Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

Uusi Seelanti: Auckland - Wellington 23.1.-8.2.2003

merkinnät: 23.1.  29.1.  31.1.  4.2.  8.2. 

Pohjoissaaren eteläkärki
Klikkaa kartta suuremmaksi!

Oikeassa ylänurkassa Hawke Bay, jonka lounaisosassa sijaitsee Napier. Rannikko etelään on vailla suojasatamaa.

Napierista on noin 200 mailia Wellingtoniin, Uuden Seelannin pääkapunkiin.

Etelä- ja pohjoissaaret erottaa Cookin salmi.

23.1.2003 Whitianga, Uusi Seelanti
Auli palasi kolmen viikon kiireiseltä Suomen matkaltaan kotiin Kristiinalle sunnuntaina 19.1. Antti-veli mukanaan. Maanantai meni sopeutuessa 22 asteen lämpöön ja nurinkuriseen kellonaikaan, mutta jo tiistaiaamuna lähdimme Aucklandista kohti etelää. Hannu oli melkein kaksi viikkoa pyrkinyt sinne, mutta kova etelätuuli muutti suunnitelmat ja Kristiina odotteli Suomesta saapuvia Taurangan sijaan Aucklandissa.
Maanantain askareisiin kuului myös KVH-sateliittipuhelimen edustajan kovistelu. Puhelin oli yllättäen lakannut toimimasta (on/off nappula oli mykkä), ja veimme sen kuukausi sitten paikalliselle edustajalle. He eivät itse osanneet tehdä puhelimelle mitään, vaan sanoivat että se on lähetettävä USA:han! Siellä on lähin osaaja. Uskomatonta! Mutta vielä uskomattomampaa, että kuukauden kuluttua puhelin yhä makasi Aucklandissa, odottamassa jotain Jenkeistä saatavaa numeroa. Käynti liikkeessä pani vauhtia, puhelin lähti (toivottavasti) seuraavana päivänä ja olisi meillä takaisin 9 päivän kuluttua. Saa nähdä...

Hannu ei joutunut kärsimään yksinäisyydestä Aulin Suomi-loman aikana, sillä Bosse (Timo) ja Holle (Jukka) tulivat viikoksi kylään. Vierailuun mahtui match-race America's Cup veneillä (kylläkin edellisen kisan paateilla), urheiluautolla huristelua, patikointia Great Barrier saarella sekä tietysti purjehdusta. Kun Suomen vieraat lähtivät, Hanski sai Denniksestä seuraa Taurangan purjehdukselle. Reissu tyssäsi myrskyyn, jossa mm. yksi troolari kaatui ja muutama ihminen hukkui. Pojat pääsivät jo Hanskille tutuksi käyneelle Great Barrier saarelle, josta Denniksen oli lähdettävä loman loppuessa kotiin. Hanski jäi odottelemaan parempia kelejä, mutta tuuli pysytteli etelässä, joten lopulta oli järkevämpää palata Aucklandiin Aulia ja Anttia vastaan.
Bosse ja Holle olivat ostaneet Kristiinaan kaasugrillin. Olimme himoinneet tällaista kaiteeseen kiinnitettävää teräksistä grilliä pari vuotta, mutta huima hinta on estänyt hankinnan. Kaidegrilli on melkein jokaisen jenkkiveneen vakiovarustus, monet kateelliset tuoksut on tullut nuuhkittua. Hanski odotti meitä lampaankyljysten kanssa, joten Auli pääsi heti testaamaan mainiota grilliä.


Kristiinan uusi grilli on ollut melkein jokailtaisessa käytössä,
kiitokset Bosse ja Holle!

Purjehdus Aucklandista alkoi hyvin pohjoistuulissa. Pääsimme kiertämään Coromandel-niemimaan kärjen, Cape Colvillen, mutta sitten säätiedotus lupasi 30 solmun etelätuulta ja pakotti meidät etsimään odottelupaikan. Ajoimme illalla sisään pieneen Whitiangan kylään. Vuorovesi virtasi kapeassa lahdessa sisään neljän solmun vauhdilla eikä meillä ollut tietoa sataman syvyydestä. Yhden väylämerkin nokassa törötti haalistunut taulu, jossa oli puhelinnumero. Antti kiikaroi sen Hanskin ajaessa ympyrää lujaa virtaavassa vedessä. Soitto numeroon tuotti tulokseksi tiedot, että marina on täynnä, mutta lahden pohjukassa riittää vettä ankkuroitumiseen. Oli jo pimeää kun saimme ankkurin alas. Sitten olikin aika sytyttää grilli.
Säätiedotuksen lupaama rintama tuli yöllä sateineen. Heräsimme aamulla ankkurikettingin kolinaan. Ankkuri oli veneen alla, nousuveden virran ja navakan etelätuulen ottaessa mittaa toisistaan. Kunhan virta kääntyy, lähdemme tutustumaan Whitiangaan.

29.1.2003 Napier, Uusi Seelanti
Jouduimme pitelemään neljä päivää tuulta Whitiangassa, kunnes pääsimme jatkamaan matkaa etelään. Rannikolla näyttää vallitsevan lounaistuuli, joka kääntyy pohjoiseen vain saarten yli kulkevien säähäiriöiden ajaksi. Purjehdus etelään ei tulisi olemaan helppo. Lisäksi tuulen nopeus vaihtelee jatkuvasti ja paljon, reivit ovat ahkerassa käytössä.
Whitianga on pieni 3500 asukkaan kaupunki, jossa ei ole sen kummempaa nähtävää, lukuunottamatta taas yhtä kapteeni Cookin muistomerkkiä. Hän nimesi lahden Mercury Bayksi tehtyään täällä havaintoja Merkuriuksen ja auringon asennosta.

Kalaonni kääntyi vihdoin - tai sitten mukana on oikea kalamies. Saimme kolme 2,5 kilon tonnikalaa peräjälkeen heti Whitiangan ulkopuolella. Rapalan sijaan kala tarttui vihreä-keltaiseen muoviseen mustekalaan. Yksi saaliskala syötiin, loput kuivattiin Andyn soija-reseptin mukaan.


Kalamiehet. Antilla vapa, Hanskilla kalakoukku.

Pahaksi hyppivien aaltojen ja virtojen niemeksi kuvattu East Point kierrettiin 30-35 solmun myötätuulessa ilman koukkimista. Paikallinen Coast Guard asema kehotti meitä hakemaan suojaa, kun yritin kysyä kuinka läheltä niemen tällä kelillä voi kiertää. Niemen jälkeen tuulen suunta ja voimakkuus vaihteli - jo tutuksi käyneellä tavalla - kunnes tyyntyi kokonaan. Ajoimme illan hämärtyessä suureen hiekkapohjaiseen lahteen nukkumaan kunnon yöunet. Matka melkein tyvenessä jatkui aamulla.


East Pointin aallokkoa 35 solmun tuulessa

Gisbornen lähellä tapasimme Andyn ja Lisan kolmen kuukauden tauon jälkeen. Kristiinan ja Indefatigablen reitit olivat kulkeneet erillään, vaikka kumpikin vene oli matkalla etelään. Pysähdyimme pariksi tunniksi juttelemaan, ja lopulta myös Indyn ankkuri nostettiin ja se lähti peräämme kohti Napieria. Oli kaunis yö, tyyntä ja tähtikirkasta. Kello kaksi yöllä alkoi vastatuuli, parhaimmillaan 40 solmua. Säämuutos oli taas nopea ja yllättävä. Taivas pysyi kirkkaana, mistä kummasta tämäkin tuuli oikein tuli...? Hawke-lahden 50 mailin "helppo" ylitys venyi venymistään kun ryskäsimme konekryssillä eteenpäin. Mutta näinkin pääsee lopulta perille. Aamupäivällä kiinnitimme suolan kuorruttaman Kristiinan Napier Sailing Clubin laituriin.

31.1.2003 Napier, Uusi Seelanti
Napierista on vain 200 mailia Wellingtoniin, mutta tällä legillä ei ole yhtään suojasatamaa (kuten ylläolevasta kartasta näkee). Lopussa odottaa kovasta tuulesta ja hankalasta aallokosta kuuluisa Cookin salmi. Olimme jo lähdössä kun säätiedotus lupasi Cookin salmeen 50 solmun vastatuulta juuri siksi ajankohdaksi kun olisimme siellä. Eipä siis lähdetty. Kristiina ja Indy seisovat tanakasti vierekkäin Napier Sailing Clubin laiturissa. Tuntuu oudolta odottaa kelien paranemista, sillä täällä on mitä parhain sää: aurinko porottaa, 30 astetta lämmintä ja sopiva pohjoistuuli. Mutta odotettava on, jälleen kerran.

 
Hanski ja Andy tutkivat aikansa kuluksi Alaskan karttoja


Napierissa sopivaa etenemiskeliä odottavat veneilijät

4.2.2003 Wellington, Uusi Seelanti
Lauantaina koitti vihdoin oikea hetki purjehduksen jatkamiselle. Säätiedotus lupasi pohjoisen puoleisia tuulia alkumatkalle ja etelään kääntyvää tuulta juuri kun olisimme kääntymässä Cookin salmeen. Loistavaa! Lähdimme kaikki odottelijat, moottorivene Elsa ja neljä purjevenettä, peräkanaa menemään. Aluksi tuuli oli myötäinen, vaikkakin heikko. Nostimme pitkästä aikaa mesaanin staysailin neljänneksi purjeeksi vetämään. Parin tunnin kuluttua tuuli hiipui eikä luvattua pohjoistuulta sen jälkeen tullut. Jouduimme ajamaan 200 mailin matkan suurimmaksi osaksi koneella. Välillä tuuli virisi lännestä. Sen voimakkuus vaihteli 5 ja 35 solmun välillä, joten meno oli jatkuvaa reivisulkeista plus moottorin käynnistämistä ja sammuttamista. Toisen päivän iltana olimme Cape Palliserin kohdalla, kääntymässä Cookin salmeen. Oli melkein tyyntä - paikassa jossa yleensä aina tuulee ja kovaa. Tuuli pakkautuu kapeaan salmeen ja voimistuu yleistä tuulta kovemmaksi. Mutta nyt etelästä henkäili kevyesti, matala maininki nosti venettä ja veden pinta oli paikoin aivan tyyni. Äkkiä näimme mustia möykkyjä vedessä. Delfiinejä? Ei vaan hylkeitä. Niitä oli kymmeniä. Ne uivat uteliaina kohti venettä, muutama kieriskeli veden pinnalla ja joku hyppäsi ilmaan. Huomasi ettei hylkeitä täällä metsästetä, sen sijaan Grönlannissa hylkeet uivat nopeasti pois havaitessaan veneen. Delfiinit saimme seuraksemme kun oli jo pimeää. Kuului vaan puhahduksia ja loiskahduksia kun ne uivat veneen vierellä. Matkan eläinpongauksiin kuului myös kaksi haita sekä albatrossi. Lintukirjasta päättelimme sen olevan white-capped albatross, jonka siipienväli on noin 2,5 metriä. Oli mahtavaa seurata ison linnun liitelyä.
Albatrossit ovat suurikokoisimpia kaikista maailman merilinnuista. Valtaosa 14 (jonkun laskutavan mukaan 16) albatrossilajista elää eteläisellä pallonpuoliskolla, vain muutama laji pohjoisen Tyynenmeren alueella. Albatrossit eivät pysty ylittämään päiväntasaajaa tyynen vyöhykkeen vuoksi, nämä liitäjät tarvitsevat matkantekoon tuulta. Albatrossit elävät merellä tullen maihin vain pesimään, ja silloinkin ne etsiytyvät syrjäisille saarille.

Wellingtoniin saavuimme klo 2 yöllä. Kiinnityimme Chaffers-marinaan, joka on aivan keskustassa. Kaupunki vaikuttaa yhden summittaisen kävelylenkin perusteella mukavalta. Vaikka onkin maan pääkaupunki, täällä on vähemmän asukkaita (n. 200.000) kuin Aucklandissa (n. 1,2 milj.).


Marina on aivan Wellingtonin keskustassa


Hanski kiinnitti Pekka Sarhan valmistaman kikkapuomin helan
 rikkoutuneen tilalle. Kiitokset taas Sarhalle erinomaisesta työstä!

8.2.2003 Wellington, Uusi Seelanti
Kuudes helmikuuta vietettiin Waitangin sopimuksen päivää, jolla britit ja maorit aloittivat virallisen yhteiselon vuonna 1840. (Katso myös loki 25.11.2002.) Sopimuksen allekirjoitti 500 eri maoriheimon päällikköä. Sopimus on kaksikielinen – kuten Uusi Seelanti nykyäänkin virallisesti on. Kaksikielisyys aiheutti kuitenkin tulkinta- ja käsiteongelmia. Se, että maoripäälliköt ylipäätään allekirjoittivat sopimuksen, johtui paljolti siitä, että maorinkielisessä muodossaan sisältö ei ole yhtä jyrkkä kuin englanniksi. Kiistaa tuli varsinkin maan omistuksesta ja myymisestä eurooppalaisille maahanmuuttajille. Riidat johtivat verisiin mellakoihin ja sotiin (Land wars), joita käytiin 1870-luvulle saakka. Ristiriitoja on puitu vielä 1990-luvulla, joilloin maoreille maksettiin korvauksia menetetyistä maista.

Wellington isännöi viikonloppuna 16 parhaan rugby-maan otteluita, International Sevens Tournamentia. Peli on täällä tosi suosittua. Rugby on amatöörin silmissä kuin amerikkalaista jalkapalloa ilman suojuksia. Nopeatempoista peliä on jännittävä katsoa, matsi on ohi noin 15 minuutissa.

Missasimme yhden "sääikkunan" eli mahdollisuuden ylittää Cookin salmi hyvässä kelissä. Nyt kova pohjoistuuli on pidätellyt meitä Wellingtonissa. Tätä kirjoittaessa, lauantai-iltana, satamassa tuulee yli 40 solmua ja Kristiina keikkuu puolelta toiselle, vaikka on nelipistekiinnityksessä. Virtojen takia vuorokaudessa on vain kaksi lähtöaikaa, mutta mikäli haluaa ylittää salmen valoisassa, starttiin on mahdollisuus vain kerran päivässä: kolme tuntia ennen Wellingtonin ylävettä.

Edellinen  -  Seuraava