3.9.2002 Vava'U, Tonga
Pule'anga Fakatu'i'o Tonga, kuten valtion nimi tongaksi kuuluu, on
Tyynenmeren ainoa kuningaskunta. Kapteeni Cook, joka vieraili Tongalla 1773 ja
1777, nimitti saaret Ystävyydensaariksi. Tongan 170 saarta on jaettu viiteen saaristoon,
joista keskeisimmät ovat Vava'U, Haapai ja Tongatapu.
Pääkaupunki Nukualofa sijaitsee eteläisimmällä Tongatapun saarella.
Asukkaita kuningaskunnassa on noin 100.000 ja lähes kaikki (98 %) ovat
tongalaisia. Polynesialaisiin kieliin kuuluvan tongan lisäksi asukkaat puhuvat
englantia, jota opetetaan koulussa. Vuonna 1900 Tonga liitettiin osaksi Brittiläistä
kansainyhteisöä, mutta se säilytti kuitenkin autonomian. Täydellisen itsenäisyyden
Tonga sai vuonna 1970.
Tongan monarkialla on vanhat juuret. Perimätieto on säilyttänyt tiedot
hallitsijoista tuhat vuotta taaksepäin. 1200-luvulla monarkia ulottui
Hawajille, Fidzille ja Niuelle saakka. 1800-luvulla kolme kuninkaallista sukuhaaraa joutui kiistaan
vallasta. Länsimaisilla lähetystyöntekijöillä oli vaikutusta
lopputulokseen, sillä heidän käännyttämänsä kuningasehdokas sai vallan
vuonna 1845 ottaen itselleen nimen George Tupou I. Samalla
kristinusko alkoi levitä. Nykyinen kuningas, Taufa’ahau Tupou IV, nousi valtaistuimelle
vuonna 1965. Hänen poikansa nimitettiin vuonna 2000 pääministeriksi.
Tonga on edelleen hyvin uskonnollinen ja konservatiivinen maa. Valta on
keskittynyt kuninkaalle ja aatelisille. Tongan parlamentissa on 30 jäsentä,
joista 9 valitaan vaaleilla, aateliset valitsevat 9, kuningas 10 ja lisäksi
parlamenttiin kuuluu kaksi kuvernööriä. Kuninkaan nimittämät
ministerinpaikat ovat elinikäisiä. Avioliittoja aatelisperheiden ja
tavallisten perheiden välillä ei katsota hyvällä. Aatelinen menettää
arvonsa naidessaan ei-aatelisen. Sunnuntaisin, kirkkopäivänä, ei ole
soveliasta työskennellä tai urheilla. Uskonto säätelee myös pukeutumista.
Naiset käyttävät nilkkapituista hametta, miehet polvipituista. Tähän kansallisasuun
kuuluu hameen päällä pidettävä pandanus-puun lehdistä kudottu
"matto" eli taovala. Naisten asuun saattaa taovalan
sijaan kuulua pitkä, koristeellinen vyö, kiekie. Kansallisasua
pidetään mm. juhlatilaisuuksissa ja kirkossa. Lisäksi valtion virkamiehet
pukeutuvat siihen.
Perustuslaki takaa jokaiselle aikuiselle tongalaismiehelle pienen
viljelypalstan. Voi vain arvailla kuinka oikeudenmukaisesti viljelyskelpoinen
maa on jaettu aatelisten ja tavallisen kansan kesken. Myös naiset osallistuvat tulojen hankkimiseen esimerkiksi
myymällä käsitöitä ja voivat hoitaa perheen raha-asioita.
Me saavuimme Vava'U-saariston pääkaupungin, Neiafun
ankkuripaikalle torstaina 29.8. Matkalla Niuelta Tongalle menetimme päivän
elämästämme, sillä Tonga sijaitsee kansainvälisen päivämäärärajan
toisella puolella. Aikaero Suomeen muuttui kertaheitolla, nyt olemme 10 tuntia
edellä, kun aiemmin tulimme perässä. Kun meillä on kello aamulla seitsemän,
on se Suomessa edellisen illan yhdeksän. Sekavaa? Aikaeron suurenemisesta
johtuen olemme muuttaneet satelliittipuhelimen päälläoloaikaa, sillä jo
muutaman viikon ajan herätyskello on soinut neljältä aamuyöllä ja
jompikumpi (yleensä Auli) on noussut laittamaan puhelimen päälle. Nyt
puhelin on päällä Suomen aikaa klo 8-10 aamulla, meillä siis
kuuden ja kahdeksan välillä illalla.
Neiafussa on aivan erilainen tunnelma kuin Ranskan Polynesiassa tai Niuella.
Talot ovat aika rähjäisiä, kanat ja possut juoksentelevat kaduilla tai
tonkivat pihoilla ja jopa hautausmaalla. Tongalaiset ovat tuhdinkokoisia eikä turhaa kiirettä
pidetä. Aluksi likaisuus ja verkkaisuus hermostutti meitä, tullauskaan ei
onnistunut heti, mutta äkkiä sitä sopeutuu rytmiin. Mikäs kiire meillä on!
Ankkurilahdella on 50-60 venettä, osa kahden charterfirman jahteja. Lähes
kaikki ovat poijussa, sillä lahti on syvä. Tuttuja veneitä on paljon, eri
reitit Tyynenmeren poikki johtavat loppuvuodesta näille läntisille saarille,
josta jatketaan joko Australiaan tai Uuteen Seelantiin hurrikaanisuojaan.
Ilma on ollut harmillisen sateinen jo monta päivää eikä säätiedotus lupaa
muutosta. Se ei haittaa kun
olemme "kaupungissa" tai puuhailemme veneellä, mutta Vava'Un saaristo
ryhävalaineen odottaa aivan vieressä. Ryhävalaat kerääntyvät
Etelämantereen kylmiltä vesiltä tälle seudulle synnyttämään. Näimme jo
tullessa kaksi valasta, jotka vähän väliä hyppäsivät ilmaan ja
läiskyttivät rintaeviään. Täällä olisi mahdollisuus nähdä valaita aivan
läheltä, sillä tarjolla on uinti/snorklausretkiä valaiden kanssa. Mikäli
emme omin neuvoin pääse niitä kunnolla näkemään, aiomme mennä
tällaiselle järjestetylle retkelle.
Ryhävalas, joka kuuluu samaan uurteisvalaiden heimoon kuin sinivalas, on helppo
erottaa valkoisen vatsan ja isojen, osin valkoisten rintäevien vuoksi. Ne ovat
myös suurikokoisia, 13-16 metriä pitkiä ja 25-45 tonnin painoisia.
Ryhävalaat ovat merten pitkänmatkan kulkijoita, ne vaeltavat joka vuosi puoli
maapallonmittaa runsasravinteisten kylmien vesien ja lämpimien alueiden välillä.
Maanantaina Auli opiskeli neljän muun purjehtija-naisen kanssa tongalaista
korintekoa. Opettajana toimi 37-vuotias Fineau, joka myy korejaan
ja opettaa punontaa aina Samoaa myöten. Saimme kuulla että joka saarella on
erilainen tyyli, niuelainen ja samoalainen punonta eroaa tongalaisesta. Kolme
tuntia sidoimme pandanus-puun lehdistä leikattuja suikaleita palmunruotojen
päälle, mutta kukaan meistä ei saanut kahvilautasta isompaa tekelettä
aikaan, puhumattakaan että niissä olisi ollut reunat. Hidasta työtä.
Pandanus-puussa, joka näyttää hieman jukkapalmulta, on teräväreunaiset,
kapeat lehdet. Lehtiä liotetaan meressä ennen kuin ne ripustetaan ulos
kuivumaan. Vaalenneista ja pehmenneistä lehdistä leikataan halutunlevyisiä
suikaleita, jotka punotaan palmun lehtiruotojen ympärille. Kuvioita saadaan
aikaan ruskeilla ja mustilla suikaleilla. Väri tulee eri pituisesta
liotusajoista sekä keittämisestä.
Koripunonnan lisäksi oli erittäin
kiinnostavaa kuunnella Fineaun kertomuksia tongalaisesta elämänmenosta.
Hänellä on kahdeksan lasta, joista viisi omia. Mies on puuseppä ja perhe on
asunut joitain vuosia Amerikan Samoalla, kunnes he palasivat Tongalle ollakseen
Fineaun 68-vuotiaan äidin ja 71-vuotiaan isän lähellä. Tongalla ei ole
vanhainkoteja, vaan sukulaiset huolehtivat toisistaan.
8.9.2002 Vava'U, Tonga
Vihdoin sää kirkastui ja pääsimme saaristoon. Ensimmäinen ankkurilahti,
Port Maurelle, on saanut nimensä ensimmäisen Vava'U:lla vierailleen
eurooppalaisen, espanjalaisen Francisco Antonio Maurellen mukaan. Hän vain
käväisi saarilla vuonna 1781 täyttäen laivansa vesivarastot. Vaikka Maurelle
oli ensimmäinen Vava'u:n eurooppalainen, oli muissa saarissa käynyt
hollantilaisia jo 1600-luvulla, mm. Abel Tasman vuonna 1643. Kapteeni
Cook ei koskaan käynyt Vava'U:n saaristossa, vaikka kävi Tongalla
kahdesti. Cookille kerrottiin ettei Vava'U:lla ole kunnollisia ankkurilahtia,
mikä oli tietysti suuri huijaus, sillä täältä löytyy koko Tongan
suojaisimmat ankkuripaikat. Tarina ei kerro miksi Haapai-saariston päällikkö
Finau valehteli Cookille. Myös Cookin Tongalle antaman nimen, Ystävälliset
saaret, taustalla on vähemmän ystävällinen tarina. Toisella
vierailullaan vuonna 1777 Cook miehistöineen otettiin hyvin vastaan
Haapai-saarilla, heille järjestettiin hieno juhla. Sen tarkoituksena oli
kuitenkin koota englantilaiset yhteen paikkaan, jossa heidät olisi helppo
surmata. Sen jälkeen kalleuksia täynnä olevat laivat, Resolution ja Discovery,
olisivat paikallisten. Päällikkö Finau ja aateliset riitaantuivat siitä,
suoritetaanko hyökkäys päivällä vai yöllä ja koko juttu kuivui kokoon,
kun päällikkö kimpaantui alamaistensa tottelemattomuudesta. Cook miehineen pelastui täpärästi tietämättä mitään
salajuonesta. Ehkä he olisivat päätyneet tongalaisten maauuniin, umuun,
ja parempiin suihin, sillä Tongalla syötiin ihmisiä 1800-luvulle saakka.
Mutta takaisin tähän päivään. Port Maurelle on kaunis, suojainen lahti,
jossa oli kymmenkunta venettä. Illalla rannalla järjestettiin grillijuhlat,
muutama aktiivinen australialainen ja jenkki sytyttivät nuotion ja kävivät
kutsumassa lahden veneilijät paikalle. Meillä ei ollut grillattavaa, mutta
yhden veneen kalansaaliista riitti syötävää kaikille. Ja puhumista tietenkin
riitti.
Seuraavana päivänä teimme jollalla retken mailin päässä olevaan luolaan.
Sinne pääsi ainoastaan jollalla - tai uimalla. Luola oli noin 20 m pitkä ja saman
leveä. Korkealla katossa olevan aukon valossa pystyi ihailemaan
tippukiviseinämien muotoja ja värejä, ylempänä oli vihreän-kellertävää,
vedenrajassa koralli oli värjännyt kallion punaiseksi. 18 metrin syvyydessä
oleva pohjakin näkyi. Uiminen ei houkutellut, ainakaan sen jälkeen kun näimme
musta-sini-raidallisen merikäärmeen luikertavan kallion koloon.
Paluumatkalla pysähdyimme pienelle valkkohiekkaiselle rannalle snorklaamaan. Korallit olivat hienoja ja värikkäitä, vaikka niitä ei ollut
paljon. Kaloja sen sijaan oli, samoin sinisiä meritähtiä ja valtavan paksuja
merimakkaroita.
Vava'U:n saaristo on aivan täynnä veneitä, sekä matkapurjehtijoita että charter-veneiden lomalaisia. Moorings on julkaissut alueen ankkuripaikoista oppaan, jonka numerot ovat syrjäyttäneet paikannimet tyyliin:
"Olemme kuutosessa, ensi yöksi siirrymme kymppiin". Emme odottaneet
löytävämme yhtään yksinäistä paikkaa, mutta aivan saariston laidalta,
koralliriuttojen läpi mutkittelevan reitin takaa, löysimme Kenutun
saaren, jossa ei ollut muita. Vuorokauden saimme nauttia yksinäisyydestä,
myös paikalliset pysyivät poissa, sillä oli sunnuntai. Kenutu on monipuolinen
ja upea saari. Avomeri
möyryää saariketjun takana, me olemme suojassa valkohiekkaisen rannan
edustalla. Kävelimme pandanus-puita, kookospalmuja ja männynsukuisia
neulaspuita täynnä olevan saaren läpi ihailemaan tyrskyjä. Vuorovesi on noin 1,5 metriä, joten lähellä olevat riutat
eläimistöineen tulevat
alavedellä näkyviin.

Kenutu,
ankkuripaikka no. 30
Täällä on hienompia
simpukankuoria kuin mitä olemme muualla nähneet, johtuen ehkä siitä että parhaat on vilkkailta rannoilta
jo kerätty. Täällä esteenä simpukankuorien keräämiselle on se, että
lähes kaikki (tai ainakin värikkäimmät) ovat
pienten rapujen koteja. Tämän rapulajin ruumis on pehmeä ja suojaton, mutta
simpukka antaa kestävän suojan. Kasvaessaan suuremmaksi rapu yksinkertaisesti
muuttaa isompaan taloon. Aukko suljetaan saksella, joten linnoitus on
täydellinen. Kun tuntuu, että ympäristö on turvallinen, kurkkaa rapu
varovasti ulos. Siniset silmät sojottavat sinipunaisten varsien päässä ja
näkökenttä on täydet 360 astetta. Pienikin liikahdus ympäristössä saa
ravun salanmannopeasti piiloutumaan. Rapua on aivan mahdoton saada jättämään
kotiaan, joten taitavat hienot simpukankuoret jäädä rannalle.
Ryhävalaita emme vielä ole ehtineet pongailla kuin muutaman tunnin ajan
ajaessamme Kenutuun. Näimme kaksi valasta, ehkä äiti ja lapsi. Muutaman
kerran ne olivat aika lähellä venettä, sitten yksi, noin 8 minuutin sukellus
vei ne kauaksi meistä.
15.9.2002 Vava'U, Tonga
Vietimme saaristossa viikon ja kun perjantaina ajoimme Neiafuun
ruokaostoksille, kellui satamassa Peter Pan, ruotsalainen
kuusimetrinen vanerivene, joka oli kutsunut meitä yöllä Raiaten ulkopuolella
kuukausi sitten (katso 17.8. lokikirja). Peter Pan on
PIENI, sitä ei uskoisi 21-jalkaiseksi. Nilsin itsensä rakentamassa veneessä
on purjekanootin riki: ilman vantteja olevat isomasto (purjepinta-ala 5
neliömetriä) ja mesaanimasto (3 neliötä). Ne näyttivät tulitikuilta
(anteeksi Nils) Neiafun mastomeressä. Veneen laidalla on 4-heppainen perämoottori
telineessään. Menimme juttelemaan ja kuulimme, että Nils oli tosiaan
kääntynyt takaisin Raiateaan ja ostanut uuden autopilotin sekä saanut
kahdesta rikkinäisestä korjattua yhden ehjän. Kutsuimme hänet illalla
kylään. Juttua riitti, 73-vuotias Nils oli ollut 12 vuotta merillä, edeten
hitaasti sinne minne Peter Pan häntä kuljettaa. Muuta suunnitelmaa ei ole.
Veneessä on myös Helinä Keiju eli piipittävä tutkanpaljastin sekä kumivene-Wendy.
Vuosi sitten vähän Galápagossaarten jälkeen oli isomasto katkennut ja Nils
purjehti 3000 mailia pelkällä kolmen neliön mesaanipurjeella. Aikaa kului 31
päivää - ei hullumpaa! Nils kehuikin, että Peter Pan päihittää mm.
kansanveneen nopeudessa. Marquesassaarilla Nils rakensi uuden maston, mutta
puuaines oli niin huonoa, että lopulta hän matkusti Ruotsiin tekemään
maston.

Peter Panissa on nostoköli, syväys 0,65 m - 1,35 m
Lauantaina jätimme Neiafun ja
ajoimme tunnin matkan päässä olevaan tuttuun Port Maurellen ankkuripaikkaan,
jonka viereisessä lahdessa järjestetään lauantaisin "tongalainen
juhla", turisteille tarkoitettu ilta perinneruokineen sekä
musiikki- ja tanssiesityksineen. Kalaa, kanaa, mustekalaa ja juureksia oli
kääritty banaaninlehtiin ja kypsennetty umu-uunissa eli maakuopassa.
Vieressä paistui avotulella kaksi pientä porsasta, myös tongalainen
perinneruoka. Lisäksi pöydässä oli salaattia ja hedelmiä tarjoiltuna
isoista simpukankuorista. Kaikki syötiin sormin koverasta banaanipuun kuoresta.
Tarjolla oli myös kavaa, samannimisen kasvin juuresta tehtyä
päihdyttävää juomaa. Mutavellin näköinen neste, joka nautittiin
yhteisestä kookospähkinäkupista, ei kiinnostanut montaakaan papalangia,
valkoihoista. Kava olikin pääasiassa tarkoitettu soittajille, jotka istuivat
maassa, puusta koverretun kava-astian ympärillä. Meitä veneilijöitä oli
parikymmentä, isäntäväkeä ympärillä hyörivät lapset ja kikattavat
tytöt mukaanlukien suunnilleen saman verran. Ruokailua säesti pari kitaraa ja
ukulele. Illan kuluessa yhä useampi pikkupoika hipsi pimenevältä rannalta
laulajien rinkiin. Musiikki oli poikien ja miesten vastuulla, illallisen
jälkeen esitetty tongalainen tanssi tyttöjen ja naisten tehtävä.
Tanssijoiden iho rasvataan kookosöljyllä ja siihen käydään
lätkäisemässä seteleitä. Tanssinumeroita oli useita, alkaen 7-vuotiaiden
pikkutyttöjen ujosta esityksestä. Tanssi oli paljon hillitympää kuin Ranskan
Polynesiassa näkemämme vauhdikas, fyysinen meno. Tanssijat seisovat
paikoillaan, jalat tiukasti yhdessä, polvet hieman koukussa ja pääasiallinen
liike tapahtuu käsillä ja päällä. Esittäjät olivat oman kylän
koulutyttöjä, Tahitilla näimme puoli-ammattilaisia aikuisia - ehkä tämäkin
vaikutti esitysten erilaiseen henkeen.
Isäntä kertoi hieman Falevain kylästä, jossa asuu enää
200 henkeä, alle puolet muutaman vuoden takaisesta määrästä. Australia,
Uusi Seelanti ja USA houkuttelevat muuttamaan. Kylässä on
"kansakoulu" sekä kolme eri uskontokunnan kirkkoa. Kylän ainoan
aatelisperheen jäsen oli parlamentissa, mikä kerrottiin ylpeydellä.

Paangan setelit tarttuvat tanssijan rasvattuun
ihoon
Kun nyt ensimmäistä kertaa
maistoimme kavaa, on paikallaan kertoa tästä Tyynenmeren saarille
tyypillisestä juomasta. Kava kuuluu pippurikasveihin. Juoma, joka
ei ole alkoholia, vaikka sillä on huumava, lähinnä rauhoittava vaikutus,
valmistetaan sekoittamalla vettä kavakasvin juurista hienonnettuun jauhoon.
Kava ei ole pelkkä juoma, vaan siihen liittyy perinteinen seremonia, joka
puolestaan kuuluu erottamattomasti tiettyihin, tärkeisiin tilanteisiin.
Kavaseremonia on kuin kädenpuristus, se vahvistaa tärkeät sopimukset ja
sillä kunnioitetaan vierasta. Tongalainen avioliitto ei ole pätevä ennen kuin
morsian on juonut sulhasen ojentaman kava-kupillisen.Yleensä vain miehet
kerääntyvät kolmijalkaisen, puusta koverretun kava-astian ympärille.
Jokainen juo vuorotellen, samasta kookospähkinän kuorikupista. Perjantai-illan
kavaringit, kava-klubit, ovat sosiaalisia tapahtumia, usein niissä myös
soitetaan ja lauletaan.
Aulin mielestä kava paitsi näytti myös maistui savivelliltä, Hanski tunsi
hienostuneempia makuja (pippuri?). Ensimmäinen vaikutus on lievä kielen turtuminen, mutta
muuta ei Hannukaan parin kupillisen jälkeen huomannut.
23.9.2002 Haapai, Tonga
Tongalaisen juhlaillan jälkeen pitelimme sadetta ja tuulta Port Maurellen
lahdessa viisi päivää. Lisäksi oli viileää, fleecet ja pitkät housut
kaivettiin esiin. Onneksi meillä on aikaa, joten odottelu ja sisälläolo ei
hermostuttanut. Sadekuurojen välissä teimme pitkiä kävelyretkiä saaren eri
puolille. Löysimme metsästä mandariinipuita, joissa oli muutamia hedelmiä.
Ne maistuivat pitkästä aikaa! Teimme tuttavuutta Alaskasta kotoisin olevan Lisan
ja Andyn kanssa. Heidän 36-jalkaisella teräs-sluupillaan on
suomalaiseen suuhun mahdoton nimi: Indefatigable, mutta onneksi
käytössä on myös lyhennys Indy, muuten tuskin olisimme radiolla
kutsuneet. (Taas kerran totesimme miten kansainvälinen ja helppo nimi Kristiina
on.)
Kun sää vihdoin parani ajoimme kolmannen ja viimeisen
kerran Neiafun satamaan. Tankkasimme vettä, pesimme pyykkiä ja
kirjoittauduimme ulos. Vaikka matka jatkuu saman maan sisällä, oli Neiafussa
käytävä niin poliisin kuin tullinkin puheilla.
Sitten olikin edessä viimeiseksi
jätetty ja hartaasti harkittu tekeminen, valasretki, jonka
houkuttimena on snorklaaminen ryhävalaiden läheisyydessä. Takuuta veteen
pääsemisestä tai edes valaiden näkemisestä ei 95 paangan eli 50 euron reissulle
anneta. Mutta mahdollisuus nähdä ryhävalaita veden alla houkutteli niin paljon
ainutlaatuisuudellaan että päätimme ottaa riskin.
Perjantaiaamu valkeni pilvipoutaisena. Klo 10 lähdimme isolla
alumiiniveneellä kuuden muun turistin ja kahden oppaan kanssa saaristoon.
Valascharter-veneitä on Vava'U:lla seitsemän, aivan liikaa kysyntään
nähden, ja yleensä näkeekin vain muutaman asiakkaan per vene. Yhden valaan
ympärillä saattaa pyöriä kaksi-kolme venettä, mikä oli osaksi estänyt
omat valasretkemme. Sääntöjen mukaan vain yksi vene saa olla 100 metrin
lähdeisyydessä, muiden on pysyteltävä vähintään 300 metrin päässä.
Vain yhdestä veneestä saa laskea uimareita veteen, maksimissaan viisi
kerrallaan.
Meitä olikin juuri kaksi viiden hengen ryhmää, oppaat mukaanlukien. Pian
näimme ensimmäisen puhalluksen. (Valaan noustessa pintaan hengittämään se
puhaltaa ilmaan vesisuihkun, josta eläin on helpoin havaita.)
Kyseessä oli emo ja poikanen, tavanomaisin yhdistelmä Tongan vesillä, jonne
valaat tulevat synnyttämään ja imettämään, kunnes poikanen on valmis
pitkään uintimatkaan etelän kylmille vesille. Lähestyimme valaita ja
ensimmäinen snorklausryhmä oli valmiina. Pari kertaa he pulahtivatkin uimaan,
mutta valaat olivat liian kaukana. Jätimme tämän parin ja lähdimme kohti
toista. Nyt oli meidän vuoromme mennä veteen.
Ensin en nähnyt muuta kuin sinisen syvyyden (vettä on saarten välissä yli
100 m), mutta sitten erotin allani valtavan hahmon, emovalaan. Se oli aivan
paikoillaan, niin syvällä, että juuri ja juuri erotin tummat ääriviivat.
Sitten poikanen alkoi nousta pintaan. Täysikasvuinen ryhävalas pystyy olemaan
veden alla jopa 40 minuuttia, mutta poikasen on tultava useammin pinnalle
hengittämään. Se nousi ylös viistossa asennossa, pää hieman edellä, otti
ilmaa ja painui taas alas, emon alle. Pian ne nousivat kummatkin hitaasti ylös
ja lähtivät vierekkäin uimaan muutaman metrin syvyydessä. Se oli uskomatonta
katsottavaa, kuin elokuva, mutta tässä olit itse mukana, tippa vettä
maskissa, hieman palellen ja pakahtuimaisillasi innosta. Seurasimme valaiden
hidasta vaakamenoa jonkin aikaa, sitten ne kääntyivät ja lähtivät
menemään. Viimeinen näky oli emovalaan nelimetrisen pyrstön heilautus.
Tulimme intoa täynnä ylös veneeseen.

Valasretkeläiset seuraavat ryhävalasemoa ja
poikasta
Pääsimme uimaan vielä kaksi kertaa ja kummallakin kerralla näky oli yhtä
upea ja henkeä salpaava. Näiden valtavien eläinten näkeminen niiden omassa
ympäristössä antoi perspektiivin, jota pinnalta ei käsitä. Niiden
liikkuminen oli hidasta ja sulavaa. Pintaan noustessa eväkään ei
värähtänyt, ehkä ne käyttävät keuhkojaan "nostoliivinä".
Varsinkin emovalaan hidas nousu syöpyi verkkokalvolle. Se oli ehkä 25-30
metrin syvyydessä, tumman hahmon saattoi juuri ja juuri erottaa. Kelluin taas
aivan sen päällä, hieman jopa pelotti. Ensin en tajunnut että se nousee,
mutta hahmo alkoi tulla selvemmäksi ja selvemmäksi, kunnes näin sen hyvin.
Valtavat, osin valkoiset rintaevät, pään uurteet, suun ja toisen silmän.
Vatsapuolelle oli kiinnittynyt pieniä vaaleita imukaloja. Emo otti ilmaa ja
painui taas alas. Poikanen oli kiinnostuneempi meistä kuin emo, noustessaan
hengittämään se ui hieman lähemmäs ja pysytteli pinnan tuntumassa hetken ennen
kuin palasi emon luo.
Uimisen jälkeen saimme nähdä poikasen pyrstöläiskytyksiä, pyörimisiä,
hyppyjä ja aivan lopuksi emon mahtavan hypyn, kun se tuli kokonaan ylös
vedestä. Mittasuhteista saa paremman käsityksen kun vertaa valasta
Kristiinaan: emovalas nousi isomaston tasalle 14-15 metrin korkeuteen. Se painaa
noin kaksi kertaa Kristiinan painon, 20 tonnia, joten läiskäys veteen on
valtaisa. Täysikasvuinen ryhävalas voi painaa jopa 30-45 tonnia, mutta synnytys ja
varsinkin imetys vie naaraalta painoa. Noin 2-3 tonnin painoisena syntyvä poikanen saattaa kasvaa 25 kiloa
päivässä. Ryhävalaat eivät syö Tongan vesillä, vaan
kuluttavat Etelämantereen runsasravinteisilla vesillä hankittua rasvakerrosta.
Olimme todella tyytyväisiä retkeen, se oli upein eläinkokemus ja yksi
parhaista kokemuksista valaiden parissa.

Poikanen läiskyttelemässä pyrstöään
selällään
Lauantaina jätimme Neiafun taaksemme ja ajoimme tyynessä ja aurinkoisessa
säässä yhteen uloimman saaren lahteen, josta olisi helppo lähteä kohti
Haapaisaaria. Pysähdyimme vedenalaisen luolan, Mariner's Caven
kohdalla ja Hanski kävi sukeltamassa luolaan. Paikalla ei ole
ankkurointisyvyyttä, joten Auli jäi ajelemaan Kristiinaa.
Luolaan liittyy kaksi tarinaa. Toisen ajankohtaa en tiedä, mutta kerrotaan
että Vava'U:ta hallitsi tyrannimainen päällikkö. Hänen syrjäyttämisekseen
punottiin juoni, joka paljastui. Päällikkö määräsi juonittelijan
perheineen tapettavaksi. Eräs nuori päällikkö oli rakastunut juonittelijan
kauniiseen tyttäreen ja päätti pelastaa tämän. Hän vei tytön luolaan,
jonne on sisäänkäynti ainoastaan veden alta. Tyttö vietti luolassa kaksi
viikkoa ja joka päivä nuorukainen toi hänelle ruokaa, kookosöljyä ja
lahjoja. Näin myös tyttö rakastui nuoreen päällikköön. Saadakseen tytön
parempaan turvaan, mies ilmoitti lähtevänsä Fidzille, vaimoa hakemaan.
Kanootit pysähtyivät luolan kohdalla ja tyttö otetiin mukaan. Pari palasi
Tongalle tyrannin kuoltua.
Toinen tarina kertoo englantilaisesta 15-vuotiaasta laivapojasta, William
Marinerista. Hän saapui Haapaisaarille vuonna 1806 laivalla, jonka oli
tarkoitus ottaa tongalaisia orjiksi. Miehistö otettiin ystävällisesti
vastaan, mutta taustalla oli juoni englantilaisten surmaamiseksi. Jotkut
miehistöstä aavistivat pahaa, mutta kapteeni ei uskonut heitä, joten he
olivat helppo saalis tongalaisille. Vain muualla ollut William säästyi
yllätyshyökkäyksestä, hänen palatessaan laivalle koko miehistö oli tapettu.
Myös Williamin loppu olisi ollut käsillä ellei laivassa ollut ruuti olisi
tongalaisten sytyttämässä roviossa räjähtänyt.
William pääsi rauhansopimukseen pystyessään selittämään pamausten syyn
pelästyneille paikallisille.
Vähitellen hän sai arvostetun aseman, oppi kieltä ja matkusti ympäriinsä.
Hän sai seurata päälliköitä ja osallistua juhlaseremonioihin. Hänelle
näytettiin Vava'U:n salainen luola. Kun Haapaisaarten vanha päällikkö
kuoli, antoi hänen poikansa Williamille luvan matkustaa takaisin kotiin paikalle poikenneen laivan mukana. Englannissa William Marinerista tuli
menestyvä pörssimies ja 12 lapsen isä, ennen kuin hän vuonna 1853 hukkui
kanaaliin. Mariner kirjoitti kokemuksistaan teoksen An Account of the Natives
of the Tonga Islands.
Kello kolme aamuyöllä nostimme ankkurin täydenkuun valossa ja ajoimme GPS:n
avulla tuloreittiämme riuttojen ohi merelle. 60 mailin purjehdus Haapaisaarille
oli täydellinen, sopiva itätuuli kuljetti Kristiinaa kuutta solmua,
aurinko paistoi. Meillä oli tavanomaiset kaksi rapalaa perässä ja kaksi
kertaa nappasi. Kolmannen kalan saimme ylös ja mikä saalis! Se oli 130 cm
pitkä, 12 kiloinen
mahi-mahi, jonka sanotaan olevan paras Tyynenmeren kala. Emme ole aiemmin
sellaista saaneet. Vedessä sen ruumis on kirkkaan sininen, pyrstö kirkkaan
keltainen, mutta kuollessaan se haalistuu.

Mahi-mahilla on koko selän pituinen yhtenäinen
evä ja valtava pää
Haapaisaarilla pitäisi olla
vähemmän veneitä kuin Vava'U:lla. Ainakaan täällä ensimmäisessä
ankkuripaikassamme Haano-saarella ei ole muita. Vava'U:lla
VHF:stä kuulunut jatkuva höpötys on hiljentynyt muutamaksi kutsuksi. Aiomme
viettää näillä matalilla korallisaarilla ainakin pari viikkoa.
30.9.2002 Haapai, Tonga
Neljä ensimmäistä päivää Haano-saaren kupeessa olivat
Tyynenmeren paratiisia parhaimmillaan: aurinkoista, tyyntä ja oma rauha kauniissa
ankkurilahdessa. Ympärillä oli laajoja
koralliesiintymiä ja upeimpia koralleja, joita olimme tähän saakka nähneet.
Erilaisia muotoja, värejä ja lajeja oli lukuisia, vierivieressä, kuin
puutarhassa. Emme olleet missään muualla, edes Kuuban luonnonsuojelualueella,
nähneet näin laajaa ja monipuolista elävää koralliesiintymää. Vesi oli
kirkasta, mutta viilentynyt 23-25 C asteeseen ja uidessa tuli pian kylmä.
Yleensä snorklaajilla onkin ohuet, 2-3 mm märkäpuvut. Meillä on vain
Hanskin 7 millin paksuinen, kylmiin vesiin tarkoitettu puku, joka on saanut
roikkua kuivana kaapissa. Nyt se kaivettiin esiin, eihän kukaan ollut
näkemässä kun vedimme "turkkia" tropiikissa päällemme. Puku on
kaksiosainen, joten saimme kummatkin omamme: Auli kokopuvun (tuloksena musta
michelin-akka) ja Hanski lyhytlahkeisen liivin. Sillä tarkeni vedessä. Ja
vedessä viihdyimmekin. Hanski sukelteli onkaloissa ja luolissa, Auli tyytyi
ihailemaan korallipuutarhaa veden pinnalla snorklaten.

Videokamerasta poimittu kuva ei näytä korallien
todellista
väriloistoa. Laakea koralli on pari metriä leveä.
Upean oleilumme täydensi kaksi valasta, emo ja poikanen, jotka oleilivat
rauhassa riutan ulkopuolella niin kauan, että lähdimme kumiveneellä niiden
luo. Ne eivät säikähtäneet, vaikka lilluimme aika lähellä, poikanen jatkoi
polskutteluaan ja emo kellui pinnalla. Auli ehti nähdä ne veden altakin ennen
kuin ne jatkoivat matkaansa.
Sen sijaan aluksi epämiellyttävä eläinkokemus oli "repaleinen
lintu", joksi Hanski ensin kutsui variksenkokoista lepakkoa uskomatta että
se todella oli lepakko. Eikä niitä ollut vain yhtä, vaan lauma. Auringon
laskiessa kymmeniä isoja lepakoita lensi lähirannan puihin. Kyseessä oli peka, hedelmälepakko, joka
syö puiden hedelmiä ja mettä levittäen samalla siemeniä ja pölyttäen
puiden kukkia. Mutta
kauhukuvat verta imevistä jättiläislepakoista ehtivät tulvia mieleemme ennen
kuin löysimme esitteen, jossa pekoista kerrottiin. Tämä lepakkolaji on
Tongan ainoa alkuperäinen nisäkäslaji. Lieneekö samaa sukua kuin
Galápagossaarten lepakko, joka myös on yksi saaren kolmesta alkuperäisisestä
nisäkäslajista.
Tuulen yltyessä ja kääntyessä idästä enemmän etelään, meidän oli
jätettävä Haano. Vietimme kaksi tuulista päivää Foa-saaren
edustalla, pysytellen enimmäkseen sisällä lukien ja kirjoitellen. Samea vesi
ja viileä tuuli eivät houkutelleet edes uimaan. Sieltä jatkoimme valkoisen hiekkarannan ympäröimälle
Uolevan saarelle,
joka on asumaton lukuunottamatta kahta vaatimatonta majoituspaikkaa. Kummassakin
on vain 4-5 rimoista rakennettua majaa, ulkovessa ja pieni keittiö/ruokailumaja.
Söimme sunnuntaina illallista Captain Cook Resortin viiden asukkaan
kanssa. Vaatimattomat puitteet korvasi miellyttävä seura.
Löysimme Uolevalta paljon mandariineja. Keräsimme niitä
innoissamme repullisen, kunnes maistoimme ensimmäistä. Yksi puraisu sai naaman
irvistykseen, nämä mandariinit olivat happamia. Emme viitsineet heittää jo
kerättyjä hedelmiä pois, vaan kokeilimme ensimmäistä kertaa marmeladin
tekoa. Se onnistui mainiosti.
Maanantaina, syyskuun viimeisenä, ajoimme 30 solmun vastatuulessa tunnin matkan Lifuka-saarella
sijaitsevaan 3000 asukkaan Pangaihin, joka on Haapaisaarten isoin
kylä. Haapaisaarilla asuu kaikkiaan noin 8000 asukasta, Vava'U:lla kaksi kertaa
tuo määrä. Kaiken kaikkiaan Tongalla on asukkaita noin 100.000.
Pangain pääkadun varrelle ovat sijoittuneet kylän kaksi pankkia, rautakauppa,
ruokakauppa sekä suuri määrä kirjavan värisiksi maalattuja kioskeja, joissa
myydään pääasiassa samoja tuotteita kuin kaupassa: useita laatuja corner beefiä ja
muutamia muita säilykkeitä, nakkeja, puhdistusaineita, voita,
maitojauhetta, makaronia sekä erilaisia keksejä ja chipsejä montaa laatua.
Kylässä on muutama majatalo sekä yksi kahvila, Mariner's
Cafe, joka on turistien kohtaamispaikka. Purjehtijoiden vieraskirjasta
löytyi merkintä kotkalaisen Iiriksen käynnistä päivälleen
kaksi vuotta sitten.

Naiset perinneasussa yhdellä Pangain monista
kioskeista
7.10.2002 Haapai, Tonga
Olemme nyt kolunneet seitsemän Haapai-saariston saarta (Haano, Foa, Uoleva,
Lifuka, Haafeva, Oua, Nomuka) ja ensimmäinen, Haano, jää
parhaaksi paikaksi. Kahteen viikkoon emme ole tavanneet muita purjeveneitä.
Pääsaaren, Lifukan, jälkeen purjehdimme
hyvässä myötätuulessa Haafevalle. Hyvä kun olimme saaneet
ankkurin pohjaan, kun rannalta lähti kaksi parikymppistä poikaa uimaan
veneelle. Heidät pyydettiin ylös, tarjoiltiin kokista ja karkkeja ja sitten alkoi hedelmäkauppa. Pojat olivat kokeneita,
ujostelematta he kyselivät
haluamiaan tavaroita ennen kuin olimme nähneet vilaustakaan hedelmistä.
Vastineeksi olisi kelvannut musiikkikasetit, videokasetit, cd-levyt,
kasettisoitin, t-paidat, tupakka, alkoholi, Rapalan uistin, suklaa ja - yllätys
- Aulin leipoma kakku! Päädyimme kolmeen c-kasettiin (ZZ Top, Dire Straits) ja treffit
tehtiin laiturille seuraavaksi aamuksi kello 9.30.
Seitsemältä aamulla alkoi kuulua vihellyksiä. Pojat odottivat jo. Hanski
nukkui vielä, Auli teki töitä, joten pojat saivat odottaa. Kahdeksan maissa
Hanski lähti maihin kasettien kanssa ja otti vielä varoiksi mukaan vähän
rahaa ja muutaman sytyttimen. Kasetit eivät nyt kelvanneetkaan, mutta pojilla
oli mukana omia kasetteja, joita he olivat tulossa veneelle kuuntelemaan - sekä
syömään kakkua! Sitä ei oltu leivottu eikä ajankohta sopinut vierailuun,
joten Hanski otti kolme papaijaa ja muutaman ylikypsän banaanin ja maksoi
niistä tinkimisen jälkeen neljä pangaa (2 euroa) ja kolme sytkäriä.
(Neiafun torilla papaijat maksavat pangan kappale.)
Haafevalta ajoimme parin päivän jälkeen Oua-nimiseen saareen,
jota ympäröi laaja koralliriutta. Jäimme ankkuriin aika kauas rannasta.
Iltapäivällä lähistöllä kalastellut mies meloi kanootillaan veneen
kylkeen. Pyysimme hänet kahville. Nyt oli tarjolla mandariineja (niitä
happamia) ja taro-juurta. Annoimme miehelle mukaan 50 m siimaa ja muutamia
pieniä vieheitä. Sovittiin että hän tuo hedelmät seuraavana
päivänä.
Mukana tulivat lapset, 6-vuotias Vai ja 4-vuotias Ahi. Taas
keitettiin kahvia ja otettiin uusi keksipötkö eilen syödyn tilalle. Abraham
oli tuonut meille kaksi taro-juurta, nipun banaaneja, yhden papaijan ja
kymmenkunta mandariinia. Vasta nyt hän alkoi kysellä vaihtokaupan vastineita,
lisää kalastusvälineitä, liimaa, pattereita. Kaivoimme esiin koukkuja,
perukkeita, pari viehettä, liimaa, sytkärin, kynsilakkaa vietäväksi
vaimolle, karkkia ja pehmolelun lapsille. Patterit olivat lopussa meiltäkin.
Pettyneen näköisenä hän pakkasi lapset kanoottiin ja meloi pois. Me jäimme
ihmettelemään olemmeko kovasydämisen kitsaita vai ovatko paikalliset
menettäneet arvostelukykynsä. Kuinka paljon tavaraa he oikein odottavat
saavansa hedelmistä. Koko hommasta jäi huono mieli.
Oualta purjehdimme 17 mailia etelämmäksi, Nomukalle. Saimme
matkalla 9 kiloisen "iso-silmä" tonnikalan. Metrisen kalan silmät
ovat 5 cm halkaisijaltaan. Liha on tonnikalalajeille tyypillisen kuivaa ja
tällä kalalla se on vaaleaa.
Nomukan ankkuripaikka on kahden saaren, pääsaaren ja Iki-Nomukan eli
pikku-Nomukan välissä. Se on avoin kaakkoistuulille, mutta riutta suojaa
sentään aallokolta. Mikään miellyttävä ankkuripaikka tämä ei ole. Olemme
Iki-Nomukan vieressä, niin kaukana isosta Nomukasta ettei meidän pienellä
kumiveneellämme pääse tässä tuulessa sinne asti. Se ei haittaa, emme kaipaa lisää
hedelmäkauppoja. Hanski vei lähelle ankkuroituneelle miesporukalle puolet
tonnikalastamme.
Iki-Nomuka on entinen vankilasaari, jossa vangit kasvattivat oman ruokansa.
Asumuksista ei ole jäljellä kuin maahan muurattu vessanpönttö. On ollut
hyvä putkimies asentamassa! Keräsimme papaijoita mukaan, muista viljelyksistä
on jäljellä vain kuoppia ja rikkaruohoja rehottava aukio. Ei hassumpi vankila,
melkein koko saarta ympäröi valkohiekkainen ranta, keskus on rehevää
kasvustoa. Täälläkin lentelee pekoja, hedelmälepakoita. Saarta
kiertäessämme näimme rannalla ison, kuolleen merikäärmeen sekä ihan
rantavedessä pienen hain.
Eilen ajoimme Nomukan pohjoispuolelle, jossa kartan mukaan on suojainen lahti.
Se olikin mitä upein paikka, riuttojen suojaama poukama pienen hiekkarannan
edessä. Pohja oli kuitenkin niin täynnä korallia ettei siihen voinut
ankkuroitua. Harmi. Ajoimme vähän ulommas, riutan suojaan ankkuriin ja
kävimme snorklaamassa tässä upeassa korallipuistossa sekä kävelemässä
rannalla. Yöksi ei näin avoimeen paikkaan voinut jäädä, joten seilasimme
takaisin Iki-Nomukan rantaan.
Täältä on 60 mailia Nukualofaan, Tongan pääkaupunkiin, jonne
lähdemme huomenna - tai ylihuomenna.
Edellinen
- Seuraava
|