauksessa, hoidellessa muodollisuuksia sekä autellessa ja seurustellessa muiden suomalaisten kanssa. Olemme olleet niin tyytyväisiä päästyämme puhumaan suomea ja jakamaan yhteisen kulttuuritaustan, ettemme ole tutustuneet muihin purjehtijoihin. Noomin läksiäispizzat syötiin torstaina ja perjantaina Raimo, Hannu ja Junnu lähtivät kohti Galápagossaaria. Arctic Lady meni Balboa Yacht Clubin telakalle muutamaksi päiväksi pohjan maalausta ja vesilinjan korotusta (näköjään jokaisen matkaveneen kohtalo!) varten. Olimme auttamassa nostossa, se oli uusi ja jännä kokemus. Vene vedettiin kiskojen päällä liukuvalla kelkalla kuiville. Vasta toinen yritys onnistui, sillä ensimmäisellä kerralla Arctic Lady jäi liian taakse ja kallistui toiselle kyljelle. Vene pysyy pystyssä kelkkaan sidottujen köysien avulla. Telakka on pieni, ylös mahtuu vain kaksi venettä kerrallaan.


Vene köysillä kiinni kelkkaan ja kuiville


Balboa Yacht Clubin telakka
Kuva: Eija Luoma

Sisäänkirjautumisessa kului kaksi päivää. Ensimmäisenä päivänä ajoimme taksilla satamakapteenin toimistoon, koska laivaliikennekeskus Flamenco Signal ilmoitti meille, etteivät viranomaiset tule veneeseen. Mutta paperit pitääkin tehdä sillä alueella, jossa alus on, eli ajoimme satamaviranomaisen autolla takaisin ankkuripaikalle. Veneeseen asti ei tarvinnut mennä, vaan istuimme jollalaiturin luona olevassa pienessä kahvilassa. Paperityö maksoi 30 dollaria, josta saimme kuitinkin, mutta kuulimme jälkeenpäin, että veloitus ei ehkä ole ihan laillinen. Mutta mitäpä purjehtija voi muuta kuin maksaa. Saimme kyydin maahantuloviranomaisen luo, joka pamautti leimat passeihin, ilman maksua. 
Maanantaina lähdimme hankkimaan purjehduslupaa, joka on voimassa kolme kuukautta ja maksaa 69 dollaria. Satasella on turha yrittää maksaa täällä mitään, joten purjehdusluvan osto vaati talsimisen pankkiin rikkomaan seteli pieniksi. (Pankissa oli tietysti ulos saakka jono.) Seuraavaksi menimme kanavatoimistoon. Saimme itse täyttää sulutuspyynnön tietokoneelle. Koska olemme jo kerran menneet kanavan läpi, Kristiinan tiedot löytyivät koneelta eikä venettä tarvitse mitata uudestaan. Huhu kertoo, että huippunopeuden on oltava vähintään 8 solmua (kolme vuotta sitten 6 solmua), muuten läjähtää kaksinkertainen maksu. Vaikka kuinka yritimme, ei tietokonelomakkeen kutosta saanut muutettua muuksi. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu. Vaatimus 8 solmun huippunopeudesta on hurja. Harva purjevene pystyy siihen 5 hengen miehistöllä, täysin varustein vastatuuleen.
Vaikka Kristiinaa ei tarvitse mitata, oli knaapit, köydet ja fendarit tarkistettava. Vasta tarkastajan käynnin jälkeen mennään pankkiin ja vasta sen jälkeen ollaan jonossa. Tapahtui sama kuin kolme vuotta sitten: tarkastaja ei tullut sinä päivänä kun oli sovittu. Puolentoista päivän odottelun ja kahden puhelinsoiton jälkeen iso luotsivene toi virkailijan Kristiinaan. Tarkastuksen lisäksi tehtiin paperit ja nyt ilmoitimme huippunopeudeksi 8 solmua. Tarkastaja muistutti, että sakkoa tulee, jos sitä vauhtia ei pysty ajamaan. Kannattaa kuitenkin ottaa riski. Varsinkin kun viime aikoina veneet on sulutettu kahden päivän aikana. Aamuvarhaisen lähdön sijaan sulutus aloitetaan iltapäivällä. Kolmen ensimmäisen sulun jälkeen yövytään Gatunjärvellä ja seuraavana päivänä mennään loppumatka.
Perjantai aamuna menimme maksamaan kanavamaksun - tai tarkemmin tekemään 1450 dollarin visamaksuvarauksen. Vasta läpimenon jälkeen veloitetaan joko 600 dollaria, joka on alle 50-jalkaisten veneiden normaalimaksu, tai jos jotain sattuu - viivästys tai muuta - enemmän, aina 1450 dollariin saakka. Sinänsä ihan kätevä systeemi. Jos maksaa käteisellä, joutuu palautusta odottamaan. Lauantaina saimme tietää alustavan kanavapäivän, 19. maaliskuuta, mutta se tulee muuttumaan. Olemme valmiit menemään läpi millä tavalla hyvänsä: keskellä kammiota, lauttana muiden kanssa, hinaajan vieressä tai seinämän vieressä. Viimeksi mainittua eivät monet huviveneilijät valitse pelätessään veneen kolhiutuvan tai saalinkien rikkoutuvan, siksi se saattaa nopeuttaa sulutusta. Meillä on kahdeksan valtavaa fendaripalloa Aleuttien rannoilta, lisäksi kuusi Maritalta saatua autonrengasta, joten eiköhän Kristiinan kylki pysy irti betoniseinästä.
Kolmen vuoden takaiset kanavakokemukset löytyvät täältä, merkinnät 7. ja 12.5.2002.

Panaman kanavaa alettiin rakentaa ranskalaisten toimesta vuonna 1881, mutta 1901 Ranska luopui yrityksestä taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Yhdysvallat osti rakennusoikeudet ranskalaisilta 1902, auttoi Panamaa itsenäistymään ja vuokrasi kanava-alueen. Kanava avattiin vuonna 1914 ja Yhdysvallat vastasi liikenteestä vuoteen 2000 asti. Kanava on 40 mailia pitkä ja siinä on kuusi sulkua, kolme Atlantin ja kolme Tyynenmeren puolella. Sulut ovat parillisia, joten liikenne käy samanaikaisesti molempiin suuntiin. Välissä on 30 mailia pitkä Gatunjärvi. Sulkukammio on 33,5 m leveä, 305 m pitkä ja 26 m syvä. Sulkuun mahtuu maksimissaan 294 metrin mittainen alus, jonka syväys on 12 metriä. Lisätietoa www.pancanal.com 


Arctic Ladyn jollatyyli: Jukka, Eija ja Ari tulossa kylään

15.3.2005 Panama City, Panama
Kanavapäivä on edelleen lauantai, 19. maaliskuuta, vaikka yhdessä vaiheessa puhuttiin 17. päivästä. Aika on kulunut lähinnä odotellessa ja ruokaostoksilla. Panama on halvempi kuin tulevat pysähdyspaikat Bermuda ja Azorit, joten varastot täytetään pullolleen. Hanski on auttanut Maritan porukkaa. Veneeseen asennettiin uusi autopilotti, jonka testaukseen päästiin vasta monen yrittämän jälkeen. Ensin kieltäytyi ankkurivinssi toimimasta, sitten kahtana aamuna moottori ei käynnistynyt. Vasta neljäntenä päivänä päästiin varsinaiseen asiaan, autopilotin kalibrointiin. Viikko kului siis Hanskilta työn touhussa. 
Torstaina, 10.3., Arctic Lady lähti Ecuadoriin ja sieltä edelleen Galápagossaarille. Läksiäisiä ja kipparin synttäreitä vietettiin tutussa pizzapaikassa. (On muuten hyvät pizzat, 3.50 - 7 dollaria, maanantaisin kaksi yhden hinnalla.)


Arctic Ladyn läksiäisten jatkot Kristiinassa: 
Aulin vieressä Irmeli, Jukka, Tapio ja synttärisankARI.

Tapasimme vihdoin Rissasetkin. Heka ja Marja tulivat lauantaina hakemaan meidät autolla kaupungille. Kävimme mm. tukussa ja ostimme juomia: 12 litraa maitoa, 8 litraa tuoremehua sekä runsaasti olutta (22 senttiä tölkki) ja viiniä (1,20 euroa pullo). Että halpaa on.


Tabogan pieni ja idyllinen kylä on vain tunnin matkan 
päässä Panama Citystä.

Sunnuntaina lähdimme seitsemän mailin päässä olevalle Tabogan saarelle. Se on viikonloppuisin panamalaisten suosima retkikohde. Ranta oli täynnä ihmisiä, diskomusiikki raikui ja lahdella pörräsi vesiskoottereita ja kumiveneitä, mutta maanantaina heräsimme rauhaan: olimme ainoa vene lahdella. Oli hyvä päästä pois Flamencon täydeltä ankkuripaikalta, jossa olimme killuneet jo kaksi ja puoli viikkoa. Ja mikä parasta, Tabogalla pääsee uimaan. Flamencon likaisessa vedessä ei ole viitsinyt pulikoida. Vesi on ihanan viileää, 27 asteista (ilma varjossa 34 C). Hannu putsasi pohjan, johon oli paikoin kertynyt kasvustoa ja eliöitä. Aamupäivällä lahdelle saapui Marita, sillä olimme VHF:llä kehuneet Irmelille ja Tapiolle miellyttävää lahtea.
Tabogalla on pieni kylä, joka on hyvin siisti ja kaunis. Talot on maalattu iloisin värein, joka paikassa on kukkia (saaren toinen nimi onkin Isla de Flores). Espanjalaiset asuttivat saaren vuonna 1515, vain kaksi vuotta sen jälkeen kun Vasco Nuñez de Balboa miehineen oli raivannut tiensä kannaksen yli Tyynenmeren rannalle.

Energinen punapää, Vasco Nuñez de Balboa, saapui ensimmäistä kertaa Karibian saarille espanjalaisen aluksen salamatkustajana vuonna 1501. Kymmenisen vuotta myöhemmin hän seilasi samalla tavalla Panaman kannakselle ja ryhtyi tutkimaan ympäristöä sekä etsimään kultaa. Balboa perusti espanjalaisen kylän, Santa Maria la Antiguan Dariéniin vuonna 1510. Se oli ensimmäinen eurooppalainen asujaimisto Amerikan mantereella. Balboa nimitettiin Dariénin tilapäiseksi kuvernööriksi. Hän jatkoi tutkimusretkiään eikä saanut mielestään intiaanien kertomusta suuresta merestä, joka sijaitsi vuorten toisella puolella. Vuonna 1513 Balboa lähti etsimään valtamerta sadan espanjalaisen sotilaan ja yhtä monen tarvikkeita kantavan intiaanin kanssa. Vaikeakulkuiseen matkaan kului kolme viikkoa. 25. syyskuuta 1513 Balboa nousi yksin kukkulalle, josta näkyi Tyyni valtameri. Hän nimesi sen Etelämereksi (Mar del Sur). Balboa jatkoi tutkimusretkiään rannikolle sekä myöhemmin Helmisaarille (Islas las Perlas). Balboan loppuelämä ei ollut yhtä onnekas. Ennen kuin Balboan saavutuksista kertova kirje tavoitti Espanjan kuninkaan, oli Dariénin kuvernööriksi nimitetty Pedro Arias de Ávila, joka vihasi Balboaa ja lopulta mestautti tämän vuonna 1519. Samana vuonna Pedrarias, kuten Avilaa kutsuttiin, perusti Panamán kaupungin. Nykyään yksi Panama Cityn kaupunginosa on nimeltään Balboa.

Miksi "tyyni" valtameri? Erheellisen nimen antoi portugalilainen Ferñao do Magalhães eli Ferdinand Magellan purjehdittuaan 1520-21 Etelä-Amerikasta Filippiineille, jossa hän kuoli. Mutta eipä Balboan "Etelämeri" olisi ollut sen täsmällisempi, kuin ehkä toiselle puolelle tätä maailman suurinta merta.


Balboan reitti Panaman kannaksen yli vuonna 1513

21.3.2005 Buenaventura, Panama
Perjantaina, 18. maaliskuuta, pääsimme kanavaan. Jonotusaika oli siis tasan kaksi viikkoa. Edellisenä päivänä kirjoittauduimme Balboasta ulos, kuten meitä oli kehoitettu. Ei olisi pitänyt mennä. Turhaa paperisotaa. Täytimme satamatoimistossa lomakkeen ja annoimme miehistöluettelon, jonka jälkeen virkailija kirjoitti pari lappua. Saimme kuitin summalle 4,20 $, mutta maksu olikin 8,20 $. Virkailija osoitti irrallisia leimamerkkejä, niistä siis koostui 4 dollaria. Varmaan samat merkit pyörivät pöydällä päivästä toiseen. Menimme kahden lapun kanssa seuraavaan toimistoon, jossa täytimme uuden lomakkeen. Miehistöksi ilmoitimme kaksi. Jotenkin kuitenkin tuli juttua miehistön lukumäärästä. Papereita oltiin kirjoittamassa ainoastaan välille Balboa-Colon eli kanavaosuudelle, jossa minimimiehistö on viisi. Mutta ei meillä ollut köysimiehiksi tulevien suomalaisten passien numeroita tai syntymäaikoja puhumattakaan miehistöluettelosta. Virjailija haki paikalle erittäin närkästyneen pomon. Nainen jankkasi miehistöluettelosta keikkuen viiden sentin koroillaan. Lopulta juttu ratkesi niin, että kirjoitimme heidän lomakkeelleen kaikkien viiden nimet, mutta henkilötiedot vain meiltä kahdelta. Taas kirjoitettiin uusi kuitti (1,50 $), maksoimme ja saimme 48 tuntia voimassa olevan zarpen eli lähtöluvan. Aiemmin viikolla veneeseen ilmestyi terveystarkastaja, jonka käynti maksoi 15 dollaria.


Balboan jahtiklubilla ollaan poijussa aivan laivaväylän vieressä. Poijupaikka maksaa 0.35 $ jalka.


Irmelin ja Tapion S/Y Marita, Pendrick 40

Kuudelta aamulla Flamenco signal kutsui meitä VHF:llä ja varmisti sijaintimme. Olimme Balboan jahtiklubilla, sopivasti laivareitin vieressä, joten saimme odottaa poijussa luotsia (tai tarkemmin neuvonantajaa, advisoria, jolla ei ole samaa vastuuta kuin luotsilla). Seitsemältä luotsivene toi kapteeni Manuel Mendietan kyytiin. Irmeli ja Tapio hyppäsivät viereisessä poijussa olleesta Maritasta mukaan ja viides köysimies Heikki oli tullut Kristiinaan jo edellisenä iltana. Lähdimme kohti ensimmäistä sulkua.
Manuel osoittautui erittäin ammattitaitoiseksi. Kolmen vuoden takainen sulutus oli hermostunutta sekoilua, joten olimme jännittyneitä, mutta stressi helpotti kun huomasimme miten rauhallinen luotsimme oli. Manuel on ollut 9 vuotta merillä ja toimii nykyään hinaajan kipparina. Hän alkoi itse laitella fendareita ja köysiä paikoilleen sekä antoi selkeitä ohjeita. Menimme sulkuun 100-jalkaisen moottoriveneen kylkeen, joka puolestaan oli hinaajan kyljessä. Muodostelma purettiin joka sulutuksen jälkeen. Tämä oli meille helppoa, sillä ei tarvinnut kuin huolehtia siitä että köydet tulivat tiukasti kiinni moottoriveneeseen ja että fendarit olivat oikeassa kohdassa. Moottoriveneen omat fendarit olivat kaikki toisella kyljellä, mutta Aleuttien rannoilta löytämämme isot rapupoijut riittivät mainiosti. Moottoriveneessä oli palkkamiehistö, joka toimi nopeasti ja kokeneesti. Mirafloresin kaksi sulkua ja Pedro Miguelin yksi sulku nostivat Kristiinan 26 metriä merenpinnan yläpuolelle.


Mirafloresin sululla moottoriveneen kyljessä. Nousu tapahtuu aina laivan takana.


Advisorimme Manuel oli rauhallinen ja pätevä,
parempaa ei olisi voinut toivoa.

Sitten oli edessä 30 mailin moottorointi pitkin Gaillardin kanavaa ja halki Gatunjärven. Taas alkoi huolestuttaa. Missään nimessä emme pysyisi moottoriveneen vauhdissa. Hanskia hermostutti myös koneen kuumeneminen. Kovilla kierroksilla lämpötila nousi nopeasti sataan. Turhia huolia! Kuuden solmun vauhti riittäisi, ilmoitti luotsimme, sillä sulutus tapahtuisi vasta klo 15. Ajoimme reilun viiden solmun nopeutta eikä koneen lämpötila kohonnut 88 astetta ylemmäs. Luotsimme oli ruorissa koko matkan, joten myös Hannu pääsi rentoutumaan. Söimme lohisalaattia lounaaksi, myöhemmin juotiin kahvit omenatortun kera.


Gatunjärvellä oli jo nauru herkässä.


Näinkin saa siirrettyä veneensä valtamereltä toiselle.

Kolmen maissa olimme Gatunsuluilla, mutta aikataulu olikin muuttunut, pääsisimme alas klo 16.30. "Time to relax", sanoi Manuel. Kiinnityimme poijuun. Hanski ja Auli kävivät uimassa (ei krokotiileja näkyvissä). Oli hyvä huuhdella hiet makealla vedellä. Moottorivene oli myös odottamassa - oli ollut useita tunteja - ja jostain syystä se jäi edelleen odottamaan kun me lähdimme kohti sulkuja. Menimme alas seinän vierellä, mikä tarkoittaa että meillä oli köydet kiinni kanavapollareissa perästä ja keulasta. Köysistä annettiin löysää sen mukaan kun veden pinta laski. Tämä oli helppoa ainakin näin alas mennessä, jolloin kammiossa ei ole turbulenssia. Takanamme oli pieni matkustajalaiva. Sulkuja on kolme peräkkäin ja korkeusero on yhteensä 26 metriä. Illan hämärtyessä olimme vihdoin Atlantilla. Helpotus!


Viimeisillä suluilla luotsimme oli ruorissa ja kippari toimi köysimiehenä.


Keulaköyttä hoitivat Heka ja Irmeli

Ajoimme Colonin jahtiklubille ja heti meiltä tultiin pyytämään autonrenkaita. Huviveneiden liikenne Tyyneltä Atlantille on vähäisempää kuin toiseen suuntaan, renkaista melkein tapellaan. Heikki lähti kotiin, Irmeli ja Tapio jäivät yöksi. Menimme illalliselle jahtiklubille ja siellähän kuului ensimmäiseksi suomenkieli. Maailmanympäripurjehduksella olevan helsinkiläisen Mindoran miehistö odotti sulutusta. Jonotukseen kuluu Atlantin puolella lähes kuukausi.
Lauantaina siivosimme, täytimme vesitankit ja sitten kryssimme 15-20 solmun vastatuulessa Buenaventuraan, Rissasten talon eteen. Oli outoa ankkuroitua matalaan. Kölin alla on vain puoli metriä vettä, mutta eipä vuorovettäkään ole kuin nimeksi. Atlantilla ollaan!

Hyvää pääsiäistä!

30.3.2005 Colón, Panama
Pääsiäinen meni laiskotellessa Rissasten luona. Hannu korjasi kolmatta kertaa vuotavaa kumivenettä, mutta muuten emme tehneet juuri mitään. Yhtenä päivänä sentään retken amerikkalaiselle apinainstituutille, jossa Heikki on töissä. Onnistuimme näkemäänkin mölyapinoita, mutta sen verran korkealla puiden latvoissa ne keikkuivat ettei valokuvaa saanut. Tiistaina purjehdimme navakassa myötätuulessa takaisin Colonin jahtiklubille, jossa oli kaksi suomalaista purjevenettä, Necesse (Avance 36) Lahdesta ja Satu III (S&S 38) Tampereelta. Kumpikin menossa pallon ympäri.


Colonin jahtiklubin rakennus ja jollalaituri.
Laituripaikka maksaa 0.65 $ jalka. 
Lähellä on ilmainen ankkurialue, "the Flats".


Necesse ja Satu III

Me puolestamme suuntaamme pohjoiseen, kotiin. Matkaa on vielä 7000 meripeninkulmaa eli saman verran kuin Panamasta Uuteen Seelantiin. Koillispasaatien vuoksi menemme Kuubaan, Karibia jää taas kokematta. Jotkut kryssivät Panamasta itään - kuten ranskalaisystävämme Jean ja Sylvie, ja vielä kovissa joulukuun tuulissa - mutta meistä ei ole siihen.


Reitti kulkee Kolumbialle kuuluvan Providenciasaaren
kautta kohti Kuuban länsikärkeä. Saattaa olla että poikkeamme Meksikossa, joko Cozumelilla tai Isla Mujeresilla.  Kuubasta jatkamme Bahaman ja Floridan välistä kohti Bermudaa. Golfvirta antaa lisävauhtia, mutta pohjoistuulen sattuessa meri nousee pahaksi (virta vastaan tuuli), joten silloin on ehkä pakko poiketa Bahamalle. Koillispasaatin ja voimakkaiden merivirtojen vuoksi Kuuban ja Haitin välinen reitti on huonompi vaihtoehto.

Etäisyyksiä:
Panama - Providencia 280 nm
Providencia - Kuuban länsikärki 540 nm
Providencia - Cozumel (Meksiko) 530 nm
Cozumel - Kuuban länsikärki 150 nm
Kuuban länsikärki - Havanna 180 nm
Havanna - Bahamas 300 nm
Havanna - Bermuda 1100 nm
Bermuda - Azorit 1800 nm
Azorit - Englanti noin 1300 nm
Englanti - Helsinki noin 1500 nm


Panama - Providencia - Cozumel - Havanna - Bermuda - Azorit - Englanti - Helsinki noin 7000 mailia

 

 

Edellinen  -  Seuraava