Etusivu  -  Lokikirja  -  Uusin  -  Reitti  -  Log in English

Edellinen  -  Seuraava

Florida 2.- 28.1.2002

2.1.  10.1.  12.1. 16.1.  22.1.  24.1.  28.1.

2.1.2002 Mobile, Alabama, USA
Puolentoista kuukauden jokimatka päättyi vihdoin Meksikon lahden rannalle, Mobileen. Oli mahtavaa nähdä rannaton meri, vaikka kyseessä olikin vain Mobilen 30 mailia pitkä lahti. Se on hyvin matala ja juutuimme pohjaan heti kun poistuimme laivaväylältä ajaaksemme marinaan. Itse kaupungissa ei ole pienvenesatamaa, vaan kaikki marinat sijaitsevat noin 15 kilomerin päässä keskustasta, Koirajoen, Dog River, suojissa. Saimme Kristiinan irti pehmeästä pohjasta ja VHF:llä ohjeet toiselle sisääntuloreitille. Vuorovesi on täällä vain puolisen metriä, joten emme olleet ajoittaneet sisääntuloa yläveden aikaan. Mutta jokainen senttikin näyttää täällä olevan tarpeen. Köli pohjaa hipoen pääsimme lopulta Turner Marinan suojiin. Satama oli täynnä purjeveneitä - mikä ihana näky!

Vietimme rauhallisen joulun syöden kinkkua, rosollia, silliä ja sienisalattia. Bataattilaatikko korvasi sekä lanttu- että porkkanalaatikon. Täällä vietetään joulua vain joulupäivänä, tapaninpäivä on normaali työpäivä.

Pääsimme päiväksi New Orleansiin kanadalaispariskunnan, Micin ja Sylvien kanssa. He asuvat Houstonissa ja pitävät venettään Mobilessa. New Orleansin ranskalaiskorttelit kapeine katuineen, pienine kapakoineen, katusoittajineen ja toreineen on turistinähtävyys. Tunnelma on hyvin eurooppalainen. Viihtyisä paikka! Maistoimme alligaattoria, maku ja koostumus muistutti mustekalaa. Onneksi kuulimme vasta nyt, että etelän joet ovat täynnä alligaattoreita. Talvisin kuitenkin kylmyyden kangistamia.

Aloitimme mastojen noston valmistelun. Mastot piti nostaa heti joulun jälkeen, mutta nosturi olikin rikki. Saimme tilattua nosturiauton uuden vuoden aatoksi. Veloitus: 100 dollaria tunti!

Aulin veli Antti saapui 24 tunnin matkustuksen jälkeen kalpeana, mutta tyytyväisenä Mobilen kentälle uuden vuoden aatonaattona. Veneen piti olla purjehduskunnossa Antin tullessa, mutta nyt hän joutuikin heti ensimmäisenä aamuna töihin.  Kristiinan mastoja ei ole koskaan kiinnitetty niin nopeasti kuin nyt. Huima tuntimaksu sai meidät ripeään toimintaan. Kaksikymmentä minuuttia auton tulon jälkeen meillä oli kummatkin mastot pystyssä ja sen verran vantteja kiinni, että ne myös pystyssä pysyivät. Veloitus oli kuitenkin puoleltatoista tunnilta - ajomatkat laskettiin nimittäin mukaan. Eipä auttanut muu kuin maksaa, oli hinta kuitenkin 90 dollaria halvempi kuin mastojen lasku Chicagossa.
Mastojen nostaminen oli vasta työn alku. Rikaus, kaapeleiden veto, tutkan ja puhelinantennin kiinnittäminen, purjeiden ja skuuttien paikoilleen laittaminen...hommaa riittää ennen kuin Kristiina on taas purjehduskunnossa.


Sisarusten iloinen jälleennäkeminen

Vietimme uuden vuoden aaton grillaten, Mic ja Sylvie vieraina. Seuraavana päivänä satoi kaatamalla, joten pysyttelimme hyvällä omatunnolla sisällä, käväisten ulkona vain hakemassa pizzalähetin tuomiset.

Nyt mieli palaa merelle, purjehtimaan! Innokuutta lisää purevan kylmä sää, ei olisi uskonut että lämpötila voi täällä laskea melkein nollaan. Heti kun olemme valmiit, käännämme keulan Floridaan. Jos vain pääsemme matalasta satamasta ulos. Vene on pohjassa kiinni ja kelluu vapaana vain kerran vuorokaudessa yläveden aikaan.


Dog river, Turner Marina

 

10.1.2002 St. Petersburg, Florida, USA
Perjantaina 4. tammikuuta Kristiina oli vihdoin taas purjevene ja olimme innokkaina valmiit jatkamaan matkaa. Auringon noustessa aloitimme parituntisen moottoroinnin matalasta Dog Riverin satamasta kohti syviä vesiä. Pohjoistuuli oli saanut veden pakenemaan ennätyksellisen alas ja jännäsimme pääsemmekö ollenkaan ulos. Se onnistui seuraamalla GPS:stä samaa reittiä, jota olimme tulleet. Suhina vain kuului kölin osuessa silloin tällöin hiekkaiseen pohjaan. Siinä saivat myrkkymaalit kyytiä.
Kaksi viikkoa oli vierähtänyt Mobilen kyljessä, mutta loppujen lopuksi itse kaupunki jäi näkemättä. Sinne oli 15 kilometriä nelikaistaista highwaytä, jota ei uskaltanut pyöräillä. Kaikki tarjotut autokyydit käytimme hyödyllisempään, kuten kaupassakäyntiin. Suurkiitokset kaikille meitä kuskanneille, varsinkin Arlenelle ja Gregille, jotka lisäksi yllättivät meidät viimeisenä iltana tuomalla valmiin illallisen veneelle. Täydellinen lahja kiireiselle päivälle. Onneksemme olimme saapuneet Turner marinaan joululomien aikaan. Henkilökunta ja "nuori polvi" oli lomalla ja meille tarjoutui tilaisuus tutustua  Mr. ja Mrs. Turneriin, jotka 40 vuotta sitten perustivat paikan. Melkein samanmoinen ikäero ei haitannut, vaan tulimme mainiosti juttuun. Lämpimät kiitokset vieraanvaraisuudesta, varsinkin joulupäivän lounaasta!


Kathy ja Prince Turner asuvat perustamansa
 marinan tuntumassa.

Ensimmäinen etappimme oli Pensacola 60 mailin päässä. Maltoimme vielä mielemme ja moottoroimme sinne sisäväylää, Intra Coastal Waterwayta pitkin. ICW kulkee rannikkoa pitkin Meksikon rajalta Floridan ympäri New Yorkiin asti. Delfiinit ja vähitellen ruskeasta siniseksi muuttuva vesi todistivat meidän kuitenkin olevan merellä. Pensacolassa suoritimme jälleen hieman ruoppausta, jonka jälkeen pääsimme kiinni Seville Marinan laituriin. 
Pensacola on Amerikan vanhimpia eurooppalaisten asujaimistoja. Espanjalainen Don Tristan De Luna perusti paikkakunnan vuonna 1559. Kolmen vuoden kuluttua hurrikaani tuhosi pienen yhteisön ajaen asukkaat takaisin Espanjaan ja Meksikoon. Vasta vuonna 1698 seuraavat, tällä kertaa pysyvät, asukkaat saapuivat paikkakunnalle. Kaupunki on viihtyisä. Vanha kaupunki mataline puutaloineen on säilytetty ja sitä kunnostetaan edelleen. Keskustassa on pääkatu jalkakäytävineen, kahviloita ja pieniä kauppoja.
Tarkoituksemme oli viipyä vain yksi yö, mutta voimakas tuuli pidätti meitä kolme yötä. Satama oli avoin etelänpuoleisille tuulille ja veneet keikkuivat villisti laitureissa. Ihmiset lisäsivät pimeässä ja sateessa kiinnitysköysiä ja tässä touhussa erään moottoriveneen rouva putosi veteen, laiturin ja tempoilevan veneen väliin. Hän saa kiittää hengestään Hanskia, joka sattui olemaan paikalla, sai hihasta otteen ja rouvan ylös.

Maanantaina 6.1. tuuli ja aallokko olivat sen verran asettuneet että lähdimme - taas peläten pohjaan juuttumista - ulos merelle. Vihdoin olimme Meksikon lahdella ja purjehdimme! Tosin 15-20 m/s tuulessa auki oli vain reivattu genoa. Suuntasimme 300 mailin päässä olevaan St. Petersburgiin ja toivoimme siellä olevan lämmintä. Pilkkihaalarit olivat edelleen käytössä eikä kamiinan sammuttamista voinut ajatellakaan. Merivesi sen sijaan lämpeni nopeasti avomerellä vajaasta kymmenestä asteesta kahteenkymmeneen - Golf-virran vaikutusta.
Ei ollut kulunut montaakaan tuntia kun Antti sai ensimmäisen tonnikalan. Vihdoin oli veneessä kunnon kalamies! Kala oli noin parikiloinen, enemmän kuin riittävästi kolmelle hengelle. Fileet laitettiin uuniin keikkumaan, keli oli liian kova hellan vieressä seisomiselle. Perunat kypsyivät painekattilassa ja niin herkuttelimme ensimmäisen kerran itse pyydettyä tonnikalaa. Seuraavana päivänä tuli toinen saman kokoinen. Keli tyyntyi vähitellen ja loppumatkan jouduimme köröttämään koneella. Keskiviikkona (9.1) juuri auringon laskiessa ankkuroimme St. Petersburgin North Basiniin.

 

12.1.2002 St. Petersburg, Florida, USA
Tasan 8 kuukautta matkalla!

Kokemuksia amerikkalaisista puhelimista, osa 2. 
Koska puhelinkioskista soittaminen ei täällä ole aivan yksinkertainen asia, kuten kerroimme lokikirjassa 26.10.2001, ostimme Chicagosta amerikkalaisen kännykän. Lukuisista eri operaattoreista valitsimme Verizon-yhtiön, joka toimii koko maassa. Tarjolla on puhelin, johon puheaika ostetaan etukäteen. Se sopi meille, osoitteettomille. Kaupassa päädyimme keskihintaiseen puhelimeen, olihan se sentään Nokia. Hintalapussa luki dollarimäärä, pienellä tekstillä jotain mitä en ymmärtänyt. Sitä siis myyjältä kysymään. En ymmärtänyt vieläkään, vaikka hän toisti selityksenä. Tivasin siis lopullista hintaa, veroineen kaikkineen. Hän sanoi summan. Selvä. Otamme puhelimen. Sillä hinnalla. Tavasin hänelle sopimukseen Hanskin nimen ja sanan Finland. Paperiin tuli Aulia. No sama kai se. Tuli maksun aika, hinta oli 20 dollaria enemmän kuin sovittu. Nyt pienellä präntätty teksti selkisi: jos postittaisimme tämän kupongin, saamme 20 dollaria pankkitilille. Ei vetele, emme lähettele mitään kuponkeja eikä meillä ole täällä tiliä. Kaupan näin uhatessa peruuntua, 20 dollarin kuponki unohtui nopeasti ja hinta palautui sovituksi. Myyjä vakuutti että puhelin toimii koko maassa. Ostimme 50 dollarin edestä puheaikaa, se olisi voimassa kaksi kuukautta. Soitimme Chicagossa muutaman puhelun ja sitten lähdimme kohti etelää.
Seuraavan kerran tarvitsimme puhelinta Senecassa Illinois-joella. Olimme juuttuneet pohjaan marinan eteen eivätkä he vastanneet VHF:llä. Puhelin ei toiminut. Ehkä paikkakunta oli liian pieni. Ohjekirjan mukaan puhelin toimii St. Louisissa, joten saavuttuamme sinne kokeilimme taas. Eipä toiminut. Kenttää kyllä oli, mutta puhelu ei yhdistynyt. 
Soitin Verizonin neuvontanumeroon. Usean "jos haluat sitä, paina yksi, jos tätä, paina kaksi" vaiheen jälkeen sain langan päähän oikean ihmisen ja aloin selittää asiaani. "Mikä on osoitteenne?", kysyi neuvontahenkilö. Meillä ei ole osoitetta. "Niin mutta tarvitsen osoitteen." Olemme ulkomaalaisia, meillä ei ole osoitetta, siksi juuri ostimmekin tämän prepaid-puhelimen. "En voi auttaa jos en saa osoitetta, teillä täytyy olla osoite." Lopetin puhelun ja soitin uudelleen, näppäilin kaikki valikot ja toinen neuvontahenkilö vastasi. Hän ei onneksi ruvennut tivaamaan osoitetta, vaan kuunteli ongelmaani. "Parasta, että käytte Verizonin myymälässä", kuului neuvo. "Olemme joella St. Louisin keskellä emmekä pääse maihin. Siksi soitin, koska en pääse asioimaan liikkeessä." Tämä meni yli ymmärryksen ja myönnän, että kaupungin läpi matkaava asiakas, joka ei voi pysähtyä kaupungissa kuulostaa oudolta. En jäänyt tivaamaan, vaan katkaisin puhelun ja soitin uudestaan. Sain taas uuden henkilön kiinni, joka sanoi että minun pitäisi sulkea puhelin ja soittaa toisesta puhelimesta, jotta hän voisi tutkia mikä vika puhelimessa on. "Minulla ei ole toista puhelinta. Jos suljen tämän nyt ja te tutkitte asiaa ja soitatte sitten takaisin?" Ei käy. Minun pitäisi olla yhteydessä heihin toisella puhelimella sen aikaa kun he tutkivat mikä vika puhelimessa on. Olin aika hiiltynyt kun lopetin tämän puhelun. 
Puolentoista kuukauden päästä saavuimme Mobileen ja päätimme mennä Verizonin liikkeeseen selvittämään asian. Kokeilin huvikseni puhelinta. Se toimi!
Kännykkämme ei juurikaan pirahdellut, koska kaikki soittajat olivat jo oppineet, ettei se toimi. Mutta itse soittelimme paikallispuheluita ja saimme hoidettua asioita. Jostain syystä numero oli aina näppäiltävä kaksi kertaa, mutta mitäs pienistä, pääasia että känny pelasi. 
Kahden kuukauden voimassaoloaika läheni loppuaan, joten meidän oli ostettava puhelimeen lisää aikaa. Se käy helposti soittamalla, sanottiin ohjekirjassa. Aavistelin muuta, kun näppäilin neuvonnan numeroa. Jälleen nauhoite ja vaihtoehdot. Ne menivät ohi niin nopeasti että oli soitettava uudestaan. Nyt pääsin valikoihin, mutta olin valinnut jossain kohtaa väärin enkä päässyt puhelumaksun lisäämiseen. Soitin uudestaan. Nyt meni oikein. Näppäilin tunnuslukuja ja omaa numeroa, valitsin valikoista ja lopulta toisessa päässä oli elävä henkilö. "Haluaisin lisätä puheluaikaa". Se käy kyllä, sanoi henkilö ja alkoi kysellä tietoja. Pelkäsin osoitekohtaa, mutta sitä ei kysytty. Hän kysyi nimeni ja Visa kortin tiedot. "Kenen nimellä puhelin on?" Muistin jopa väärin kirjoitetun nimen. "Olen pahoillani, mutta ette voi ostaa puheluaikaa puhelimitse, koska Visa-kortin haltija ei ole sama kuin puhelimen haltija." Yritin selittää, että puhelin on mieheni nimellä ja että hänellä on ihan samannumeroinen Visa-kortti, joten nimet ovat itseasiassa samat, tai melkein samat, tapahtui vain pieni tavausvirhe puhelinta ostettaessa... Tajusin yritykseni toivottomaksi.
Saimme muutaman päivän kuluttua kyydin Verizonin liikkeeseen. Iloisena lykkäsin myyjälle puhelimen ja kerroin ostavani lisää puheluaikaa. Käteisellä. Hän totesi, että minun on itse soitettava aikalisäys. Kireällä äänensävyllä ilmoitin, että en välitä miten puheluaika lisätään, mutta se lisätään nyt ja minua kiinnostaa vain se, että puhelimeni toimii jatkossakin. Myyjän hymy vaihtui irvistykseksi. Mitään sanomatta hän otti rahat ja tuuppasi eteeni kortin, jonka numerokoodilla puhelimeen pitäisi saada lisäaikaa. Aloin näpytellä, ilman tulosta. Myymälässä oli myös asiakaspalveluhenkilö, joka suostui soittamaan aikalisän lankapuhelimella. Hän kuunteli valikoita ja näpytteli numeroita ja jonkin ajan kuluttua sanoi asian olevan selvä. Kiitin ja lähdin ulos. Päätin varmistaa asian soittamalla johonkin numeroon. Ennen kuin puhelu yhdistyy, luurista kuuluu käytettävissä olevien minuuttien määrä. Aivan sama määrä kuin ennen kauppaan tuloa. Siispä takaisin. Asikaspalvelulta kesti puoli tuntia saada minuuttilisäys hoidettua, mutta lopulta tarkistussoitto ilmoitti hänen onnistuneen.
Muutaman päivän kuluttua lähdimme Mobilesta. Seuraavan kerran tarvitsin puhelinta St. Petersburgissa. Se ei toiminut. Ääni ilmoitti voimassaoloajan päättyneen. Siispä Verizonin liikkeeseen. Onneksi se oli kävelymatkan päässä ja kaikki alkoi olla jo niin absurdia etten osannut edes olla enää vihainen. Selitin myyjälle asian. Hän epäili ensin että olin käyttänyt minuuttini loppuun, huomautti että oikeastaan tämä liike ei ole wireless-liike, mutta ilmeeni nähtyään meni lankapuhelimeen hoitamaan asiaa. Kymmenen minuutin kuluttua puhelin oli toiminnassa ja minuuttimääräkin hieman suurempi kuin viimeksi. Onneksi poistumme maasta ennen kuin nykyinen voimassaoloaika umpeutuu.

16.1.2002 St. Petersburg, Florida, USA
Amerikan Pietari osoittautui mukavaksi kaupungiksi, varsinkin kun löysimme kaupungin keskustasta ilmaisen ankkuripaikan. Paikallinen Kolera-allas on suojainen, ruokakauppa ja kirjasto ovat muutaman korttelin päässä. Olemme nauttineet kulttuurista katsomalla Harry Potter -elokuvan ja vierailemalla Salvador Dali -museossa, jossa on maailman kattavin kokoelma Dalin töitä.
Myös tälle rannalle löysivät tiensä ensimmäisinä espanjalaiset, vuonna 1521. Kaupunki perustettiin paljon myöhemmin ja nimensä se sai vuonna 1890 venäläisen Peter Demensin mukaan, joka oli tuomassa tänne rautatietä 1880-luvulla. Hän oli kotoisin Pietarista.
St. Pete - kuten nimi tuttavallisesti kuuluu - on yksi Floridan veneilykeskuksista. Valtavat marina ovat täynnä moottori- ja purjeveneitä. Loistojahtien sekaan mahtuu pieniä, alle 20-jalkaisia purjeveneitä. Niillä tuskin mennään Tampan lahtea ulommas.
Turistioleilun lisäksi olemme saaneet kunnostettua Kristiinaa: sateliittipuhelimen antenniin on tulossa uusi osa maanantaina, rikkoutunut laturi on korjaamolla ja aurinkopaneeli tilauksessa.
Torstaina lähdemme autolla Miamiin, katselemme paikkoja ja viemme Aulin veljen lauantaina Suomen koneeseen. Jollei hän päätä lähteä kanssamme Kuubaan...


Luksusmarinan vierestä löytyi ilmainen ankkuripaikka

22.1.2002 St. Petersburg, Florida, USA
Satelliittipuhelin on vihdoin korjattu, nyt se toimii myös purjehtiessa.
Vietimme kaksi lämmintä, aurinkoista ja laiskaa päivää Miami Beachilla. Täysin sattumalta ajoimme suoraan kaupungin Art Deco alueelle ja majoituimme myös aikakauden tyylikkääseen hotelliin. (Art Decolla tarkoitetaan 1910-50-lukujen jugendiin, funktionalismiin ja kubismiin perustuvaa arkkitehtuuria ja sisustustyyliä.) Sattui lisäksi olemaan vuosittainen Art Deco festivaali, joka toi väkeä kaupunkiin. Rantakatu täyttyi kojuista, jotka myivät kaikkea huonekaluista koruihin ja syötävään.


Piitsillä viivyimme vain hetken, jottei valkoinen nahkamme olisi muuttunut punaiseksi. Ehkä saimme vähän väriä muuallekin kuin naamaan.
Pian oli jäähyväisten aika, Antin kolme viikkoa luonamme oli mennyt liian nopeasti. Veimme hänet kentälle ja lähdimme ajamaan kotiin Kristiinalle. Tämä oli ensimmäinen kerta kun olimme yötä poissa kotoa.

Ajoimme takaisin länsirannikolle pitkin alligaattori reittiä. Viivasuora tie kulkee 100 kilometriä Floridan niemimaan poikki keskellä suota. Tien vierellä kulkee kanava. Kymmenet alligaattorit paistattelivat päivää kanavan rantamatalikossa. Lisäksi näimme muutaman ison kilpikonnan.

 


Keskellä oleva musta pötkö ei ole puu vaan alligaattori

Meillä oli onni tutustua St. Petersburgissa puolalaiseen "Masiin", oikealta nimeltään Maciej, joka työskentelee täkäläisessä purjehduskeskuksessa. Hän on 10 vuoden paikalliskokemuksensa avulla auttanut meitä suuresti - löytäen mm. Lucas-laturin korjaajan.

24.1.2002 Sarasota, Florida, USA
St. Petersburgissa kului kaksi viikkoa ja kaksinkertainen kuukausibudjetti, mutta saimme hoidettua sen minkä pitikin: satelliittipuhelimen antenniin vaihdettiin sensori (1000 euroa), ostettiin uusi, iso aurinkopaneeli (320 euroa), ostettiin uusi moottorin laturi ja korjautettiin kärähtänyt (300 euroa). Lisäksi ostimme kaikki varastot täyteen purkkeja ja muuta ruokaa, jolla selviämme vaikka Panamaan saakka, jos täydennysmahdollisuudet ovat huonot Kuubassa. 
Kuuba tosiaan odottaa ja me odotamme innolla uutta maata ja toisenlaista elämäntyyliä. Sää vain ei salli meidän jatkaa vauhdilla matkaamme, sillä lauantaihin saakka on luvattu etelätuulta. Mutta sen jälkeen on tulossa ainakin muutaman päivän navakka pohjoistuuli.
Hivuttauduimme jo 30 mailia lähemmäs, Sarasotaan, ajaen matalaa ja vilkasliikenteistä sisäreittiä, Intra Coastal Waterwayta. Hemingway marinan lähestymispoijulle on täältä 254 mailia. Meidän on vielä poikettava Key Westissä tullaamassa itsemme ulos. Kapea saarinauha on matkan varrella, Floridan niemen ja Kuuban välillä. Key Westiin on täältä matkaa 180 mailia.

Sähköpostissa oli jotain häiriöta, jos lähetit 16.-21.1. välisenä aikana postia, lähetä se uudestaan. 

28.1.2002 Key West, Florida, USA
Pääsimme vihdoin viimeiseen amerikansatamaamme, Key Westiin. Lillumme ankkurissa kymmenien veneiden joukossa. Näkyvissä yksi ruotsinlippu ja pari kanadalaista. Marinapaikka maksaa 75 euroa, joten se ei ole vaihtoehto. Ilma on kuuma ja merivesi +25 astetta. Aurinkokatokset on viritetty avotilan päälle ja sisällä hyrrää tuuletin.
Täältä on sata mailia Kuuban Marina Hemingwayhin, jonne starttaamme huomenna tiistaina uloskirjoituksen jälkeen.


Tapasimme Key Westissä ystävämme Miken (s/y LaVida)

Edellinen  -  Seuraava