Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

 

Nicaragua 3. - 15.2.2005

3.2.   10.2.  15.2.  


Keski-Amerikan maat ovat pieniä. Nicaraguan Tyynenmeren
puoleinen rannikko on vain 135 mailia pitkä.

Nicaraguassa on noin 5 miljoonaa asukasta. Maan pinta-ala on 131.000 km², mikä tekee siitä Keski-Amerikan suurimman maan. Asukastiheydeltään se on kuitenkin kaikkein harvaan asutuin, 33 asukasta per km².

Tilastoissa Nicaragua on maailman toiseksi köyhin maa Haitin jälkeen. Tuloerot ovat valtavat. Maassa on vauras vähemmistö, mutta 70 % kansasta elää köyhyydessä. Alle 5-vuotiaista lapsista 20 % kärsii aliravitsemuksesta.

Nicaragua itsenäistyi vuonna 1838. Somozan diktaattorisuku, isä ja pojat, hallitsivat 1936-1979. Heillä oli USA:n tuki. Sen jälkeen valtaan tuli Sandinistisen kansallisen vapautusrintaman (FSLN) muodostama juntta, johtajanaan Daniel Ortega Saavedra, jota Neuvostoliitto tuki. Yhdysvallat alkoi puolestaan tukea oikeistolais- ryhmiä. Contrasota päättyi aselepoon 1990, mutta viimeinen contraryhmä laski aseensa vasta 1997. Sodan jälkeen talous on hiljalleen elpynyt.  Vuonna 1998 hirmumyrsky Mitch surmasi lähes 3000, jätti kodittomaksi 760.000 ihmistä ja aiheutti suuria taloudellisia tappioita.
 
(Lähde: Wsoy Facta 2001.)

3.2.2005 Marina Puesta del Sol, Nicaragua 12 °36 N  87°22 W
Vajaan 600 mailin purjehdus Meksikon Huatulcosta sujui leppoisasti lukuunottamatta Tehuantepecin lahtea. Edellisessä päivityksessä neuvoimme sormi pystyssä, että kannattaa mennä rantoja hipoen, mutta emme tietenkään itse noudattaneet ohjetta, vaan suuntasimme suoraan lahden poikki, jolloin olimme noin 60 mailia rannasta. Luvattu 25 solmua pohjoistuulta oli todellisuudessa 30-35, puuskissa 40-50 solmua. Menimme laitamyötäistä ja autopilotti jaksoi pitää kurssin hyvin. Myräkkää kesti 12 tuntia, yön yli. Aallot olivat noin kolmimetrisiä ja hulluja. Ne kaatuivat veneen päälle, vettä tuli sisään dorateventtiileistä, joita ei yleensä tarvitse ruuvata kiinni. Avotila oli tietenkin läpimärkä ja vahtivuorolainen sai pidellä kaksi käsin kiinni isoimpien aaltojen kohdalla. Ensimmäistä kertaa navigointipöydän avolokeroissa olevat pikkutavarat lentelivät pitkin salonkia. Jotkut aallot olivat kuin jättiläiskäden läimäyksiä kylkeen. Jos edellinen aalto oli vielä sopivasti kallistanut Kristiinan kyljelleen, sattui läimäys jonnekin pohjan ja kyljen välimaastoon ja silloin tavarat sisällä lähtivät kuin pyssyn piipusta. Ja pamaus oli kova. Sisällä oli kuuma, koska kaikki luukut ja venttiilit oli pidettävä kiinni. Hyvä kokemus, ei ole ollut keliä sitten Aleuttien. Tuli muistutetuksi millaista purjehdus oikeastaan on! Aamulla tuuli alkoi heiketä ja aallot kuolivat yhtä nopeasti kun olivat nousseetkin.

Pelottavin kokemus ei ollut tuuli, vaan yksinäinen iso kalastusalus, joka keikkui keskellä lahtea. Auli näki valot vahtivuorollaan noin kolmen maissa yöllä ja totesi tutkasta, että se on paikoillaan. Kurssimme vei meidät reilusti aluksen ohi pohjoisen eli tuulen yläpuolelta. Noin kolme mailia ennen ohitusta huomasin meressä heikosti vilkkuvan poijun. Sitten toisen. Pitkäsiima! Kapu ylös koijasta neuvonpitoon. Kalastusveneellä oli pitkäsiima ulkona, se roikkui itse siiman (tai luultavasti vaijerin) päässä kolmen mailia etelämpänä. Ei auttanut muu kuin lähteä kiertämään. Kerran ajoimme melkein poijujen päälle. Ne olivat tummia kanistereita ilman valoa. Onneksi oli kuutamo. Täytyy kiittää Miss Sophieta, sillä Tehuantepecin jo aiemmin ylittäneet Harald ja Verena olivat varoittaneet meitä kalastajista ja pitkäsiimoista. He saivat köyden potkuriin ja Harald joutui menemään veteen katkaisemaan se. Nyt oli huono keli ajanut pienemmät veneet maihin, vain tämä yksi iso alus oli kalassa. Luultavasti miehistö nukkui täysin tietämättömänä meistä.

Loppumatka oli vaihtelevaa, lähinnä maa- ja merituulta. Ajoittain jouduimme moottoroimaan. Saimme yhden yellowfin tunan eli keltaevä tonnikalan, pienen mahi-mahin ja pari punalihaista tonnikalaa. Vieheeseen kävi myös valtava purje- tai miekkakala, mutta pari mahtavaa ilmahyppyä ja se oli poissa. Kilpikonnia näimme paljon, näiden seutujen hiekkarannat taitavat olla niiden munimispaikkoja. Joskus kilpikonnan selässä istui lokki. Joksikin aikaa saimme suulan kyytiin.

Valtavankokoisen Meksikon jälkeen tuntui hassulta kun viiden päivän matkalla ohitimme kolme maata, Guatemalan, El Salvadorin ja Hondurasin. Tiistaina, toinen helmikuuta, ajoimme sisään Chinandegan lähellä olevaan "auringonlaskun" marinaan (Puesta del Sol), joka on ainoa marina Nicaraguassa. Jätämme veneen tänne ja lähdemme huomenna kiertämään maata.

10.2.2005 Marina Puesta del Sol, Nicaragua
Viisi päivää oli aivan liian lyhyt aika sisämaan matkaamme. Ehdimme käydä vain kahdessa kaupungissa, Estelíssä ja Granadassa sekä pikaisesti Leónissa. Reitin varrella näimme nicaragualaista elämää auton ikkunan takaa, mutta ilmastoidun nelivedon pehmeällä penkillä kosketus todellisuuteen oli sama kuin olisi selaillut kuvalehteä oman olohuoneen sohvalla.
Tiet olivat osin huonokuntoisia, täynnä valtavia kuoppia, joita väistellessä autot mutkittelivat kahden kaistan leveydeltä ja vauhti putosi mateluksi. Liikkeellä oli huomattavasti vähemmän autoja kuin Meksikossa, mutta sitäkin enemmän pyöräilijöitä, ratsastajia, hevoskärryjä ja härkävankkureita. Hevos- ja härkäliikenne ei rajoittunut syrjäisille maanteille, vaan eläimiä näkyi myös kaupunkien kivetyillä kaduilla. Parissa härkävankkurissa näimme puupyörät. Bussiliikenne oli vilkasta ja suurin osa linjureista oli amerikkalaista koulubussimallia, aaltopeltisiä pitkänokkia. Katolla kuljetettiin säkkejä, koreja, nyssyköitä ja pussukoita - joskus matkustajiakin. Rannikolta lähtiessä maasto oli alavaa, viljelysmaata tai puuttomia tasankoja. Vasta Esteliä lähestyessämme tuli eteen kukkuloita ja vuoria. Estelí sijaitsee 800 metrin korkeudessa, mikä tekee ilmastosta hieman viileämmän kuin merenpinnan tasolla. Nyt kuivana kautena maisema oli keltaisen ruskea, ajoittain vihreiden peltojen tai vehmaan joenreunuksen täplittämä.


Härkälauma liikkeellä.

Tapasimme Estelissä Jukka Pakkalan (Aulin ja Jukan äidit ovat kollegoja) ja tutustuimme kahteen suomalaiseen kehitysyhteistyöhankkeeseen, matkailukeskus Casa Esteliin ja tiedepuisto Estelimariin. Jukka on työskennellyt Nicaraguassa 20 vuotta Kansainvälisen Solidaarisuussäätiön palveluksessa (www.finsolid.fi).
Noin 80.000 asukkaan Estelillä on Nicaraguassa vaarallisen paikan maine, jota matkailuhanke pyrkii muuttamaan. Esteli on sandinistien vahvaa tukialuetta. Sekä sisällissodan että contrasodan aikana kaupungissa taisteltiin ankarasti. Varsinkin paikallisia turisteja pyritään houkuttelemaan Esteliin, valtteina kahden tunnin ajo pääkaupungista (hyvä tie) ja viileä(mpi) ilmasto.
Casa Estelin keltainen kaksikerroksinen talo oli helppo huomata. Kurvasimme vilkkaan liikenteen seasta vartioidulle parkkipaikalle neljän tunnin autossa istumisen jälkeen. Talossa on pieni kahvila, nettiyhteydet, kahdenkymmenen tietokoneen luokka sekä käsitöitä myytävänä. Kävimme katsomassa kuinka yläkerrassa tehtiin tauluja liimaamalla värjättyjä maissilehden palasia kovalevylle. Omaperäinen ja symbolinen tekniikka.


Casa Estelí sijaitsee Pan Americana valtatien varrella.

Aivan matkailukeskuksen kulman takana on tiede- ja koulutuskeskus Estelimar. Kansainvälinen solidaarisuussäätiö osti seitsemän hehtaaria maata vuonna 1988. Sodan aikana alueella kasvatettiin vihanneksia, jotka päätyivät päiväkotilapsien lautasille. Vihanneksia kasvatetaan edelleen, mutta nyt painopisteenä on erilaisten kastelujärjestelmien esittely, pientilojen tuottavuuden lisääminen ja perheiden elintason nostaminen. Selkeämmin sanottuna pienten peltotikkujen varassa eläville yritetään saada ruokaa pöytään, sillä maassa on kyliä, joissa ei syödä joka päivä. Pysäyttävä tieto ylipainon kanssa kamppailevalle suomalaiselle. Oppi on joissain kylissä viisinkertaistanut sadot - se kertoo ehkä enemmän vaatimattomasta lähtötilanteesta kuin superviljelystä - mutta myös siitä, kuinka oikealla opastuksella voi saada olennaista aikaan.
Jukka kertoi kehitystyön haasteista, ihmisten vastahankaisuudesta muutoksiin. Elinolojen parantaminen on miltei mahdotonta, mikäli ihmiset itse eivät ole valmiita muutoksiin. Osin syynä on maaginen maailmankuva. Katolisen kirkon opit ja kaikenlaiset uskomukset istuvat edelleen lujasti. Ajatellaan, että köyhyys on kohtalo, johon ei itse voi vaikuttaa. Tiloilla eletään samoin kuin sata vuotta sitten, koska ei uskalleta kokeilla uutta. Eletään kädestä suuhun ja yritetään kestää.


Tiedekeskuksen porkkanapenkki ja muovipulloista rakennettu kastelujärjestelmä.


Yleinen kaivomalli - näitä näimme monen talon pihalla matkamme varrella.

Toinen Jukan mainitsema ongelma on koulutuksen huono taso. Sen vuoksi Tiedekeskuksessa esitellään havainnollisesti - esihistoriallisten eläinhahmojen avulla - teknologian ja fysiikan perusasioita, kuinka kaivonpumppu, tunkki ja vipuvarsi toimivat, kuinka aurinkopaneeli tuottaa sähköä. Tietokeskuksen kirjahylly on täynnä opetusvideoita, silmään sattuvat nimilaput maalaustaiteen historia ja seksuaalikasvatus. Myös täällä on tietokoneluokka ja nettiyhteydet.
Paikka on viihtyisä. Majoitustiloina toimii kaksi valkoiseksi rapattua, punatiilikattoista talorivistöä, jotka runsas kasvillisuus kätkee. Rinteeltä on hieno näköala. Alueella on uima-allas, baari, biljardi ja kokoustilat. Illallisella saimme seuraksemme 14 nuorta tanskalaistyttöä - jäi kysymättä mitä he tekivät Estelimarissa.

Seuraavana päivänä lähdimme käymään pienellä kahvitilalla. Täristimme Jukan ja Roberton kanssa autolla pitkin kivistä ja kuoppaista tietä ylös vuoristoon, jonka jälkeen kävelimme puolisen tuntia alas vehmaaseen laaksoon pitkin pölyävää polkua. Pelkästään kahvitilalla käynti oli kiinnostavaa, eipä sitä tule ajatelleeksi millaisesta kasvista ja minkälaisista olosuhteista joka-aamuinen juoma on peräisin. Mutta tilan omistajan, Alberton, tapaaminen oli kuitenkin ehdottomasti mieleenpainuvin kokemus. Välttääkseen juopottelua Alberto on kanavoinut levottomuutensa ja tarmonsa kalliokaiverruksiin. Jyrkän seinämän täytti kymmenien metrien pituudelta erilaiset kuvat, jotka hän oli 15 vuoden aikana tehnyt. Jokaiseen liittyi tarina, joko itse keksitty tai Nicaraguan historiaan liittyvä. Taiteilija itse esitteli seinämää vuolaasti, kertoen kuvasarjojen taustoja.

Myöhemmin Alberto esitteli meille kuinka kahvipavut kuoritaan pienellä käsimyllyllä. Sen jälkeen ne levitetään aurinkoon kuivumaan. Saimme pienen pussin kahvipapuja mukaan. Ei puutu kuin paahto ja jauhaminen.


Kahvipavut kerätään pensaista käsin. Sitten ne kuoritaan myllyllä, joka sijaitsee usein joen varressa, sillä hommassa tarvitaan vettä.
Kuoritut pavut levitetään aurinkoon kuivumaan.

Estelistä ajoimme neljä tuntia Granadaan, toiseen maailmaan. Granada on Nicaraguan vanhin siirtomaakaupunki, jonka espanjalainen Fransisco Ferdández de Córdoba perusti vuonna 1524. Se sijaitsee Nicaraguajärven rannalla, josta on yhteys Atlantille San Juan jokea pitkin. Tämä teki Granadasta aikanaan tärkeän kauppapaikan. 
Kaunis kaupunki vetää turisteja puoleensa. Keskustan kivetyt kadut eivät pölyä, kirkkain värein maalatut talot ovat siistejä, hotelleja ja ravintoloita riittää. Samana vuonna espanjalaiset olivat perustaneet myös Leónin, joskin se on rähjäisempi kuin Granada eikä niin  turistien suosiossa. León oli pääkapunki perustamisvuodestaan 1524 vuoteen 1857, jolloin Granadan ja Leónin välille sijoittuvasta Managuasta tehtiin maan pääkapunki. Tämä oli kompromissi, sillä liberaalin Leónin ja konservatiivisen Granadan asukkaat nujakoivat keskenään. Jopa siinä määrin, että leonilaiset hommasivat vuonna 1855 amerikkalaisen William Walkerin apuun. Walker piti valtaa joitakin vuosia Granadassa ja sytytti paetessaan kaupungin palamaan.

William Walkerin tarina on uskomaton. Vuonna 1853 hän työntyi Meksikoon pienen joukkonsa kanssa ja julistautui Kalifornian niemimaan presidentiksi. Kun Walker sai leonilaisten tehtävän, se ei jäänyt pelkästään Granadan valtaamiseen, vaan mies valitutti itsensä koko Nicaraguan presidentiksi. Hän julisti orjuuden lailliseksi ja englannin maan viralliseksi kieleksi. Seuraavaksi tavoitteeksi Walker otti koko Keski-Amerikan valloittamisen. Ei kestänyt kauan ennen kuin Walker oli alakynnessä, mutta tyyppi ei antanut periksi: kaksi kertaa hän antautui vapaaehtoisesti USA:n laivastolle välttääkseen kiinnijoutumisen ja kummallakin kerralla hän jatkoi valloitusyritystään. Kolmannella kerralla britit nappasivat Walkerin ja luovuttivat Hondurasiin. Hänet teloitettiin vuonna 1860.

Ylin kuva vasemmalla: Granadan keskustoria hallitsee katedraali. Taustalla siintää Mombachon tulivuori (1345 m), jonne teimme retken. Kilometrin korkeudessa olevaa kasvillisuusvyöhykettä kutsutaan pilvimetsäksi. Ei aivan sademetsää, mutta lähellä.
Alla vasemmalla: tältä näyttivät Granadan talot ennen kuin William Walker poltti kaupungin. Entisöity rakennus, La Gran Francia, on tasokas hotelli ja ravintola.

15.2.2005 San Juan de Sur, Nicaragua
Koko Nicaraguan rannikko on samantyyppinen tuulialue kuin Tehuantepec. Papagalloksi kutsuttu tuuli on yhteydessä Karibian sääsysteemeihin ja voimistuu puhaltaessaan matalan maakaistaleen yli. Erona Tehuantepeciin on laajuus, Papagallo-alue on 200-300 mailia leveä, se ulottuu El Salvadorista Costa Rican pohjoisrannikolle. Kun Atlantin puolella liikkuu kylmä rintama, voimistuvat papagallo-tuulet. Purjehdusohje on sama kuin Tehuantepecille, kannattaa pysytellä 5 mailin sisällä rannikosta.
Olimme jo valmiit jättämään Marina Puesta del Solin, mutta sääkartta näytti kylmän rintaman pyyhkäisevän juuri tuolloin Atlantin puolella. Oli parasta odottaa.


Vuosi sitten avattu Marina Puesta del Sol 
on Nicaraguan ainoa marina. Palvelu on luksustasoa. Paikka työllistää noin sata henkilöä.


Meillä oli miellyttävä ilta marinan omistajien, 
Roberton ja Maria Lauran, kanssa. 

Lauantaina, 12.2., olimme valmiit lähtöön. Vaikka olimme menossa toiseen nicaragualaiseen satamaan, tulivat kaikki kolme viranomaista taas veneelle. Tehtiin pino papereita ja maksoimme 15 dollaria. Näin saimme kansallisen purjehdusluvan, joka oli voimassa vain vuorokauden ja vain määräsatamaan, San Juan de Suriin. (Nicaraguaan sisäänkirjoitus maksoi 29 dollaria, 15 veneeltä ja 7 henkilöltä. Uloskirjoitus maksoi 19 dollaria, 15 veneeltä, 4 per henki. Lähtölupa eli zarpe maksoi 25 dollaria. Yhteensä kaikki teki 88 dollaria. Näitä maksuja ei voinut maksaa paikallisella valuutalla, cordoballa.)


Perjantaina teimme reissun El Viejoon ja...


...Chinandegaan, lähikaupunkeihin.

Aluksi tuuli oli sopiva, noin 10-15 solmua, mutta vastaan tuli aallokkoa, joka kertoi että edessä oli jotain muuta. Pian koillistuuli alkoikin voimistua. Taas teimme toisin kuin neuvotaan: emme pysytelleet rannan tuntumassa, vaan purjehdimme ruori lukossa niin ylös kuin pääsimme. Kurssi piti meidät 10-15 mailia ulkona rannikosta. Tuuli voimistui voimistumistaan ja meno alkoi olla yhtä märkää kuin Tehuantepecillä. Ei onneksi yhtä villiä poukkoilua, mutta sen verran nyökkivää, että Auli oli merisairas. Vauhti oli hyvä ja aamun sarastaessa kello kuusi olimme tulleet 18 tunnissa sata mailia (keskinopeus 5.6 solmua). Matkaa oli jäljellä vain 30 mailia. Mutta sen taittamiseen menikin sitten 10 tuntia! Satama oli suoraan 30-40 solmua puhaltavan tuulen silmässä. Kryssimme ja kryssimme.... Jos meillä olisi ollut zarpe, uloskirjautumislupa, olisimme jatkaneet matkaa Costa Ricaan tai vaikka Panamaan saakka. Mutta kun San Juan de Suriin oli lähdetty, niin sinne sitten mentiin, suolan kuoruttamana, märkänä ja lihakset kivistävinä tasapainoilusta poukkoilevassa veneessä. 
Tuuli ei hellittänyt satamassakaan, se puhalsi 25 solmua, puuskissa 35. Hevosenkengän muotoinen lahti oli täynnä veneitä, suurimmaksi osaksi paikallisia kalapaatteja. Joukossa yksi purjevene (USA), yksi trimaraani (UK) ja yksi moottorijahti (Panama). Laskimme 40 metriä ketjua ulos ja tarkkailimme levottomana ankkurin pitoa. Pohja oli hyvä, ankkuri piti, mutta oli hyvin epämiellyttävää olla kovassa ja puuskaisessa tuulessa veneiden keskellä. Olimme rättiväsyneitä ja kanaillallisen (rakuunakanaa, huom. Lissulle!) jälkeen valmiit punkkaan jo seitsemältä. Uni ei kuitenkaan ollut syvää veneen kallistellessa ja tuulen ujeltaessa. Auli varsinkin nousi aika ajoin tarkkailemaan pitääkö ankkuri tai rekaako edessä oleva iso moottorivene meidän päällemme.
Seuraavana päivänä viranomaiset kävivät tekemässä paperinsa ja sitten lähdimme tutustumaan 6000 asukkaan kylään. San Juan de Sur on sekä paikallisten lomanviettopaikka että turistien ja reppumatkailijoiden suosiossa. Maanantaina satamaan saapui kaksi risteilyalusta, pienemmästä päästä kylläkin. Kylä on siisti ja vauraan oloinen. Hiekkarantaa reunustavat kahvilat, kylä on täynnä nettipaikkoja, käsityökauppoja ja hosteleita.

Seuraava kylmä rintama on lähetymässä, joten emme voi viipyä täällä kovin montaa päivää. Kunhan pääsemme Costa Ricalle kuuluvan Cabo Elenan (10º 50' N 86º W) ympäri, kelin pitäisi kevetä eikä meneminen ole enää niin riippuvainen sääennusteista. Seuraava hankala paikka on vasta Panaman Cabo Mala (Pahaniemi, 7º 30'N 80º W).

Edellinen  -  Seuraava