Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

Tonga: Vava'U ja Haapai saaristot 3.9. - 7.10.2002

merkinnät: 3.9.  8.9.  15.9.  23.9.  30.9.  7.10. 

3.9.2002 Vava'U, Tonga
Pule'anga Fakatu'i'o Tonga, kuten valtion nimi tongaksi kuuluu, on Tyynenmeren ainoa kuningaskunta. Kapteeni Cook, joka vieraili Tongalla 1773 ja 1777, nimitti saaret Ystävyydensaariksi. Tongan 170 saarta on jaettu viiteen saaristoon, joista keskeisimmät ovat Vava'U, Haapai ja Tongatapu. Pääkaupunki Nukualofa sijaitsee eteläisimmällä Tongatapun saarella. Asukkaita kuningaskunnassa on noin 100.000 ja lähes kaikki (98 %) ovat tongalaisia. Polynesialaisiin kieliin kuuluvan tongan lisäksi asukkaat puhuvat englantia, jota opetetaan koulussa. Vuonna 1900 Tonga liitettiin osaksi Brittiläistä kansainyhteisöä, mutta se säilytti kuitenkin autonomian. Täydellisen itsenäisyyden Tonga sai vuonna 1970.
Tongan monarkialla on vanhat juuret. Perimätieto on säilyttänyt tiedot hallitsijoista tuhat vuotta taaksepäin. 1200-luvulla  monarkia ulottui Hawajille, Fidzille ja Niuelle saakka. 1800-luvulla kolme kuninkaallista sukuhaaraa joutui kiistaan vallasta. Länsimaisilla lähetystyöntekijöillä oli vaikutusta lopputulokseen, sillä heidän käännyttämänsä kuningasehdokas sai vallan vuonna 1845 ottaen itselleen nimen George Tupou I. Samalla kristinusko alkoi levitä. Nykyinen kuningas, Taufa’ahau Tupou IV, nousi valtaistuimelle vuonna 1965. Hänen poikansa nimitettiin vuonna 2000 pääministeriksi.
Tonga on edelleen hyvin uskonnollinen ja konservatiivinen maa. Valta on keskittynyt kuninkaalle ja aatelisille. Tongan parlamentissa on 30 jäsentä, joista 9 valitaan vaaleilla, aateliset valitsevat 9, kuningas 10 ja lisäksi parlamenttiin kuuluu kaksi kuvernööriä. Kuninkaan nimittämät ministerinpaikat ovat elinikäisiä. Avioliittoja aatelisperheiden ja tavallisten perheiden välillä ei katsota hyvällä. Aatelinen menettää arvonsa naidessaan ei-aatelisen. Sunnuntaisin, kirkkopäivänä, ei ole soveliasta työskennellä tai urheilla. Uskonto säätelee myös pukeutumista. Naiset käyttävät nilkkapituista hametta, miehet polvipituista. Tähän kansallisasuun kuuluu hameen päällä pidettävä pandanus-puun lehdistä kudottu "matto" eli taovala. Naisten asuun saattaa taovalan sijaan kuulua pitkä, koristeellinen vyö, kiekie. Kansallisasua pidetään mm. juhlatilaisuuksissa ja kirkossa. Lisäksi valtion virkamiehet pukeutuvat siihen. 
Perustuslaki takaa jokaiselle aikuiselle tongalaismiehelle pienen viljelypalstan. Voi vain arvailla kuinka oikeudenmukaisesti viljelyskelpoinen maa on jaettu aatelisten ja tavallisen kansan kesken. Myös naiset osallistuvat tulojen hankkimiseen esimerkiksi myymällä käsitöitä ja voivat hoitaa perheen raha-asioita.

Me saavuimme Vava'U-saariston pääkaupungin, Neiafun ankkuripaikalle torstaina 29.8. Matkalla Niuelta Tongalle menetimme päivän elämästämme, sillä Tonga sijaitsee kansainvälisen päivämäärärajan toisella puolella. Aikaero Suomeen muuttui kertaheitolla, nyt olemme 10 tuntia edellä, kun aiemmin tulimme perässä. Kun meillä on kello aamulla seitsemän, on se Suomessa edellisen illan yhdeksän. Sekavaa? Aikaeron suurenemisesta johtuen olemme muuttaneet satelliittipuhelimen päälläoloaikaa, sillä jo muutaman viikon ajan herätyskello on soinut neljältä aamuyöllä ja jompikumpi (yleensä Auli) on noussut laittamaan puhelimen päälle. Nyt puhelin on päällä Suomen aikaa klo 8-10 aamulla, meillä siis kuuden ja kahdeksan välillä illalla.
Neiafussa on aivan erilainen tunnelma kuin Ranskan Polynesiassa tai Niuella. Talot ovat aika rähjäisiä, kanat ja possut juoksentelevat kaduilla tai tonkivat pihoilla ja jopa hautausmaalla. Tongalaiset ovat tuhdinkokoisia eikä turhaa kiirettä pidetä. Aluksi likaisuus ja verkkaisuus hermostutti meitä, tullauskaan ei onnistunut heti, mutta äkkiä sitä sopeutuu rytmiin. Mikäs kiire meillä on!
Ankkurilahdella on 50-60 venettä, osa kahden charterfirman jahteja. Lähes kaikki ovat poijussa, sillä lahti on syvä. Tuttuja veneitä on paljon, eri reitit Tyynenmeren poikki johtavat loppuvuodesta näille läntisille saarille, josta jatketaan joko Australiaan tai Uuteen Seelantiin hurrikaanisuojaan.

Ilma on ollut harmillisen sateinen jo monta päivää eikä säätiedotus lupaa muutosta. Se ei haittaa kun olemme "kaupungissa" tai puuhailemme veneellä, mutta Vava'Un saaristo ryhävalaineen odottaa aivan vieressä. Ryhävalaat kerääntyvät Etelämantereen kylmiltä vesiltä tälle seudulle synnyttämään. Näimme jo tullessa kaksi valasta, jotka vähän väliä hyppäsivät ilmaan ja läiskyttivät rintaeviään. Täällä olisi mahdollisuus nähdä valaita aivan läheltä, sillä tarjolla on uinti/snorklausretkiä valaiden kanssa. Mikäli emme omin neuvoin pääse niitä kunnolla näkemään, aiomme mennä tällaiselle järjestetylle retkelle.
Ryhävalas, joka kuuluu samaan uurteisvalaiden heimoon kuin sinivalas, on helppo erottaa valkoisen vatsan ja isojen, osin valkoisten rintäevien vuoksi. Ne ovat myös suurikokoisia, 13-16 metriä pitkiä ja 25-45 tonnin painoisia. Ryhävalaat ovat merten pitkänmatkan kulkijoita, ne vaeltavat joka vuosi puoli maapallonmittaa runsasravinteisten kylmien vesien ja lämpimien alueiden välillä.

Maanantaina Auli opiskeli neljän muun purjehtija-naisen kanssa tongalaista korintekoa. Opettajana toimi 37-vuotias Fineau, joka myy korejaan ja opettaa punontaa aina Samoaa myöten. Saimme kuulla että joka saarella on erilainen tyyli, niuelainen ja samoalainen punonta eroaa tongalaisesta. Kolme tuntia sidoimme pandanus-puun lehdistä leikattuja suikaleita palmunruotojen päälle, mutta kukaan meistä ei saanut kahvilautasta isompaa tekelettä aikaan, puhumattakaan että niissä olisi ollut reunat. Hidasta työtä. Pandanus-puussa, joka näyttää hieman jukkapalmulta, on teräväreunaiset, kapeat lehdet. Lehtiä liotetaan meressä ennen kuin ne ripustetaan ulos kuivumaan. Vaalenneista ja pehmenneistä lehdistä leikataan halutunlevyisiä suikaleita, jotka punotaan palmun lehtiruotojen ympärille. Kuvioita saadaan aikaan ruskeilla ja mustilla suikaleilla. Väri tulee eri pituisesta liotusajoista sekä keittämisestä. 
Koripunonnan lisäksi oli erittäin kiinnostavaa kuunnella Fineaun kertomuksia tongalaisesta elämänmenosta. Hänellä on kahdeksan lasta, joista viisi omia. Mies on puuseppä ja perhe on asunut joitain vuosia Amerikan Samoalla, kunnes he palasivat Tongalle ollakseen Fineaun 68-vuotiaan äidin ja 71-vuotiaan isän lähellä. Tongalla ei ole vanhainkoteja, vaan sukulaiset huolehtivat toisistaan.

8.9.2002 Vava'U, Tonga
Vihdoin sää kirkastui ja pääsimme saaristoon. Ensimmäinen ankkurilahti, Port Maurelle, on saanut nimensä ensimmäisen Vava'U:lla vierailleen eurooppalaisen, espanjalaisen Francisco Antonio Maurellen mukaan. Hän vain käväisi saarilla vuonna 1781 täyttäen laivansa vesivarastot. Vaikka Maurelle oli ensimmäinen Vava'u:n eurooppalainen, oli muissa saarissa käynyt hollantilaisia jo 1600-luvulla, mm. Abel Tasman vuonna 1643.  Kapteeni Cook ei koskaan käynyt Vava'U:n saaristossa, vaikka kävi Tongalla kahdesti. Cookille kerrottiin ettei Vava'U:lla ole kunnollisia ankkurilahtia, mikä oli tietysti suuri huijaus, sillä täältä löytyy koko Tongan suojaisimmat ankkuripaikat. Tarina ei kerro miksi Haapai-saariston päällikkö Finau valehteli Cookille. Myös Cookin Tongalle antaman nimen, Ystävälliset saaret, taustalla on vähemmän ystävällinen tarina. Toisella vierailullaan vuonna 1777 Cook miehistöineen otettiin hyvin vastaan Haapai-saarilla, heille järjestettiin hieno juhla. Sen tarkoituksena oli kuitenkin koota englantilaiset yhteen paikkaan, jossa heidät olisi helppo surmata. Sen jälkeen kalleuksia täynnä olevat laivat, Resolution ja Discovery, olisivat paikallisten. Päällikkö Finau ja aateliset riitaantuivat siitä, suoritetaanko hyökkäys päivällä vai yöllä ja koko juttu kuivui kokoon, kun päällikkö kimpaantui alamaistensa tottelemattomuudesta. Cook miehineen pelastui täpärästi tietämättä mitään salajuonesta. Ehkä he olisivat päätyneet tongalaisten maauuniin, umuun, ja parempiin suihin, sillä Tongalla syötiin ihmisiä 1800-luvulle saakka.

Mutta takaisin tähän päivään. Port Maurelle on kaunis, suojainen lahti, jossa oli kymmenkunta venettä. Illalla rannalla järjestettiin grillijuhlat, muutama aktiivinen australialainen ja jenkki sytyttivät nuotion ja kävivät kutsumassa lahden veneilijät paikalle. Meillä ei ollut grillattavaa, mutta yhden veneen kalansaaliista riitti syötävää kaikille. Ja puhumista tietenkin riitti. 
Seuraavana päivänä teimme jollalla retken mailin päässä olevaan luolaan. Sinne pääsi ainoastaan jollalla - tai uimalla. Luola oli noin 20 m pitkä ja saman leveä. Korkealla katossa olevan aukon valossa pystyi ihailemaan tippukiviseinämien muotoja ja värejä, ylempänä oli vihreän-kellertävää, vedenrajassa koralli oli värjännyt kallion punaiseksi. 18 metrin syvyydessä oleva pohjakin näkyi. Uiminen ei houkutellut, ainakaan sen jälkeen kun näimme musta-sini-raidallisen merikäärmeen luikertavan kallion koloon.
Paluumatkalla pysähdyimme pienelle valkkohiekkaiselle rannalle snorklaamaan. Korallit olivat hienoja ja värikkäitä, vaikka niitä ei ollut paljon. Kaloja sen sijaan oli, samoin sinisiä meritähtiä ja valtavan paksuja merimakkaroita.
Vava'U:n saaristo on aivan täynnä veneitä, sekä matkapurjehtijoita että charter-veneiden lomalaisia. Moorings on julkaissut alueen ankkuripaikoista oppaan, jonka numerot ovat syrjäyttäneet paikannimet tyyliin: "Olemme kuutosessa, ensi yöksi siirrymme kymppiin". Emme odottaneet löytävämme yhtään yksinäistä paikkaa, mutta aivan saariston laidalta, koralliriuttojen läpi mutkittelevan reitin takaa, löysimme Kenutun saaren, jossa ei ollut muita. Vuorokauden saimme nauttia yksinäisyydestä, myös paikalliset pysyivät poissa, sillä oli sunnuntai. Kenutu on monipuolinen ja upea saari. Avomeri möyryää saariketjun takana, me olemme suojassa valkohiekkaisen rannan edustalla. Kävelimme pandanus-puita, kookospalmuja ja männynsukuisia neulaspuita täynnä olevan saaren läpi ihailemaan tyrskyjä. Vuorovesi on noin 1,5 metriä, joten lähellä olevat riutat eläimistöineen tulevat alavedellä näkyviin.


Kenutu, ankkuripaikka no. 30

Täällä on hienompia simpukankuoria kuin mitä olemme muualla nähneet, johtuen ehkä siitä että parhaat on vilkkailta rannoilta jo kerätty. Täällä esteenä simpukankuorien keräämiselle on se, että lähes kaikki (tai ainakin värikkäimmät) ovat pienten rapujen koteja. Tämän rapulajin ruumis on pehmeä ja suojaton, mutta simpukka antaa kestävän suojan. Kasvaessaan suuremmaksi rapu yksinkertaisesti muuttaa isompaan taloon. Aukko suljetaan saksella, joten linnoitus on täydellinen. Kun tuntuu, että ympäristö on turvallinen, kurkkaa rapu varovasti ulos. Siniset silmät sojottavat sinipunaisten varsien päässä ja näkökenttä on täydet 360 astetta. Pienikin liikahdus ympäristössä saa ravun salanmannopeasti piiloutumaan. Rapua on aivan mahdoton saada jättämään kotiaan, joten taitavat hienot simpukankuoret jäädä rannalle.

Ryhävalaita emme vielä ole ehtineet pongailla kuin muutaman tunnin ajan ajaessamme Kenutuun. Näimme kaksi valasta, ehkä äiti ja lapsi. Muutaman kerran ne olivat aika lähellä venettä, sitten yksi, noin 8 minuutin sukellus vei ne kauaksi meistä.

15.9.2002 Vava'U, Tonga
Vietimme saaristossa viikon ja kun perjantaina ajoimme Neiafuun ruokaostoksille, kellui satamassa Peter Pan, ruotsalainen kuusimetrinen vanerivene, joka oli kutsunut meitä yöllä Raiaten ulkopuolella kuukausi sitten (katso 17.8. lokikirja). Peter Pan on PIENI, sitä ei uskoisi 21-jalkaiseksi. Nilsin itsensä rakentamassa veneessä on purjekanootin riki: ilman vantteja olevat isomasto (purjepinta-ala 5 neliömetriä) ja mesaanimasto (3 neliötä). Ne näyttivät tulitikuilta (anteeksi Nils) Neiafun mastomeressä. Veneen laidalla on 4-heppainen perämoottori telineessään. Menimme juttelemaan ja kuulimme, että Nils oli tosiaan kääntynyt takaisin Raiateaan ja ostanut uuden autopilotin sekä saanut kahdesta rikkinäisestä korjattua yhden ehjän. Kutsuimme hänet illalla kylään. Juttua riitti, 73-vuotias Nils oli ollut 12 vuotta merillä, edeten hitaasti sinne minne Peter Pan häntä kuljettaa. Muuta suunnitelmaa ei ole. Veneessä on myös Helinä Keiju eli piipittävä tutkanpaljastin sekä kumivene-Wendy.  Vuosi sitten vähän Galápagossaarten jälkeen oli isomasto katkennut ja Nils purjehti 3000 mailia pelkällä kolmen neliön mesaanipurjeella. Aikaa kului 31 päivää - ei hullumpaa! Nils kehuikin, että Peter Pan päihittää mm. kansanveneen nopeudessa. Marquesassaarilla Nils rakensi uuden maston, mutta puuaines oli niin huonoa, että lopulta hän matkusti Ruotsiin tekemään maston.

 
Peter Panissa on nostoköli, syväys 0,65 m - 1,35 m

Lauantaina jätimme Neiafun ja ajoimme tunnin matkan päässä olevaan tuttuun Port Maurellen ankkuripaikkaan, jonka viereisessä lahdessa järjestetään lauantaisin "tongalainen juhla", turisteille tarkoitettu ilta perinneruokineen sekä musiikki- ja tanssiesityksineen. Kalaa, kanaa, mustekalaa ja juureksia oli kääritty banaaninlehtiin ja kypsennetty umu-uunissa eli maakuopassa. Vieressä paistui avotulella kaksi pientä porsasta, myös tongalainen perinneruoka. Lisäksi pöydässä oli salaattia ja hedelmiä tarjoiltuna isoista simpukankuorista. Kaikki syötiin sormin koverasta banaanipuun kuoresta. Tarjolla oli myös kavaa, samannimisen kasvin juuresta tehtyä päihdyttävää juomaa. Mutavellin näköinen neste, joka nautittiin yhteisestä kookospähkinäkupista, ei kiinnostanut montaakaan papalangia, valkoihoista. Kava olikin pääasiassa tarkoitettu soittajille, jotka istuivat maassa, puusta koverretun kava-astian ympärillä. Meitä veneilijöitä oli parikymmentä, isäntäväkeä ympärillä hyörivät lapset ja kikattavat tytöt mukaanlukien suunnilleen saman verran. Ruokailua säesti pari kitaraa ja ukulele. Illan kuluessa yhä useampi pikkupoika hipsi pimenevältä rannalta laulajien rinkiin. Musiikki oli poikien ja miesten vastuulla, illallisen jälkeen esitetty tongalainen tanssi tyttöjen ja naisten tehtävä. Tanssijoiden iho rasvataan kookosöljyllä ja siihen käydään lätkäisemässä seteleitä. Tanssinumeroita oli useita, alkaen 7-vuotiaiden pikkutyttöjen ujosta esityksestä. Tanssi oli paljon hillitympää kuin Ranskan Polynesiassa näkemämme vauhdikas, fyysinen meno. Tanssijat seisovat paikoillaan, jalat tiukasti yhdessä, polvet hieman koukussa ja pääasiallinen liike tapahtuu käsillä ja päällä. Esittäjät olivat oman kylän koulutyttöjä, Tahitilla näimme puoli-ammattilaisia aikuisia - ehkä tämäkin vaikutti esitysten erilaiseen henkeen.
Isäntä kertoi hieman Falevain kylästä, jossa asuu enää 200 henkeä, alle puolet muutaman vuoden takaisesta määrästä. Australia, Uusi Seelanti ja USA houkuttelevat muuttamaan. Kylässä on "kansakoulu" sekä kolme eri uskontokunnan kirkkoa. Kylän ainoan aatelisperheen jäsen oli parlamentissa, mikä kerrottiin ylpeydellä.


Paangan setelit tarttuvat tanssijan rasvattuun ihoon 

Kun nyt ensimmäistä kertaa maistoimme kavaa, on paikallaan kertoa tästä Tyynenmeren saarille tyypillisestä juomasta. Kava kuuluu pippurikasveihin. Juoma, joka ei ole alkoholia, vaikka sillä on huumava, lähinnä rauhoittava vaikutus, valmistetaan sekoittamalla vettä kavakasvin juurista hienonnettuun jauhoon. Kava ei ole pelkkä juoma, vaan siihen liittyy perinteinen seremonia, joka puolestaan kuuluu erottamattomasti tiettyihin, tärkeisiin tilanteisiin. Kavaseremonia on kuin kädenpuristus, se vahvistaa tärkeät sopimukset ja sillä kunnioitetaan vierasta. Tongalainen avioliitto ei ole pätevä ennen kuin morsian on juonut sulhasen ojentaman kava-kupillisen.Yleensä vain miehet kerääntyvät kolmijalkaisen, puusta koverretun kava-astian ympärille. Jokainen juo vuorotellen, samasta kookospähkinän kuorikupista. Perjantai-illan kavaringit, kava-klubit, ovat sosiaalisia tapahtumia, usein niissä myös soitetaan ja lauletaan.
Aulin mielestä kava paitsi näytti myös maistui savivelliltä, Hanski tunsi hienostuneempia makuja (pippuri?). Ensimmäinen vaikutus on lievä kielen turtuminen, mutta muuta ei Hannukaan parin kupillisen jälkeen huomannut.

23.9.2002 Haapai, Tonga
Tongalaisen juhlaillan jälkeen pitelimme sadetta ja tuulta Port Maurellen lahdessa viisi päivää. Lisäksi oli viileää, fleecet ja pitkät housut kaivettiin esiin. Onneksi meillä on aikaa, joten odottelu ja sisälläolo ei hermostuttanut. Sadekuurojen välissä teimme pitkiä kävelyretkiä saaren eri puolille. Löysimme metsästä mandariinipuita, joissa oli muutamia hedelmiä. Ne maistuivat pitkästä aikaa! Teimme tuttavuutta Alaskasta kotoisin olevan Lisan ja Andyn kanssa. Heidän 36-jalkaisella teräs-sluupillaan on suomalaiseen suuhun mahdoton nimi: Indefatigable, mutta onneksi käytössä on myös lyhennys Indy, muuten tuskin olisimme radiolla kutsuneet. (Taas kerran totesimme miten kansainvälinen ja helppo nimi Kristiina on.)
Kun sää vihdoin parani ajoimme kolmannen ja viimeisen kerran Neiafun satamaan. Tankkasimme vettä, pesimme pyykkiä ja kirjoittauduimme ulos. Vaikka matka jatkuu saman maan sisällä, oli Neiafussa käytävä niin poliisin kuin tullinkin puheilla.
Sitten olikin edessä viimeiseksi jätetty ja hartaasti harkittu tekeminen, valasretki, jonka houkuttimena on snorklaaminen ryhävalaiden läheisyydessä. Takuuta veteen pääsemisestä tai edes valaiden näkemisestä ei 95 paangan eli 50 euron reissulle anneta. Mutta mahdollisuus nähdä ryhävalaita veden alla houkutteli niin paljon ainutlaatuisuudellaan että päätimme ottaa riskin.
Perjantaiaamu valkeni pilvipoutaisena. Klo 10 lähdimme isolla alumiiniveneellä kuuden muun turistin ja kahden oppaan kanssa saaristoon. Valascharter-veneitä on Vava'U:lla seitsemän, aivan liikaa kysyntään nähden, ja yleensä näkeekin vain muutaman asiakkaan per vene. Yhden valaan ympärillä saattaa pyöriä kaksi-kolme venettä, mikä oli osaksi estänyt omat valasretkemme. Sääntöjen mukaan vain yksi vene saa olla 100 metrin lähdeisyydessä, muiden on pysyteltävä vähintään 300 metrin päässä. Vain yhdestä veneestä saa laskea uimareita veteen, maksimissaan viisi kerrallaan. 
Meitä olikin juuri kaksi viiden hengen ryhmää, oppaat mukaanlukien. Pian näimme ensimmäisen puhalluksen. (Valaan noustessa pintaan hengittämään se puhaltaa ilmaan vesisuihkun, josta eläin on helpoin havaita.) Kyseessä oli emo ja poikanen, tavanomaisin yhdistelmä Tongan vesillä, jonne valaat tulevat synnyttämään ja imettämään, kunnes poikanen on valmis pitkään uintimatkaan etelän kylmille vesille. Lähestyimme valaita ja ensimmäinen snorklausryhmä oli valmiina. Pari kertaa he pulahtivatkin uimaan, mutta valaat olivat liian kaukana. Jätimme tämän parin ja lähdimme kohti toista. Nyt oli meidän vuoromme mennä veteen. Ensin en nähnyt muuta kuin sinisen syvyyden (vettä on saarten välissä yli 100 m), mutta sitten erotin allani valtavan hahmon, emovalaan. Se oli aivan paikoillaan, niin syvällä, että juuri ja juuri erotin tummat ääriviivat. Sitten poikanen alkoi nousta pintaan. Täysikasvuinen ryhävalas pystyy olemaan veden alla jopa 40 minuuttia, mutta poikasen on tultava useammin pinnalle hengittämään. Se nousi ylös viistossa asennossa, pää hieman edellä, otti ilmaa ja painui taas alas, emon alle. Pian ne nousivat kummatkin hitaasti ylös ja lähtivät vierekkäin uimaan muutaman metrin syvyydessä. Se oli uskomatonta katsottavaa, kuin elokuva, mutta tässä olit itse mukana, tippa vettä maskissa, hieman palellen ja pakahtuimaisillasi innosta. Seurasimme valaiden hidasta vaakamenoa jonkin aikaa, sitten ne kääntyivät ja lähtivät menemään. Viimeinen näky oli emovalaan nelimetrisen pyrstön heilautus. Tulimme intoa täynnä ylös veneeseen.


Valasretkeläiset seuraavat ryhävalasemoa ja poikasta

Pääsimme uimaan vielä kaksi kertaa ja kummallakin kerralla näky oli yhtä upea ja henkeä salpaava. Näiden valtavien eläinten näkeminen niiden omassa ympäristössä antoi perspektiivin, jota pinnalta ei käsitä. Niiden liikkuminen oli hidasta ja sulavaa. Pintaan noustessa eväkään ei värähtänyt, ehkä ne käyttävät keuhkojaan "nostoliivinä". Varsinkin emovalaan hidas nousu syöpyi verkkokalvolle. Se oli ehkä 25-30 metrin syvyydessä, tumman hahmon saattoi juuri ja juuri erottaa. Kelluin taas aivan sen päällä, hieman jopa pelotti. Ensin en tajunnut että se nousee, mutta hahmo alkoi tulla selvemmäksi ja selvemmäksi, kunnes näin sen hyvin. Valtavat, osin valkoiset rintaevät, pään uurteet, suun ja toisen silmän. Vatsapuolelle oli kiinnittynyt pieniä vaaleita imukaloja. Emo otti ilmaa ja painui taas alas. Poikanen oli kiinnostuneempi meistä kuin emo, noustessaan hengittämään se ui hieman lähemmäs ja pysytteli pinnan tuntumassa hetken ennen kuin palasi emon luo.
Uimisen jälkeen saimme nähdä poikasen pyrstöläiskytyksiä, pyörimisiä, hyppyjä ja aivan lopuksi emon mahtavan hypyn, kun se  tuli kokonaan ylös vedestä. Mittasuhteista saa paremman käsityksen kun vertaa valasta Kristiinaan: emovalas nousi isomaston tasalle 14-15 metrin korkeuteen. Se painaa noin kaksi kertaa Kristiinan painon, 20 tonnia, joten läiskäys veteen on valtaisa. Täysikasvuinen ryhävalas voi painaa jopa 30-45 tonnia, mutta synnytys ja varsinkin imetys vie naaraalta painoa. Noin 2-3 tonnin painoisena syntyvä poikanen saattaa kasvaa 25 kiloa päivässä. Ryhävalaat eivät syö Tongan vesillä, vaan kuluttavat Etelämantereen runsasravinteisilla vesillä hankittua rasvakerrosta.
Olimme todella tyytyväisiä retkeen, se oli upein eläinkokemus ja yksi parhaista kokemuksista valaiden parissa.


Poikanen läiskyttelemässä pyrstöään selällään

Lauantaina jätimme Neiafun taaksemme ja ajoimme tyynessä ja aurinkoisessa säässä yhteen uloimman saaren lahteen, josta olisi helppo lähteä kohti Haapaisaaria. Pysähdyimme vedenalaisen luolan, Mariner's Caven kohdalla ja Hanski kävi sukeltamassa luolaan. Paikalla ei ole ankkurointisyvyyttä, joten Auli jäi ajelemaan Kristiinaa. 
Luolaan liittyy kaksi tarinaa. Toisen ajankohtaa en tiedä, mutta kerrotaan että Vava'U:ta hallitsi tyrannimainen päällikkö. Hänen syrjäyttämisekseen punottiin juoni, joka paljastui. Päällikkö määräsi juonittelijan perheineen tapettavaksi. Eräs nuori päällikkö oli rakastunut juonittelijan kauniiseen tyttäreen ja päätti pelastaa tämän. Hän vei tytön luolaan, jonne on sisäänkäynti ainoastaan veden alta. Tyttö vietti luolassa kaksi viikkoa ja joka päivä nuorukainen toi hänelle ruokaa, kookosöljyä ja lahjoja. Näin myös tyttö rakastui nuoreen päällikköön. Saadakseen tytön parempaan turvaan, mies ilmoitti lähtevänsä Fidzille, vaimoa hakemaan. Kanootit pysähtyivät luolan kohdalla ja tyttö otetiin mukaan. Pari palasi Tongalle tyrannin kuoltua.
Toinen tarina kertoo englantilaisesta 15-vuotiaasta laivapojasta, William Marinerista. Hän saapui Haapaisaarille vuonna 1806 laivalla, jonka oli tarkoitus ottaa tongalaisia orjiksi. Miehistö otettiin ystävällisesti vastaan, mutta taustalla oli juoni englantilaisten surmaamiseksi. Jotkut miehistöstä aavistivat pahaa, mutta kapteeni ei uskonut heitä, joten he olivat helppo saalis tongalaisille. Vain muualla ollut William säästyi yllätyshyökkäyksestä, hänen palatessaan laivalle koko miehistö oli tapettu. Myös Williamin loppu olisi ollut käsillä ellei laivassa ollut ruuti olisi tongalaisten sytyttämässä roviossa räjähtänyt. William pääsi rauhansopimukseen pystyessään selittämään pamausten syyn pelästyneille paikallisille. Vähitellen hän sai arvostetun aseman, oppi kieltä ja matkusti ympäriinsä. Hän sai seurata päälliköitä ja osallistua juhlaseremonioihin. Hänelle näytettiin Vava'U:n salainen luola. Kun Haapaisaarten vanha päällikkö kuoli, antoi hänen poikansa Williamille luvan matkustaa takaisin kotiin paikalle poikenneen laivan mukana. Englannissa William Marinerista tuli menestyvä pörssimies ja 12 lapsen isä, ennen kuin hän vuonna 1853 hukkui kanaaliin. Mariner kirjoitti kokemuksistaan teoksen An Account of the Natives of the Tonga Islands.

Kello kolme aamuyöllä nostimme ankkurin täydenkuun valossa ja ajoimme GPS:n avulla tuloreittiämme riuttojen ohi merelle. 60 mailin purjehdus Haapaisaarille oli täydellinen, sopiva itätuuli kuljetti Kristiinaa kuutta solmua, aurinko paistoi. Meillä oli tavanomaiset kaksi rapalaa perässä ja kaksi kertaa nappasi. Kolmannen kalan saimme ylös ja mikä saalis! Se oli 130 cm pitkä, 12 kiloinen mahi-mahi, jonka sanotaan olevan paras Tyynenmeren kala. Emme ole aiemmin sellaista saaneet. Vedessä sen ruumis on kirkkaan sininen, pyrstö kirkkaan keltainen, mutta kuollessaan se haalistuu.


Mahi-mahilla on koko selän pituinen yhtenäinen
 evä ja valtava pää

Haapaisaarilla pitäisi olla vähemmän veneitä kuin Vava'U:lla. Ainakaan täällä ensimmäisessä ankkuripaikassamme Haano-saarella ei ole muita. Vava'U:lla VHF:stä kuulunut jatkuva höpötys on hiljentynyt muutamaksi kutsuksi. Aiomme viettää näillä matalilla korallisaarilla ainakin pari viikkoa. 

30.9.2002 Haapai, Tonga
Neljä ensimmäistä päivää Haano-saaren kupeessa olivat Tyynenmeren paratiisia parhaimmillaan: aurinkoista, tyyntä ja oma  rauha kauniissa ankkurilahdessa. Ympärillä oli laajoja koralliesiintymiä ja upeimpia koralleja, joita olimme tähän saakka nähneet. Erilaisia muotoja, värejä ja lajeja oli lukuisia, vierivieressä, kuin puutarhassa. Emme olleet missään muualla, edes Kuuban luonnonsuojelualueella, nähneet näin laajaa ja monipuolista elävää koralliesiintymää. Vesi oli kirkasta, mutta viilentynyt 23-25 C asteeseen ja uidessa tuli pian kylmä. Yleensä snorklaajilla onkin ohuet, 2-3 mm märkäpuvut. Meillä on vain Hanskin 7 millin paksuinen, kylmiin vesiin tarkoitettu puku, joka on saanut roikkua kuivana kaapissa. Nyt se kaivettiin esiin, eihän kukaan ollut näkemässä kun vedimme "turkkia" tropiikissa päällemme. Puku on kaksiosainen, joten saimme kummatkin omamme: Auli kokopuvun (tuloksena musta michelin-akka) ja Hanski lyhytlahkeisen liivin. Sillä tarkeni vedessä. Ja vedessä viihdyimmekin. Hanski sukelteli onkaloissa ja luolissa, Auli tyytyi ihailemaan korallipuutarhaa veden pinnalla snorklaten.


Videokamerasta poimittu kuva ei näytä korallien todellista
 väriloistoa. Laakea koralli on pari metriä leveä.

Upean oleilumme täydensi  kaksi valasta, emo ja poikanen, jotka oleilivat rauhassa riutan ulkopuolella niin kauan, että lähdimme kumiveneellä niiden luo. Ne eivät säikähtäneet, vaikka lilluimme aika lähellä, poikanen jatkoi polskutteluaan ja emo kellui pinnalla. Auli ehti nähdä ne veden altakin ennen kuin ne jatkoivat matkaansa.
Sen sijaan aluksi epämiellyttävä eläinkokemus oli "repaleinen lintu", joksi Hanski ensin kutsui variksenkokoista lepakkoa uskomatta että se todella oli lepakko. Eikä niitä ollut vain yhtä, vaan lauma. Auringon laskiessa kymmeniä isoja lepakoita lensi lähirannan puihin. Kyseessä oli peka, hedelmälepakko, joka syö puiden hedelmiä ja mettä levittäen samalla siemeniä ja pölyttäen puiden kukkia. Mutta kauhukuvat verta imevistä jättiläislepakoista ehtivät tulvia mieleemme ennen kuin löysimme esitteen, jossa pekoista kerrottiin. Tämä lepakkolaji on Tongan ainoa alkuperäinen nisäkäslaji. Lieneekö samaa sukua kuin Galápagossaarten lepakko, joka myös on yksi saaren kolmesta alkuperäisisestä nisäkäslajista.

Tuulen yltyessä ja kääntyessä idästä enemmän etelään, meidän oli jätettävä Haano. Vietimme kaksi tuulista päivää Foa-saaren edustalla, pysytellen enimmäkseen sisällä lukien ja kirjoitellen. Samea vesi ja viileä tuuli eivät houkutelleet edes uimaan. Sieltä jatkoimme valkoisen hiekkarannan ympäröimälle Uolevan saarelle, joka on asumaton lukuunottamatta kahta vaatimatonta majoituspaikkaa. Kummassakin on vain 4-5 rimoista rakennettua majaa, ulkovessa ja pieni keittiö/ruokailumaja. Söimme sunnuntaina illallista Captain Cook Resortin viiden asukkaan kanssa. Vaatimattomat puitteet korvasi miellyttävä seura.
Löysimme Uolevalta paljon mandariineja. Keräsimme niitä innoissamme repullisen, kunnes maistoimme ensimmäistä. Yksi puraisu sai naaman irvistykseen, nämä mandariinit olivat happamia. Emme viitsineet heittää jo kerättyjä hedelmiä pois, vaan kokeilimme ensimmäistä kertaa marmeladin tekoa. Se onnistui mainiosti.
Maanantaina, syyskuun viimeisenä, ajoimme 30 solmun vastatuulessa tunnin matkan Lifuka-saarella sijaitsevaan 3000 asukkaan Pangaihin, joka on Haapaisaarten isoin kylä. Haapaisaarilla asuu kaikkiaan noin 8000 asukasta, Vava'U:lla kaksi kertaa tuo määrä. Kaiken kaikkiaan Tongalla on asukkaita noin 100.000. 
Pangain pääkadun varrelle ovat sijoittuneet kylän kaksi pankkia, rautakauppa, ruokakauppa sekä suuri määrä kirjavan värisiksi maalattuja kioskeja, joissa myydään pääasiassa samoja tuotteita kuin kaupassa: useita laatuja corner beefiä ja muutamia muita säilykkeitä, nakkeja, puhdistusaineita, voita, maitojauhetta, makaronia sekä erilaisia keksejä ja chipsejä montaa laatua. Kylässä on muutama majatalo sekä yksi kahvila, Mariner's Cafe, joka on turistien kohtaamispaikka. Purjehtijoiden vieraskirjasta löytyi merkintä kotkalaisen Iiriksen käynnistä päivälleen kaksi vuotta sitten.


Naiset perinneasussa yhdellä Pangain monista kioskeista

7.10.2002 Haapai, Tonga
Olemme nyt kolunneet seitsemän Haapai-saariston saarta (Haano, Foa, Uoleva, Lifuka, Haafeva, Oua, Nomuka) ja ensimmäinen, Haano, jää parhaaksi paikaksi. Kahteen viikkoon emme ole tavanneet muita purjeveneitä.
Pääsaaren, Lifukan, jälkeen purjehdimme hyvässä myötätuulessa Haafevalle. Hyvä kun olimme saaneet ankkurin pohjaan, kun rannalta lähti kaksi parikymppistä poikaa uimaan veneelle. Heidät pyydettiin ylös, tarjoiltiin kokista ja karkkeja ja sitten alkoi hedelmäkauppa. Pojat olivat kokeneita, ujostelematta he kyselivät haluamiaan tavaroita ennen kuin olimme nähneet vilaustakaan hedelmistä. Vastineeksi olisi kelvannut musiikkikasetit, videokasetit, cd-levyt, kasettisoitin, t-paidat, tupakka, alkoholi, Rapalan uistin, suklaa ja - yllätys - Aulin leipoma kakku! Päädyimme kolmeen c-kasettiin (ZZ Top, Dire Straits) ja treffit tehtiin laiturille seuraavaksi aamuksi kello 9.30. 
Seitsemältä aamulla alkoi kuulua vihellyksiä. Pojat odottivat jo. Hanski nukkui vielä, Auli teki töitä, joten pojat saivat odottaa. Kahdeksan maissa Hanski lähti maihin kasettien kanssa ja otti vielä varoiksi mukaan vähän rahaa ja muutaman sytyttimen. Kasetit eivät nyt kelvanneetkaan, mutta pojilla oli mukana omia kasetteja, joita he olivat tulossa veneelle kuuntelemaan - sekä syömään kakkua! Sitä ei oltu leivottu eikä ajankohta sopinut vierailuun, joten Hanski otti kolme papaijaa ja muutaman ylikypsän banaanin ja maksoi niistä tinkimisen jälkeen neljä pangaa (2 euroa) ja kolme sytkäriä. (Neiafun torilla papaijat maksavat pangan kappale.)
Haafevalta ajoimme parin päivän jälkeen Oua-nimiseen saareen, jota ympäröi laaja koralliriutta. Jäimme ankkuriin aika kauas rannasta. Iltapäivällä lähistöllä kalastellut mies meloi kanootillaan veneen kylkeen. Pyysimme hänet kahville. Nyt oli tarjolla mandariineja (niitä happamia) ja taro-juurta. Annoimme miehelle mukaan 50 m siimaa ja muutamia pieniä vieheitä. Sovittiin että hän tuo hedelmät seuraavana päivänä. 
Mukana tulivat lapset, 6-vuotias Vai ja 4-vuotias Ahi. Taas keitettiin kahvia ja otettiin uusi keksipötkö eilen syödyn tilalle. Abraham oli tuonut meille kaksi taro-juurta, nipun banaaneja, yhden papaijan ja kymmenkunta mandariinia. Vasta nyt hän alkoi kysellä vaihtokaupan vastineita, lisää kalastusvälineitä, liimaa, pattereita. Kaivoimme esiin koukkuja, perukkeita, pari viehettä, liimaa, sytkärin, kynsilakkaa vietäväksi vaimolle, karkkia ja pehmolelun lapsille. Patterit olivat lopussa meiltäkin. Pettyneen näköisenä hän pakkasi lapset kanoottiin ja meloi pois. Me jäimme ihmettelemään olemmeko kovasydämisen kitsaita vai ovatko paikalliset menettäneet arvostelukykynsä. Kuinka paljon tavaraa he oikein odottavat saavansa hedelmistä. Koko hommasta jäi huono mieli.
Oualta purjehdimme 17 mailia etelämmäksi, Nomukalle. Saimme matkalla 9 kiloisen "iso-silmä" tonnikalan. Metrisen kalan silmät ovat 5 cm halkaisijaltaan. Liha on tonnikalalajeille tyypillisen kuivaa ja tällä kalalla se on vaaleaa. 
Nomukan ankkuripaikka on kahden saaren, pääsaaren ja Iki-Nomukan eli pikku-Nomukan välissä. Se on avoin kaakkoistuulille, mutta riutta suojaa sentään aallokolta. Mikään miellyttävä ankkuripaikka tämä ei ole. Olemme Iki-Nomukan vieressä, niin kaukana isosta Nomukasta ettei meidän pienellä kumiveneellämme pääse tässä tuulessa sinne asti. Se ei haittaa, emme kaipaa lisää hedelmäkauppoja. Hanski vei lähelle ankkuroituneelle miesporukalle puolet tonnikalastamme.
Iki-Nomuka on entinen vankilasaari, jossa vangit kasvattivat oman ruokansa. Asumuksista ei ole jäljellä kuin maahan muurattu vessanpönttö. On ollut hyvä putkimies asentamassa! Keräsimme papaijoita mukaan, muista viljelyksistä on jäljellä vain kuoppia ja rikkaruohoja rehottava aukio. Ei hassumpi vankila, melkein koko saarta ympäröi valkohiekkainen ranta, keskus on rehevää kasvustoa. Täälläkin lentelee pekoja, hedelmälepakoita. Saarta kiertäessämme näimme rannalla ison, kuolleen merikäärmeen sekä ihan rantavedessä pienen hain.
Eilen ajoimme Nomukan pohjoispuolelle, jossa kartan mukaan on suojainen lahti. Se olikin mitä upein paikka, riuttojen suojaama poukama pienen hiekkarannan edessä. Pohja oli kuitenkin niin täynnä korallia ettei siihen voinut ankkuroitua. Harmi. Ajoimme vähän ulommas, riutan suojaan ankkuriin ja kävimme snorklaamassa tässä upeassa korallipuistossa sekä kävelemässä rannalla. Yöksi ei näin avoimeen paikkaan voinut jäädä, joten seilasimme takaisin Iki-Nomukan rantaan.
Täältä on 60 mailia Nukualofaan, Tongan pääkaupunkiin, jonne lähdemme huomenna - tai ylihuomenna.

Edellinen  -  Seuraava