|
26.2.2005 Panama City, Panama
Ympyrä - tai tarkemmin kahdeksikko - sulkeutui torstaina, 24. helmikuuta, kun
saavuimme Panamaan. Kolme vuotta olemme seilanneet Tyyntämerta. Kaksi kertaa
halki, lopuksi 8000 mailia pitkin rannikkoa. Meripeninkulmia kertyi
saman verran kuin Ellenin pallonkierrossa (joka on muuten huima suoritus),
27.000. Tässä pieni tilasto:
| Panama - Uusi Seelanti |
8300 |
toukokuu 2002 - marraskuu 2002 |
6 kk |
| Uudessa Seelannissa |
1700 |
marraskuu 2002 - huhtikuu 2003 |
6 kk |
| Uusi Seelanti - Alaska |
7900 |
huhtikuu 2003 - elokuu 2003 |
3 kk |
| Syksy Alaskassa |
1000 |
elokuu 2003 - marraskuu 2003 |
3 kk |
| Cordova - Aleutit
- Sitka |
2600 |
huhtikuu 2004 - heinäkuu 2004 |
3 kk |
| Sitka - Panama |
5500 |
elokuu 2004 - helmikuu 2005 |
7 kk |
Oli helpotus saapua Panamaan. Oikeastaan tajusimme vasta jälkeenpäin kuinka stressaantuneita olimme olleet
kireästä aikataulusta. Ohitimme Costa Rican, mutta pysähdyimme sata mailia
ennen Panamanlahtea yksinäiseen ja kauniiseen ankkurilahteen lepäämään ja
odottamaan sopivaa keliä. Panamanlahdella tuulee nimittäin aina pohjoisesta,
yleensä noin 20 solmua, ja lisäksi pohjoiseen menijöitä hidastaa voimakas
vastavirta.
Ankkuripaikka oli paratiisi. Oli ihanaa olla yksin. Uimme ja luimme ja lepäsimme.
Rannalta lähti pari polkua, joita lähdimme innolla tutkimaan, mutta ne eivät
vieneet minnekään. Teimme nuotion rannalle ja haudutimme perunoita. Katselimme
pelikaanien kalastusta ja ihmettelimme ilmaan hyppiviä rauskuja. Ne tekivät
korkeita hyppyjä, kolme kierrosta kerien tai viisi metriä eteen
"siipiään" räpytellen. Hassua. Yritimme kiikaroida puissa
mölyäviä apinoita, mutta ei sattunut silmään. Viimeisenä aamuna kävimme
vielä uimassa ja silloin Auli näki hain! Onneksi emme olleet kaukana
veneestä, Hannu toisella puolella, Auli portaiden lähellä. Hannu tuli ylös
ilman portaita, taisi olla kannella ennen Aulia. Katselimme valtavaa tummaa
hahmoa ja vettä leikkaavaa evää. Kylmät väristykset kulkivat helteestä
huolimatta ja tappajahai filmi alkoi pyöriä päässä. Hai ui lähemmäksi
venettä, mutta kääntyi sitten rantaa kohti. Se oli iso, noin puolen
Kristiinan pituinen (5-6 m) ja hyvin tumma. Meillä on ainoastaan uusiseelantilainen
kalakirja, jossa on yksi 5-8 metriseksi kasvava tumma hai, Basking shark, mutta
oliko tämä jättiläishai vai muuten vaan isokokoinen, ei ole aavitustakaan.
Kammottava se kuitenkin oli. Varsinkin kun olimme polskineet vedessä useita
kertoja päivässä. Mitä jos Auli ei olisi huomannut evää...
|

Veneessä oli keskipäivällä niin kuuma,
että muutimme rannalle.
|

Olimme
tulleet sademetsään. Ruskeankuiva maisema vaihtui vihreäksi Costa
Rican tienoilla.
|
Kolmen leppoisan ja virkistävän
päivän jälkeen sääkartta lupasi viiden solmua tuulta Panamanlahdelle, joten
nostimme ankkurin. Halusimme mieluummin ajaa koneella heikossa tuulessa kuin
jumittua kryssimään. Pahaniemessä, Cabo Malassa, tuuli parikymmentä solmua,
mutta sen jälkeen tuuli laantui ja ajelimme sadan mailin matkan koneella
ajoittain purjeilla auttaen. Torstaiaamuna lähestyimme Flamencon ankkurialuetta
ja mitä näimmekään: Suomen lippu! Ensimmäinen kohtaamamme suomalainen vene!
Se oli Arin ja Eijan Arctic Lady, 40-jalkainen Limimetallin
teräsvene, joka on viimeiset 10 vuotta ollut Välimerellä. Kannella seisoi
gasti, Jukka, jonka olimme tavanneet Buenaventurassa Rissasten luona kolme
vuotta sitten. Oli todella hauska
tavata suomalaisia purjehtijoita. Arctic Lady oli pari päivää aikaisemmin
tullut kanavasta ja nyt Tyynimeri odottaa. Olimme sopivasti saaneet
hyvänkokoisen mahimahin, joten kutsuimme Arin ja Eijan illalliselle. Juttua
riitti ja yhteisiä tuttuja löytyi, sillä Arctic Lady on alunperin
sindbadilainen alus.
Suomalaisseura ei loppunut siihen. Seuraavana päivänä kanavasta tuli läpi s/y
Marita. Myös Irmelin ja Tapion olimme tavanneet kolme vuotta sitten
Rissasten luona Atlantin puolella. Suomalaiseksi voi kai lukea myös Ruotsin
lipun alla seilaavan s/y Noomin. Perjantai-iltana Balboan
jahtiklubin baarissa suomenkieli raikui yhdeksän hengen voimin.

Arctic Lady - ensimmäinen tapaamamme suomalaisvene - on
lähtöisin Sindbadista, mutta ollut 10 vuotta Välimerellä ja viimeiset
kaksi vuotta Karibialla. Nyt edessä on pallonkierto.
6.3.2005 Panama City,
Panama
Viikko on hujahtanut vilauksessa, hoidellessa muodollisuuksia sekä
autellessa ja seurustellessa muiden suomalaisten kanssa. Olemme olleet niin
tyytyväisiä päästyämme puhumaan suomea ja jakamaan yhteisen
kulttuuritaustan, ettemme ole tutustuneet muihin purjehtijoihin. Noomin
läksiäispizzat syötiin torstaina ja perjantaina Raimo, Hannu ja Junnu
lähtivät kohti Galápagossaaria. Arctic Lady meni Balboa Yacht
Clubin telakalle muutamaksi
päiväksi pohjan maalausta ja vesilinjan korotusta (näköjään jokaisen
matkaveneen kohtalo!) varten. Olimme auttamassa nostossa, se oli uusi ja jännä
kokemus. Vene vedettiin kiskojen päällä liukuvalla kelkalla kuiville. Vasta
toinen yritys onnistui, sillä ensimmäisellä kerralla Arctic Lady jäi liian
taakse ja kallistui toiselle kyljelle. Vene pysyy pystyssä kelkkaan sidottujen
köysien avulla. Telakka on pieni, ylös mahtuu vain kaksi venettä kerrallaan.
|

Vene köysillä kiinni kelkkaan ja
kuiville
|

Balboa Yacht Clubin telakka
Kuva: Eija Luoma
|
Sisäänkirjautumisessa kului kaksi
päivää. Ensimmäisenä päivänä ajoimme taksilla satamakapteenin
toimistoon, koska laivaliikennekeskus Flamenco Signal ilmoitti meille, etteivät
viranomaiset tule veneeseen. Mutta paperit pitääkin tehdä sillä alueella,
jossa alus on, eli ajoimme satamaviranomaisen autolla takaisin ankkuripaikalle.
Veneeseen asti ei tarvinnut mennä, vaan istuimme jollalaiturin luona olevassa
pienessä kahvilassa. Paperityö maksoi 30 dollaria,
josta saimme kuitinkin,
mutta kuulimme jälkeenpäin, että veloitus ei ehkä ole ihan laillinen. Mutta
mitäpä purjehtija voi muuta kuin maksaa. Saimme kyydin maahantuloviranomaisen
luo, joka pamautti leimat passeihin, ilman maksua.
Maanantaina lähdimme hankkimaan purjehduslupaa, joka on voimassa kolme
kuukautta ja maksaa 69 dollaria. Satasella on turha yrittää maksaa täällä
mitään, joten
purjehdusluvan osto vaati talsimisen pankkiin rikkomaan seteli pieniksi. (Pankissa oli tietysti ulos saakka jono.) Seuraavaksi menimme kanavatoimistoon.
Saimme itse täyttää sulutuspyynnön tietokoneelle. Koska olemme jo kerran
menneet kanavan läpi, Kristiinan tiedot löytyivät koneelta eikä venettä
tarvitse mitata uudestaan. Huhu kertoo, että huippunopeuden on oltava
vähintään 8 solmua (kolme vuotta sitten 6 solmua), muuten läjähtää
kaksinkertainen maksu. Vaikka kuinka yritimme, ei tietokonelomakkeen kutosta
saanut muutettua muuksi. Nähtäväksi jää, mitä tapahtuu. Vaatimus 8 solmun
huippunopeudesta on hurja. Harva purjevene pystyy siihen 5 hengen miehistöllä,
täysin varustein vastatuuleen.
Vaikka Kristiinaa ei tarvitse mitata, oli knaapit, köydet ja fendarit
tarkistettava. Vasta tarkastajan käynnin jälkeen mennään pankkiin ja vasta
sen jälkeen ollaan jonossa. Tapahtui sama kuin kolme vuotta sitten: tarkastaja
ei tullut sinä päivänä kun oli sovittu. Puolentoista päivän odottelun ja
kahden puhelinsoiton jälkeen iso luotsivene toi virkailijan Kristiinaan.
Tarkastuksen lisäksi tehtiin paperit ja nyt ilmoitimme huippunopeudeksi 8
solmua. Tarkastaja muistutti, että sakkoa tulee, jos sitä vauhtia ei pysty
ajamaan. Kannattaa kuitenkin ottaa riski. Varsinkin kun viime aikoina veneet on
sulutettu kahden päivän aikana. Aamuvarhaisen lähdön sijaan sulutus
aloitetaan iltapäivällä. Kolmen ensimmäisen sulun jälkeen yövytään
Gatunjärvellä ja seuraavana päivänä mennään loppumatka.
Perjantai aamuna menimme maksamaan kanavamaksun - tai tarkemmin tekemään 1450
dollarin visamaksuvarauksen. Vasta läpimenon jälkeen veloitetaan joko 600
dollaria, joka on alle 50-jalkaisten veneiden normaalimaksu, tai jos jotain
sattuu - viivästys tai muuta - enemmän, aina 1450 dollariin saakka. Sinänsä
ihan kätevä systeemi. Jos maksaa käteisellä, joutuu palautusta odottamaan.
Lauantaina saimme tietää alustavan kanavapäivän, 19. maaliskuuta,
mutta se tulee muuttumaan. Olemme valmiit menemään läpi millä tavalla
hyvänsä: keskellä kammiota, lauttana muiden kanssa, hinaajan vieressä tai
seinämän vieressä. Viimeksi mainittua eivät monet huviveneilijät valitse
pelätessään veneen kolhiutuvan tai saalinkien rikkoutuvan, siksi se saattaa
nopeuttaa sulutusta. Meillä on kahdeksan valtavaa fendaripalloa Aleuttien
rannoilta, lisäksi kuusi Maritalta saatua autonrengasta, joten eiköhän
Kristiinan kylki pysy irti betoniseinästä.
Kolmen vuoden takaiset kanavakokemukset löytyvät täältä,
merkinnät 7. ja 12.5.2002.
Panaman kanavaa alettiin rakentaa
ranskalaisten toimesta vuonna 1881, mutta 1901 Ranska luopui yrityksestä
taloudellisten vaikeuksien vuoksi. Yhdysvallat osti rakennusoikeudet ranskalaisilta 1902, auttoi Panamaa itsenäistymään ja vuokrasi kanava-alueen.
Kanava avattiin vuonna 1914 ja Yhdysvallat vastasi liikenteestä vuoteen 2000
asti. Kanava on 40 mailia pitkä ja siinä on kuusi sulkua, kolme Atlantin ja
kolme Tyynenmeren puolella. Sulut ovat parillisia, joten liikenne käy samanaikaisesti molempiin suuntiin.
Välissä on 30 mailia pitkä Gatunjärvi. Sulkukammio on 33,5 m leveä, 305 m
pitkä ja 26 m syvä. Sulkuun mahtuu maksimissaan 294 metrin mittainen alus,
jonka syväys on 12 metriä. Lisätietoa www.pancanal.com

Arctic Ladyn jollatyyli: Jukka, Eija ja Ari
tulossa kylään
15.3.2005
Panama City, Panama
Kanavapäivä on edelleen lauantai, 19.
maaliskuuta, vaikka yhdessä vaiheessa puhuttiin 17. päivästä. Aika on
kulunut lähinnä odotellessa ja ruokaostoksilla. Panama on halvempi kuin
tulevat pysähdyspaikat Bermuda ja Azorit, joten varastot täytetään
pullolleen. Hanski on auttanut Maritan porukkaa. Veneeseen
asennettiin uusi autopilotti, jonka testaukseen päästiin vasta monen
yrittämän jälkeen. Ensin kieltäytyi ankkurivinssi toimimasta, sitten kahtana
aamuna moottori ei käynnistynyt. Vasta neljäntenä päivänä päästiin
varsinaiseen asiaan, autopilotin kalibrointiin. Viikko kului siis Hanskilta
työn touhussa.
Torstaina, 10.3., Arctic Lady lähti Ecuadoriin ja sieltä
edelleen Galápagossaarille. Läksiäisiä ja kipparin synttäreitä vietettiin
tutussa pizzapaikassa. (On muuten hyvät pizzat, 3.50 - 7 dollaria, maanantaisin
kaksi yhden hinnalla.)

Arctic Ladyn läksiäisten jatkot Kristiinassa:
Aulin vieressä Irmeli, Jukka, Tapio ja synttärisankARI.
Tapasimme vihdoin Rissasetkin. Heka ja
Marja tulivat lauantaina hakemaan meidät autolla kaupungille. Kävimme
mm. tukussa ja ostimme juomia: 12 litraa maitoa, 8 litraa tuoremehua sekä
runsaasti olutta (22 senttiä tölkki) ja viiniä (1,20 euroa pullo). Että
halpaa on.

Tabogan pieni ja idyllinen kylä on vain tunnin
matkan
päässä Panama Citystä.
Sunnuntaina lähdimme seitsemän mailin päässä
olevalle Tabogan saarelle. Se on viikonloppuisin panamalaisten
suosima retkikohde. Ranta oli täynnä ihmisiä, diskomusiikki raikui ja
lahdella pörräsi vesiskoottereita ja kumiveneitä, mutta maanantaina
heräsimme rauhaan: olimme ainoa vene lahdella. Oli hyvä päästä pois
Flamencon täydeltä ankkuripaikalta, jossa olimme killuneet jo kaksi ja puoli
viikkoa. Ja mikä parasta, Tabogalla pääsee uimaan. Flamencon likaisessa
vedessä ei ole viitsinyt pulikoida. Vesi on ihanan viileää, 27 asteista (ilma
varjossa 34 C). Hannu putsasi pohjan, johon oli paikoin kertynyt kasvustoa ja
eliöitä. Aamupäivällä lahdelle saapui Marita, sillä olimme VHF:llä
kehuneet Irmelille ja Tapiolle miellyttävää lahtea.
Tabogalla on pieni kylä, joka on hyvin siisti ja kaunis. Talot on maalattu
iloisin värein, joka paikassa on kukkia (saaren toinen nimi onkin Isla de
Flores). Espanjalaiset asuttivat saaren
vuonna 1515, vain kaksi vuotta sen jälkeen kun Vasco Nuñez de Balboa
miehineen oli raivannut tiensä kannaksen yli Tyynenmeren rannalle.
Energinen punapää, Vasco
Nuñez de Balboa, saapui ensimmäistä kertaa Karibian saarille
espanjalaisen aluksen salamatkustajana vuonna 1501. Kymmenisen vuotta myöhemmin
hän seilasi samalla tavalla Panaman kannakselle ja ryhtyi tutkimaan
ympäristöä sekä etsimään kultaa. Balboa perusti espanjalaisen kylän, Santa
Maria la Antiguan Dariéniin vuonna 1510. Se oli ensimmäinen eurooppalainen
asujaimisto Amerikan mantereella. Balboa nimitettiin Dariénin tilapäiseksi
kuvernööriksi. Hän jatkoi tutkimusretkiään eikä saanut mielestään
intiaanien kertomusta suuresta merestä, joka sijaitsi vuorten toisella
puolella. Vuonna 1513 Balboa lähti etsimään valtamerta sadan espanjalaisen
sotilaan ja yhtä monen tarvikkeita kantavan intiaanin kanssa. Vaikeakulkuiseen
matkaan kului kolme viikkoa. 25. syyskuuta 1513 Balboa nousi yksin kukkulalle,
josta näkyi Tyyni valtameri. Hän nimesi sen Etelämereksi (Mar del Sur).
Balboa jatkoi tutkimusretkiään rannikolle sekä myöhemmin Helmisaarille
(Islas las Perlas). Balboan loppuelämä ei ollut yhtä onnekas. Ennen kuin
Balboan saavutuksista kertova kirje tavoitti Espanjan kuninkaan, oli Dariénin
kuvernööriksi nimitetty Pedro Arias de Ávila, joka vihasi
Balboaa ja lopulta mestautti tämän vuonna 1519. Samana vuonna Pedrarias, kuten
Avilaa kutsuttiin, perusti Panamán kaupungin. Nykyään yksi Panama Cityn
kaupunginosa on nimeltään Balboa.
Miksi "tyyni" valtameri?
Erheellisen nimen antoi portugalilainen Ferñao do Magalhães eli
Ferdinand Magellan purjehdittuaan 1520-21 Etelä-Amerikasta Filippiineille,
jossa hän kuoli. Mutta eipä Balboan "Etelämeri" olisi ollut sen
täsmällisempi, kuin ehkä toiselle puolelle tätä maailman suurinta merta.

Balboan reitti Panaman kannaksen yli vuonna 1513
21.3.2005 Buenaventura,
Panama
Perjantaina, 18. maaliskuuta, pääsimme kanavaan. Jonotusaika oli siis tasan
kaksi viikkoa. Edellisenä päivänä kirjoittauduimme Balboasta ulos, kuten
meitä oli kehoitettu. Ei olisi pitänyt mennä. Turhaa paperisotaa. Täytimme
satamatoimistossa lomakkeen ja annoimme miehistöluettelon, jonka jälkeen
virkailija kirjoitti pari lappua. Saimme kuitin summalle 4,20 $, mutta maksu
olikin 8,20 $. Virkailija osoitti irrallisia leimamerkkejä, niistä siis
koostui 4 dollaria. Varmaan samat merkit pyörivät pöydällä päivästä
toiseen. Menimme kahden lapun kanssa seuraavaan toimistoon, jossa täytimme
uuden lomakkeen. Miehistöksi ilmoitimme kaksi. Jotenkin kuitenkin tuli juttua
miehistön lukumäärästä. Papereita oltiin kirjoittamassa ainoastaan välille
Balboa-Colon eli kanavaosuudelle, jossa minimimiehistö on viisi. Mutta ei
meillä ollut köysimiehiksi tulevien suomalaisten passien numeroita tai
syntymäaikoja puhumattakaan miehistöluettelosta. Virjailija haki paikalle
erittäin närkästyneen pomon. Nainen jankkasi miehistöluettelosta keikkuen
viiden sentin koroillaan. Lopulta juttu ratkesi niin, että kirjoitimme heidän
lomakkeelleen kaikkien viiden nimet, mutta henkilötiedot vain meiltä kahdelta.
Taas kirjoitettiin uusi kuitti (1,50 $), maksoimme ja saimme 48 tuntia voimassa
olevan zarpen eli lähtöluvan. Aiemmin viikolla veneeseen ilmestyi
terveystarkastaja, jonka käynti maksoi 15 dollaria.
|

Balboan jahtiklubilla ollaan poijussa aivan laivaväylän vieressä.
Poijupaikka maksaa 0.35 $ jalka.
|

Irmelin ja Tapion S/Y Marita, Pendrick 40
|
Kuudelta aamulla Flamenco signal kutsui meitä
VHF:llä ja varmisti sijaintimme. Olimme Balboan jahtiklubilla, sopivasti
laivareitin vieressä, joten saimme odottaa poijussa luotsia (tai tarkemmin
neuvonantajaa, advisoria, jolla ei ole samaa vastuuta kuin luotsilla).
Seitsemältä luotsivene toi kapteeni Manuel Mendietan kyytiin. Irmeli
ja Tapio hyppäsivät viereisessä poijussa olleesta Maritasta mukaan ja
viides köysimies Heikki oli tullut Kristiinaan jo edellisenä
iltana. Lähdimme kohti ensimmäistä sulkua.
Manuel osoittautui erittäin ammattitaitoiseksi. Kolmen vuoden takainen sulutus
oli hermostunutta sekoilua, joten olimme jännittyneitä, mutta stressi helpotti
kun huomasimme miten rauhallinen luotsimme oli. Manuel on ollut 9 vuotta
merillä ja toimii nykyään hinaajan kipparina. Hän alkoi itse laitella
fendareita ja köysiä paikoilleen sekä antoi selkeitä ohjeita. Menimme
sulkuun 100-jalkaisen moottoriveneen kylkeen, joka puolestaan oli hinaajan
kyljessä. Muodostelma purettiin joka sulutuksen jälkeen. Tämä oli meille
helppoa, sillä ei tarvinnut kuin huolehtia siitä että köydet tulivat
tiukasti kiinni moottoriveneeseen ja että fendarit olivat oikeassa kohdassa.
Moottoriveneen omat fendarit olivat kaikki toisella kyljellä, mutta Aleuttien
rannoilta löytämämme isot rapupoijut riittivät mainiosti. Moottoriveneessä
oli palkkamiehistö, joka toimi nopeasti ja kokeneesti. Mirafloresin kaksi
sulkua ja Pedro Miguelin yksi sulku nostivat Kristiinan 26 metriä merenpinnan
yläpuolelle.
|

Mirafloresin sululla moottoriveneen kyljessä. Nousu tapahtuu aina
laivan takana.
|

Advisorimme Manuel oli rauhallinen ja pätevä,
parempaa ei olisi voinut toivoa.
|
Sitten oli edessä 30 mailin moottorointi pitkin
Gaillardin kanavaa ja halki Gatunjärven. Taas alkoi huolestuttaa. Missään
nimessä emme pysyisi moottoriveneen vauhdissa. Hanskia hermostutti myös koneen
kuumeneminen. Kovilla kierroksilla lämpötila nousi nopeasti sataan. Turhia
huolia! Kuuden solmun vauhti riittäisi, ilmoitti luotsimme, sillä sulutus
tapahtuisi vasta klo 15. Ajoimme reilun viiden solmun nopeutta eikä koneen
lämpötila kohonnut 88 astetta ylemmäs. Luotsimme oli ruorissa koko matkan,
joten myös Hannu pääsi rentoutumaan. Söimme lohisalaattia lounaaksi,
myöhemmin juotiin kahvit omenatortun kera.
|

Gatunjärvellä oli jo nauru herkässä.
|

Näinkin saa siirrettyä veneensä valtamereltä toiselle.
|
Kolmen maissa olimme Gatunsuluilla, mutta
aikataulu olikin muuttunut, pääsisimme alas klo 16.30. "Time to
relax", sanoi Manuel. Kiinnityimme poijuun. Hanski ja Auli kävivät
uimassa (ei krokotiileja näkyvissä). Oli hyvä huuhdella hiet makealla
vedellä. Moottorivene oli myös odottamassa - oli ollut useita tunteja - ja
jostain syystä se jäi edelleen odottamaan kun me lähdimme kohti sulkuja.
Menimme alas seinän vierellä, mikä tarkoittaa että meillä oli köydet
kiinni kanavapollareissa perästä ja keulasta. Köysistä annettiin löysää
sen mukaan kun veden pinta laski. Tämä oli helppoa ainakin näin alas
mennessä, jolloin kammiossa ei ole turbulenssia. Takanamme oli pieni
matkustajalaiva. Sulkuja on kolme peräkkäin ja korkeusero on yhteensä 26
metriä. Illan hämärtyessä olimme vihdoin Atlantilla. Helpotus!
|

Viimeisillä suluilla luotsimme oli ruorissa ja kippari toimi
köysimiehenä.
|

Keulaköyttä hoitivat Heka ja Irmeli
|
Ajoimme Colonin
jahtiklubille ja heti meiltä tultiin pyytämään autonrenkaita. Huviveneiden
liikenne Tyyneltä Atlantille on vähäisempää kuin toiseen suuntaan,
renkaista melkein tapellaan. Heikki lähti kotiin, Irmeli ja Tapio jäivät
yöksi. Menimme illalliselle jahtiklubille ja siellähän kuului ensimmäiseksi
suomenkieli. Maailmanympäripurjehduksella olevan helsinkiläisen Mindoran
miehistö odotti sulutusta. Jonotukseen kuluu Atlantin puolella lähes kuukausi.
Lauantaina siivosimme, täytimme vesitankit ja sitten kryssimme 15-20 solmun
vastatuulessa Buenaventuraan, Rissasten talon eteen. Oli outoa
ankkuroitua matalaan. Kölin alla on vain puoli metriä vettä, mutta eipä
vuorovettäkään ole kuin nimeksi. Atlantilla ollaan!
Hyvää
pääsiäistä!
30.3.2005 Colón, Panama
Pääsiäinen meni laiskotellessa Rissasten luona. Hannu korjasi kolmatta
kertaa vuotavaa kumivenettä, mutta muuten emme tehneet juuri mitään. Yhtenä
päivänä sentään retken amerikkalaiselle apinainstituutille, jossa Heikki on
töissä. Onnistuimme näkemäänkin mölyapinoita, mutta sen verran korkealla
puiden latvoissa ne keikkuivat ettei valokuvaa saanut. Tiistaina purjehdimme
navakassa myötätuulessa takaisin Colonin jahtiklubille, jossa oli kaksi
suomalaista purjevenettä, Necesse (Avance 36) Lahdesta ja Satu
III (S&S 38) Tampereelta. Kumpikin menossa pallon ympäri.
|

Colonin jahtiklubin rakennus ja
jollalaituri.
Laituripaikka maksaa 0.65 $ jalka.
Lähellä on ilmainen ankkurialue, "the Flats".
|

Necesse ja Satu III
|
Me puolestamme suuntaamme pohjoiseen, kotiin.
Matkaa on vielä 7000 meripeninkulmaa eli saman verran kuin Panamasta Uuteen
Seelantiin. Koillispasaatien vuoksi menemme Kuubaan, Karibia jää taas kokematta. Jotkut kryssivät Panamasta itään - kuten ranskalaisystävämme
Jean ja Sylvie, ja vielä kovissa joulukuun tuulissa - mutta meistä ei ole
siihen.
|

Reitti kulkee Kolumbialle kuuluvan Providenciasaaren
kautta kohti Kuuban länsikärkeä. Saattaa olla että poikkeamme
Meksikossa, joko Cozumelilla tai Isla Mujeresilla. Kuubasta
jatkamme Bahaman ja Floridan välistä kohti Bermudaa. Golfvirta antaa
lisävauhtia, mutta pohjoistuulen sattuessa meri nousee pahaksi (virta
vastaan tuuli), joten silloin on ehkä pakko poiketa Bahamalle.
Koillispasaatin ja voimakkaiden merivirtojen vuoksi Kuuban ja Haitin
välinen reitti on huonompi vaihtoehto.
|
Etäisyyksiä:
Panama - Providencia 280 nm
Providencia - Kuuban länsikärki 540 nm
Providencia - Cozumel (Meksiko) 530 nm
Cozumel - Kuuban länsikärki 150 nm
Kuuban länsikärki - Havanna 180 nm
Havanna - Bahamas 300 nm
Havanna - Bermuda 1100 nm
Bermuda - Azorit 1800 nm
Azorit - Englanti noin 1300 nm
Englanti - Helsinki noin 1500 nm
Panama - Providencia - Cozumel - Havanna - Bermuda - Azorit - Englanti -
Helsinki noin 7000 mailia
|
Edellinen
- Seuraava
|